Vainu sai 3.6.2020 yhteydenoton Anna Paloposkelta koskien hänen Hämeenlinnassa edellisaamuna karannutta hevostaan. Anna toivoi koirakkoa apuun, jotta Kirppu-hevonen saataisi paikannettua ennen kuin sille sattuu mitään ikävämpää. Hevoset ovat isoina ja nopeina eläiminä tapaturma-alttiita ja aiheuttavat karkuteillä ollessaan riskin myös liikenteelle. Juuri uuteen paikkaan muuttanut Kirppu oli säikähtänyt jotain aitauksessaan ja juossut karkuun aitauksen sähkölankojen läpi. Siitä oli saatu samalta päivältä hiukan epämääräinen, mutta silti varmana pidetty näköhavainto 20 kilometrin päästä. Matka tuntui melko pitkältä, mutta toisaalta paniikissa oleva hevonen voi juosta kauas ja harvoinpa muista hevosista tulee sotkevia näköhavaintoja, koska hevosten ei yleensä anneta ulkoilla vapaasti. Aivan tuoreita näköhavaintoja ei kuitenkaan ollut sen paremmin karkauspaikan kuin näköhavaintopaikan läheltä, joten koirakon apu katsottiin tarpeelliseksi. Etsinnälle pääsivätkin onneksi vielä samana iltana labradorinnoutaja Laku, koiran ohjaaja Sini Keinänen ja Vainun etsintäkoordinaattori Outi Stenvall.
Alussa etsintätiimi pohti, mistä kannattaa lähteä etsimään: karkaamispaikalta vai näköhavaintopaikalta. Omistajaa haastateltaessa kävi ilmi, että Anna oli aiemmin itse käynyt näköhavaintopaikalla, mutta ei ollut löytänyt sieltä selviä hevosenjälkiä. Tämän vuoksi päätimme aloittaa etsinnän karkaamispaikalta. Karkaamispaikalla havaittiin, että hevonen oli tosiaan rynninyt läpi sähkölankojen hirveällä vauhdilla. Hevosen jälkiä näkyi jonkin verran maassa pellolla lähellä karkaamispaikkaa. Jälkiä ei kuitenkaan ollut niin paljon, että niitä olisi voinut seurata. Koirakolle annettiin hajulähteeksi loimi, jonka tarrasoljesta saatiin nypittyä karkurin karvaa puhtaaseen pussiin, jota oli helpompi kantaa mukana etsinnällä kuin kokonaista loimea.
Etsijäkoira Laku sai heti vainun karkaamispaikalta ja jäljesti aluksi peltojen läpi jälkien suuntaisesti. Jäljet katosivat kuitenkin pian näkyvistä. Tämä ei kuitenkaan jäljestämistä haitannut, sillä Laku toimi hyvin ilmavainunsa varassa. Ajoittain Laku jäljesti nenä kiinni massa ja välillä hajua ilmasta hakien. Jäljestyksen teki rankaksi kohtalaisen kuuma sää. Etsintätiimi joutui etsinnän aika pitämään pari juoma- ja levähdystaukoa.
Laku jäljesti kokonaisuudessaan noin pari kilometriä pitkin peltoa ja ryteikköä. Ennen ryteikköä Laku teki epävarman ilmaisun. Tämän vuoksi Sini pyysi koiraa vielä jatkamaan etsintää. Ryteiköstä päästyä Laku tuli toiselle aukealle ja teki varman ilmaisun eli ilmoitti etsittävän karkurin olevan lähellä. Etsintätiimi saikin karkurista näköhavainnon metsän reunasta noin 50 metrin päästä. Kirppu katseli etsintätiimiä rauhallisesti ja lähti tulemaan kohti.
Koirakko siirtyi kauemmaksi, jotta ei pelästyttäisi hevosta. Koordinaattorimme Outi jäi hevosen lähelle, koska se ei vaikuttanut ollenkaan pelokkaalta. Kirppu ei kuitenkaan tullut kiinniottoetäisyydelle vaan pysähtyi muutaman metrin päähän. Koordinaattorimme soitti omistajalle ja kertoi tarkan sijainnin, jotta hevosen omistaja osasi tulla paikalle. Karkulaisen kiinniotto kävi onneksi helposti, sillä Anna sai paikalle päästyään kutsuttua hevosen luokseen ja otettua kiinni.
Useimmissa karkuritapauksissa koirakon apua ei välttämättä tarvita ja etsintäkoordinaattorin ohjeistus ja tuki riittävät. Etsijäkoira ei tavallisesti vie etsintätiimiä näköetäisyydelle, vaan koira ilmaisee karkurin kohteliaan välimatkan päästä, jotta se ei pelota mahdollisesti arkaa karkuria uudelleen pakosalle. Tässä etsinnässä etsittävä eläin oli kuitenkin niin iso, että se näkyi löytöpaikan avoimessa maastossa jo melko kaukaa. Näin poikkeuksellisesti etsintä päätyikin siihen, että karkuri saatiin heti onnellisesti kotiin.
Näköhavainnot ovat hyvin tärkeä osa etsintää ja avainasemassa monen karkurin kotiuttamisessa. Tämä karkuritapaus oli kuitenkin hyvä esimerkki siitä kuinka melko varmanakin pidetty näköhavainto voi joskus pettää. Lakun uskomaton nenä sai kuitenkin palautettua karkurin nopeasti takaisin kotilaitumelle!
Teksti: Sini Keinänen
Etsijäkoiraohjaaja