Eläinetsintäyhdistyksillä, kuten Vainulla, on karkureiden omistajien avuksi puhelinpäivystys. Päivystyspuhelimen kautta yhdistykseen voi ottaa yhteyttä, jos oma lemmikki katoaa ja hyvät neuvot ovat tarpeen. Vainun puhelinnumerossa 041 805 9423 päivystää vuoden jokaisena päivänä kaksi henkilöä, jotka on koulutettu neuvomaan omistajia erilaisissa karkuritilanteissa. Yleensä jompikumpi päivystäjä pystyy vastaamaan puhelimeen heti, kun soitto tulee. Tätä tärkeää vapaaehtoistyötä tehdään kuitenkin oman elämän ja töiden ohessa, joten jos neuvontanumerossa ei heti vastata, kannattaa soittaa hetken kuluttua uudestaan.
Kun Vainun puhelin soi, on päivystäjän tehtävänä puhelun aikana selvittää, mitä on tapahtunut ja antaa omistajalle tarvittava alkuohjeistus, jotta karkurin turvallinen houkuttelu saadaan käyntiin. Usein jo hyvä alkuohjeistus, jossa otetaan huomioon tapauksen erityispiirteet ja eläinlajille ja -yksilölle sopivat houkuttelutoimenpiteet, riittää saamaan karkurin kotiin. Jos karkuritapaus tarvitsee lisää apua ja jää Vainun neuvontaan, päivystäjä etsii tapaukselle oman etsintäkoordinaattorin. Etsintäkoordinaattori on eläinkarkureiden kotiuttamiseen koulutettu Vainun jäsen, joka toimii omistajien tukena lemmikin etsinnässä niin kauan kuin tarvitaan. Usein päivystäjät saattavat myös itse koordinoida karkuritapauksia puhelimen pidon ohella.
Vuosittain Vainun päivystyspuhelimeen tulee noin 350 yhteydenottoa, jotka jäävät koordinaattoriemme neuvontaan. Tämän lisäksi päivystykseen tulee myös runsaasti kertaneuvontaluonteisia puheluita. Vilkkainta sesonkia on kesän lomakausi, mutta myös muut loma-ajat, uusivuosi ja kevään lämpenevät ilmat työllistävät puhelinpäivystäjiä.
Mutta kuka Vainun puhelimeen vastaa ja millaista puhelinpäivystäminen oikein on? Yhdistyksemme jäsen Mika Lindroos otti keväällä 2020 Vainun päivystyspuhelimen ensimmäistä kertaa itselleen ja kertoo ensimmäisestä puhelinpäivystyksestään näin:
Läpäistyämme koirani Lumon kanssa alkeiskurssin loppukokeen kesällä 2019, kävin myös heti perään Vainun järjestämän etsintäkoordinaattorikoulutuksen. Koulutus oli innostava ja opin paljon uutta. Päätin, että lähden ehdottomasti mukaan koordinoimaan sekä pitämään päivystyspuhelinta.
Olin sitten parissa karkuritapauksessa takapiruna omistajien kanssa perustetussa Whatsapp-ryhmässä, ja opin jälleen lisää käytännön koordinoinnista. Olin myös mukana loukuttamassa yhtä kissaa, joka sekin oli oikein mielenkiintoista ja opettavaista. Mutta se ensimmäinen ‘oma vuoro’, se jännitti kuitenkin. Katselin monta kertaa päivystyspuhelimen varauskalenteria, kuitenkin sitä puhelinta varaamatta. Sitten eräänä päivänä huomasin kuinka koordinaattorien FB-ryhmässä joku etsi taas päivystyspuhelimelle ottajaa ja päätin, että nyt se sitten saa luvan tapahtua, kyllä minä sen kanssa pärjään. Ja pärjäsinhän minä.
Puhelimen luovutus tapahtui näppärästi, ja sitten suuntasin äkkiä kotiin, missä oli kaikki ohjemateriaali siitä, kuinka toimia jos joku soittaa. Siinä sitä sitten vietettiin lauantaita puhelinta vilkuillen, kunnes se vihdoin pärähti. Jännittyneenä vastasin puhelimeen, yrittäen kuulostaa siltä, että tätähän on tehty jo pitkään. Paperit edessäni, että osaan tehdä oikeat kysymykset, ja tyhjä paperi muistiinpanoja varten. Puhelimessa nainen kertoi, kuinka hänen vanhemmiltaan oli edellisenä päivänä karannut 2 koiraa mökkipihasta metsään, eivätkä ne olleet palanneet yöksi takaisin. Siinä sitten paperista luntaten esitin tarvittavat kysymykset, ja kirjasin vastaukset itselleni ylös.
Hieman rauhoittelin soittajaa ja kerroin, kuinka homma etenee luvaten, että joku meiltä on hänen vanhempiinsa yhteydessä. Kirjasin tapauksen Vainun etsintäkoordinaattorien facebook-ryhmään ja etsintärekisteriin, miettien samalla, että koordinoisinko itse tapauksen – joskushan sekin olisi tehtävä ensimmäisen kerran? Ja näin tein, eikä jännittänytkään yhtään, vaan homma vei mukanaan. Sain myös heti pyytämättäkin taustatukea kokeneemmalta koordinaattorilta ja homma sujui mallikkaasti. Ohjeistin grillaamaan ja tekemään hajujälkiä, rauhoittamaan alueen, kehotin varautumaan laputuksiin jne. Ehkä kuitenkin se tukena oleminen oli asiakkaille tärkeintä – hyvien ohjeiden lisäksi. Seuraavana päivänä karkulaiset saatiinkin sitten kiinni, ja siitä tuli itsellenikin todella hyvä olo. Vielä kun luin Vainun saaneen kiitosviestin omistajilta erikseen Messengerin kautta, niin tajusin kuinka palkitsevaa tämä homma on.
Seuraavan parin viikon aikana tuli sitten vielä kolme muutakin tapausta puhelimen kautta minulle ja koordinoin ne kaikki itse. Se vain tuntuu hyvin luontevalta, kun huolestunut omistaja luottaa sinuun ja sinun apuusi. Kaikki koirat löytyivät, ja aina se tuntui yhtä hyvältä. Joka kerta omistajat kiittelivät vuolaasti avusta, oli se sitten ollut kuinka vähäistä tahansa. Hommia ei ollut mitenkään liikaa, puhelinpäivystys ei mitenkään rajoittanut elämää, oman osansa saattoi tehdä silloin, kun se itselle sopii. Aina on kuitenkin se kaveri, jolla on toinen puhelin, ja yhteistyö toimi kuin rasvattu. Enää en edes tarvitse paperinivaskaa eteeni, vaan neuvominen ja asioiden kirjaaminen sujuu jo ilman niitä. Itsevarmuutta on tullut paljon lisää. Olenkin päättänyt että tästä tulee säännöllinen osa elämääni, tämä on hyvin palkitsevaa hommaa!
Teksti: Mika Lindroos, kuva Outi Stenvall