Lauantaina 31.12.2017 soi Vainu Eläinetsijäkoirien neuvontapuhelin. Soittaja kertoi, että vanha suomenhevonen oli ollut kadoksissa Lopella edellisillasta lähtien. Hevoskaverukset Viivi ja Jousteriina olivat karanneet ulkotarhasta ja vain toinen niistä oli saatu kiinni vähän matkan päästä samana iltana. Edelleen kadoksissa oleva Viivi, 20-vuotias tamma, oli jatkanut matkaansa jäljistä päätellen metsikköön päin. Omistaja Heidi Tiaisen perheen uudenvuoden suunnitelmat olivat saaneet täydellisen muutoksen.
Vainun päivystyspuhelimeen vastasi Emmi, joka ehti antamaan ensiohjeet karkurin löytämiseksi. Jutun koordinoinnista otti vastuun Kaisa, jolla on vankkaa kokemusta hevosten kanssa toimimisesta. Kaisan ohjeilla lähdettiin etenemään etsinnöissä. Hevosesta ilmoiteltiin laajasti, mutta yhtään havaintoa ei kadonneesta Viivistä kuitenkaan saatu. Omistajilla oli hyvänä apuna paikan päällä maiden omistaja Minna, joka tunsi tienoon kuin omat taskunsa. Alueen karttoja käytiin läpi ja mahdolliset vaaranpaikat tarkisteltiin.
Tiistaina paikalle saatiin etsijäkoira ja ohjaaja, eli Tuija ja valkoinenpaimenkoira Ada. He pääsivät paikalle iltapäivällä kello 14 aikoihin. Vainun vahvistusjoukoissa mukana oli myös Mikko, jonka suunnistusosaamisesta arveltiin olevan hyötyä metsäisessä maastossa ja mahdollisen pimeän yllättäessä. Luonnonvaloa kun tammikuun alussa ei montaa tuntia päivisin ollut tarjolla.
Etsinnän aluksi kartat käytiin läpi ja sen jälkeen lähdettiin kohti metsikköä. Noin puolen kilometrin päästä löytyivät tuoreimmat jäljet ja lantakasa, joista päästiin aloittamaan jäljestys. Tiedettiin, että lähitienoilla ei ole muita hevosia, joten jäljet oli oltava karkulaisten. Haju annettiin hevosen omasta harjasta ja Ada lähti töihin.
Kokonaisuudessaan Ada jäljesti noin 3,5 kilometriä ja merkkasi useasti kohti suoaluetta. Koirakon työskentelyä helpotti suuresti perässä kulkeva suunnistaja Mikko, joka sujuvasti luki karttaa ja kertoi koko ajan millaista maastoa ympärillä oli. Tuija pystyi keskittymään pelkästään koiran työskentelyyn ja miettimään, miten haju käyttäytyy milläkin alueella ja miten koira mahdollisesti saattaisi hajuihin reagoida.
Koska Ada vei etsijät upottavan suoalueen reunalle, yritettiin siellä käyttää apuna myös drone-kameraa. Pimenevässä illassa ei sillä kuitenkaan nähty suossa mitään liikettä. Adakaan ei suostunut enää menemään lähemmäksi suota, joten ainoa mahdollisuus oli lähteä jalan tarkistamaan aluetta rauhallisesti liikkuen. Hämärä alkoi laskeutua ja pimeän tuloon oli enää noin 15 minuuttia aikaa, kun Mikko kokeneena metsässä liikkujana lähti suolle etsimään Viiviä. Kuin ihmeen kaupalla Mikko näkikin pian suolla liikettä. Viivi oli vain hieman liikauttanut päätään, mutta Mikko onnistui huomaamaan silti hevosen liikahduksen. Siellä kadonnut Viivi-raukka seisoi paikoilleen jähmettyneenä keskellä suota.
Kesti lähes kaksi tuntia, että jähmettynyt Viivi saatiin liikkeelle ja pois suolta. Viiville tarjottiin hieman kauroja ja yritettiin saada se juomaan, mutta pian auttajat joutuivat toteamaan, että viiden kilometrin matka kotiin on liian raskas ja pitkä kylmettyneelle Viiville. Hevoskuljetuskärry haettiin traktorilla metsään, sillä autolla ei paikalle päässyt. Traktori jouduttiin vielä kertaalleen käynnistämään uusiksi käynnistyskaapeleilla eikä Viivikään suostunut ihan heti astumaan kuljetuskärryyn sisälle. Lopulta päästiin kuitenkin kotipihalle!
Operaation jälkeen Viiviä liikuteltiin ahkerasti lannehalvauksen ehkäisemiseksi. Viivin kunto alkoi kohenemaan, ja nyt Viivi viettää mukavia eläkepäiviä Lopella kotonaan yhtä hurjaa seikkailua rikkaampana.
Olemme kaikki todella onnellisia, että Viivi löytyi ja saatiin kuntoon. Vaikka etsintä toteutettiin haastavalla ja vaikeakulkuisella alueella, helpotti etsintää suuresti se, että omistajat noudattivat täydellisesti Vainun ohjeita koko etsinnän ajan. Ada, Tuija, Mikko sekä Viivin omistajan apujoukot tekivät hienoa ja periksiantamatonta yhteistyötä koko etsintäoperaation ajan!
Teksti: Senni Mäkilä