Etsijäkoiran koulutus opettaa nöyryyttä

Koirani, labradorinnoutajanarttu Laku, valmistui vihdoin etsijäkoiraksi. Seitsemän vuotta sitten en olisi arvannut, mitä kaikkea näihin vuosiin tulee mahtumaan.

Matka valmiiksi etsijäkoirakoksi on Lakun kanssa ollut pitkä. Alkeiskurssin aloitimme v. 2015 Etsijäkoiraliitossa. Olemme harjoitelleet koko tämän ajan välillä uupuen, välillä innostuen, mutta kuitenkin säännöllisesti. Olen vaihtanut vuosien varrella toiseen yhdistykseen eli Vainu Eläinetsijäkoiriin, saanut lapsen ja käynyt läpi vakavan sairauden. Lakun koulutuksessa on ollut useita ongelmia, joita olen yrittänyt ratkoa yhdessä muiden kouluttajien kanssa. Monen monta kertaa olen toistanut jäljillä samoja virheitä. On ollut hetkiä, jolloin olen ajatellut lopettaa harrastuksen tähän paikkaan – ymmärränkin hyvin, jos ystäväni Vainussa ovat joskus kokeneet samoin. 

Laku on aina ollut erittäin kontaktihakuinen koira, ja kohtuullinen irtautuminen minusta on ollut sille vaikeaa. Huomasin sen jo alkeiskurssistamme lähtien. Ensimmäisten vuosien aikana Laku oppi lukemaan minua valitettavan tarkasti: rintamasuuntaani, liinan nykäyksiä, eleitäni, ilmeitäni ja ääntäni. Se lukee näitä kaikkia vieläkin, vaikka kuinka yrittäisin tätä tahatonta ohjaamista välttää. Tämän takia Lakun on vieläkin joskus vaikea päättää itse jäljestäessä, mihin suuntaan sen pitäisi mennä. Myös minä olen vähitellen oppinut lukemaan useimpien kouluttajien tahattomia viestejä jäljestyksen aikana varsin herkästi.

Tuplasokkojäljet paljastivat paljon

Koulutuspolun alussa etenimme suhteellisen nopeasti, kunnes vastaan tulivat ensimmäiset tuplasokkoetsinnät taajamassa. Tuplasokkojäljellä tarkoitetaan jälkeä, jossa koiran ohjaaja tai jälkeä seuraava kouluttaja tai muut seuraajat eivät tiedä maalieläimen sijaintia. Tuplasokkojäljellä pyritään jäljittelemään todellista etsintätilannetta ja varmistamaan koiran aito osaaminen.

Laku ei suoriutunut tuolloin edes 100 metrin tuplasokkojäljestä, koska se oli niin vahvasti oppinut lukemaan perässä kulkevia ihmisiä! Lähes poikkeuksetta Laku alkoi jäljestää heti alussa tai viimeistään kulmissa väärään suuntaan. Laku ei luottanut nenäänsä, vaan se tulkitsi suunnan ohjaajien eleiden perusteella. Muutamaan otteeseen se jäljesti väärään suuntaan jopa kilometrin verran eikä osoittanut merkkiäkään siitä, että se olisi eksynyt jäljeltä (tai ainakaan en sitä tuolloin osannut niin tulkita).

Kesti yli vuoden ennen kuin Laku oppi luottamaan nenäänsä riittävästi. Useiden epäonnistuneiden tuplasokkojen jälkeen olin monta kertaa valmis luovuttamaan. Meidän oli palattava takaisin perusasioihin: näkölähtöihin, kulmatreeneihin, ”metsärallatteluihin” ja ilmaisujälkiin. Pikkuhiljaa tuplasokot alkoivat vihdoin sujua! Valeilmaisuista ja epävarmuudesta risteyskohdissa oli kuitenkin vaikea päästä eroon.

Eläinten etsintä lajina kasvatti nöyryyttä. Ymmärsin lopulta, ettei koira ajattele tai päättele kuten ihminen. Se voi silti toimia koiran näkökulmasta täysin loogisesti. Koira ei ymmärrä, onko se läpäissyt kurssin, tietyn jäljen tai onko se valmistunut. Se elää vain hetkessä eikä pyri ”läpäisemään kursseja”. Jos koira saa palkkion, vaikka se ei omin avuin suoriudu tehtävästä, se tuskin käsittää palkkion tarkoitusta. Epäonnistumisetkin oli hyväksyttävä ja niistä piti vain oppia. Jouduimme usein palaamaan Lakun kanssa koulutuksessa taaksepäin ja harjoittelemaan uudelleen perusasioita. 

