vainu.elainetsijakoirat

Paukkuarka koira ja uusivuosi

Paukkuarka koira, mikä se on? Näin minäkin kysyin ennen omaa koiraani Bellaa. Jos ei ole ollut tekemisissä paukkuaran koiran kanssa, on hankala hahmottaa, millaisesta ongelmasta on kysymys. Toinen yleistys mitä kuulee varsin usein on, että paukettahan on vain pari päivää ja koira kyllä sen kestää. Olisipa näin. Paukkuarkojen koirien omistajat tietävät, että ilotulitteiden lisäksi ukkonen, […]

Paukkuarka koira ja uusivuosi Read More »

Nova-kissan uskomaton seikkailu

Sunnuntaina 27.5. oli Metsänhoitajankadulla Viikissä surullinen päivä. Nova-kissa oli päässyt vilahtamaan asunnon parvekkeelle ja jäljistä päätellen pudonnut neljännestä kerroksesta alapuolella parkissa olleen auton konepellille. Luonnollisesti kissan kohtalo huolestutti, koska korkealta pudotessaan kissa voi loukkaantua hengenvaarallisesti. Kissan omistaja Sara käynnisti äitinsä Jaanan kanssa välittömästi etsintätoimet. Katoamislappuja jaettiin lähistölle ja myös loukutus aloitettiin.   Kun Novaa ei

Nova-kissan uskomaton seikkailu Read More »

Lemmikit lähtevät kesäisin karkuteille – Vainu auttaa karkurit kotiin

Kesälomat ovat lemmikkieläimille rentoa yhdessäolon aikaa omistajiensa kanssa. Lomailuun liittyy kuitenkin myös riskejä, joista lemmikin karkaaminen on yksi merkittävimmistä.   Loma-aikaan karkaa koiria ja muita lemmikkieläimiä erityisen paljon, sillä silloin liikutaan paljon ulkona, mökkeillään ja käydään kyläilemässä vierailla paikkakunnilla. Erityisesti koirat kulkevat usein omistajiensa mukana. Karkaamisia sattuu kuitenkin esimerkiksi silloin, jos koiraa pidetään vieraalla paikkakunnalla

Lemmikit lähtevät kesäisin karkuteille – Vainu auttaa karkurit kotiin Read More »

Etsintäkoordinaattori neuvoo ja tukee karkurin omistajaa

Mitä tekevät Vainussa toimivat etsintäkoordinaattorit? Läheskään aina eläimen karatessa ei etsijäkoira ole ensimmäinen asia, jota tarvitaan. Suurin osa karkureista saadaan takaisin kotiin asiantuntevien neuvojen ja etsinnän tarkan suunnittelun avulla.   Kun asiakas soittaa Vainun päivystyspuhelimeen, kirjaa päivystäjä puhelun ylös ja antaa ensimmäiset ohjeet karkurin kiinnisaamiseksi. Tämän jälkeen tapaukselle nimetään henkilökohtainen etsintäkoordinaattori. Etsintäkoordinaattorin tehtävänä on olla asiakkaan

Etsintäkoordinaattori neuvoo ja tukee karkurin omistajaa Read More »

Karkuritarina: Viivi-hevosen hurja suoseikkailu

Lauantaina 31.12.2017 soi Vainu Eläinetsijäkoirien neuvontapuhelin. Soittaja kertoi, että vanha suomenhevonen oli ollut kadoksissa Lopella edellisillasta lähtien. Hevoskaverukset Viivi ja Jousteriina olivat karanneet ulkotarhasta ja vain toinen niistä oli saatu kiinni vähän matkan päästä samana iltana. Edelleen kadoksissa oleva Viivi, 20-vuotias tamma, oli jatkanut matkaansa jäljistä päätellen metsikköön päin. Omistaja Heidi Tiaisen perheen uudenvuoden suunnitelmat

Karkuritarina: Viivi-hevosen hurja suoseikkailu Read More »

Koirakarkurit työllistivät eniten – suurin osa tapauksista päättyi onnellisesti

Yhdistyksemme neuvoi viime vuonna kaikkiaan 189 eläimen omistajaa. Karanneita eläimiä oli vielä tuotakin lukemaa enemmän, sillä useissa tapauksissa karanneita eläimiä oli enemmän kuin yksi.   Yleisin karannut eläin oli koira: yhteensä 100 karannutta koiraa päätyi rekisteriimme. Karanneista koirista 90 % löytyi ja näistä suurin osa saatiin turvallisesti ja kunnossa kotiin. Valitettavasti kuitenkin 12 koiraa joutui

Koirakarkurit työllistivät eniten – suurin osa tapauksista päättyi onnellisesti Read More »

10 vinkkiä turvalliseen uudenvuoden viettoon koiran kanssa

Uudenvuoden riennoissa karkaa perinteisesti koiria enemmän kuin milloinkaan muulloin. Aiemmin räiskettä säikkymätön koira voi säikähtää ja paeta paniikissa, tai ulko-ovi voi vahingossa jäädä auki ja koira luikahtaa karkuun. Tässä vinkkilista siihen, miten karkaamiset saa ehkäistyä ja koiran oloa helpotettua ilotulitusten ajan.   1. Jos mahdollista, lähde uudenvuoden aatoksi paikkaan, jossa ilotulituksia ei kuulu, esimerkiksi mökille

10 vinkkiä turvalliseen uudenvuoden viettoon koiran kanssa Read More »

Karkuritarina: Benito-kissan kesäseikkailu

Vainun päivystyspuhelimeen tuli 19.7.2017 soitto ikkunasta hypänneestä Benito-kissasta, joka oli säikähtänyt verhon avaamista ja sännännyt siksi karkuun. Benito oli 4-vuotias leikattu sisäkissa, joka oli tullut omistajalleen Rekku Rescuen kautta. Omistaja toimi säikäyttävässä tilanteessa esimerkillisesti, sillä kun kissa karkaa, kannattaa ottaa heti yhteyttä Vainun päivystysnumeroon. Sieltä saa hyväksi todettuja ohjeita ja vinkkejä, kuinka toimia tilanteessa.  

Karkuritarina: Benito-kissan kesäseikkailu Read More »

Karkuritarina: Pokkana omille teille

Shetlanninlammaskoira Pokka oli perheineen Saarenmaalla agilitykisoissa, joista hänen oli määrä jatkaa tuttavapariskunnan kanssa Suomeen mummolaan omistajien jatkaessa matkaa vielä viikon verran Euroopassa.  Matka sujui mukavasti aina Helsinkiin asti, kunnes tauolla Arabianrannassa arka Pokka livahti takaluukusta karkuteille. Tästä alkoi kolmen päivän jännitysnäytelmä vikkelän sheltin pinkoessa kaupunginosasta toiseen ja vilkkaiden teiden risteillessä vieressä. Tapahtumia seurasi laaja joukko

Karkuritarina: Pokkana omille teille Read More »

Muutto uuteen kotiin on eläimelle iso karkaamisriski

  Juuri uuteen kotiin muuttanut aikuinen koira tai arka pentu on aina suuren karkaamisriskin alla. Vainun neuvontapuhelinkin on pirissyt jo useaan otteeseen, kun vain päivän-pari uudessa kodissa ollut koira on päässyt karkuteille. Usein nämä koirat ovat ns. rescuekoiria, mutta vastaava riski on myös muiden kodinvaihtajakoirien kanssa. Ja ihan sama koskee toki myös kissoja. Suurin osa

Muutto uuteen kotiin on eläimelle iso karkaamisriski Read More »