Kuvittelin joskus, että Laku ”pahoittaa mielensä”, jos jäljestäminen ei onnistu ja se joutuu ilman palkkiota palaamaan autoon. Ohjaajalta vaaditaankin rohkeutta keskeyttää pieleen mennyt harjoitus. Silloin on rehellisesti pysähdyttävä miettimään, mikä aiheutti tilanteen. Koiran motivaatio voi kuitenkin laskea peräkkäisten epäonnistumisten jälkeen. Siksi on mielestäni tärkeää palata seuraavissa harjoituksissa sellaiseen jälkeen, josta koira kykenee varmasti suoriutumaan.

Eläinetsintä on tiivistä yhteistyötä

Etsijäkoiran koulutus ei ole vain koiran kouluttamista, vaan se on vähintään yhtä paljon ohjaajan kouluttamista. Näin kävi ainakin minun kohdallani. Koiraa on osattava lukea, siihen on osattava luottaa, ja sitä on osattava auttaa oikeassa tilanteessa. Luulen, että kamppailemme kaikki vainulaiset samankaltaisten ongelmien parissa. Uskon, ettei koirasta saa sataprosenttisen varmaa jäljestäjää eikä koira tule koskaan täysin valmiiksi. Koiran jälkikoulutus, ja toivottavasti myös kehittyminen, jatkuu niin kauan kuin jäljestystä harrastetaan.

Eläinetsintä on mielestäni ohjaajan tiivistä yhteistyötä koiran kanssa – kuin paritanssia, jossa ilman toista ei toinenkaan pärjää. Molempia osapuolia tarvitaan jäljestyksessä käytännössä yhtä paljon. Se tekee lajista vaativan, mutta jokainen onnistuminen palkitsee suuresti.

Ehkä suurimmat ilon hetket lajin parissa koin silloin, kun pääsin mukaan ensimmäisille tosietsinnöille. Lakun koulutus oli tuolloin vielä kesken. Eräällä etsinnällä Laku löysi sairaan koiran ojasta läheltä katoamispaikkaa. Kadonnut koira oli hyvin huonossa kunnossa, joten Laku pelasti käytännössä sen hengen. Koira vietiin välittömästi eläinsairaalaan, ja hoidon avulla se onneksi toipui ennalleen.

Toinen mieleen painunut hetki oli se, kun Laku jäljesti karannutta hevosta kesähelteellä lähes kaksi kilometriä. Kun Laku ilmaisi hevosen olevan lähellä, oli yllätyksemme suuri, kun hevonen seisoi edessä olevan niityn reunassa tuijottaen meitä rauhallisesti. Meidän tarvitsi enää vain soittaa omistajalle. Asiakkaiden riemu, ilon kyyneleet ja kiitokset kertoivat omaa kieltään siitä, kuinka arvokasta työtä olimme tehneet. Laku tuskin täysin ymmärsi kuinka tavattoman ylpeä olin siitä noina hetkinä. Koulutus ei ollut mennyt hukkaan.

Olen kiitollinen siitä, että Vainun kouluttajat ovat avoimesti keskustelleet näistä asioista kanssani. Kun olen apua pyytänyt, olen sitä myös saanut. Olemme yhdessä myös yrittäneet löytää jatkuvasti uusia ja parempia käytäntöjä onnistuaksemme tämän vaativan, mutta samalla äärimmäisen palkitsevan harrastuksen parissa.

Teksti ja kuva: Sini Keinänen

1 ajatus aiheesta “Etsijäkoiran koulutus opettaa nöyryyttä”

  1. Mahtava kirjoitus 🙂
    Kuvailit hyvin huonoja ja hyviä kokemuksia. Voit olla itsestäsi myös ylpeä kun uskallat avoimesti kertoa omia kokemuksia. Olet siis itse oivaltanut tärkeän asian: molempien täytyy kasvaa ja kehittyä sekä löytää se hyvä yhteistyö ja tietysti fiilis. Molemmilla on oma tehtävänsä. Kun ohjaaja ymmärtää oman roolinsa niin silloinhan se peli ”aukeaa”. Kehitystä tukee kun on avoin omista kokemuksista ja tunteista. Sinulla on mahtava tukijoukko rinnallasi kun voitte jutella asioista mikä on todella tärkeää kehittymisen kannalta. Olen todella onnellinen siitä että olet löytänyt ”kutsumusjutun” teille ja teette sitä sydämellä ettekä suorituksen takia.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *