Sunnuntaina 27.5. oli Metsänhoitajankadulla Viikissä surullinen päivä. Nova-kissa oli päässyt vilahtamaan asunnon parvekkeelle ja jäljistä päätellen pudonnut neljännestä kerroksesta alapuolella parkissa olleen auton konepellille. Luonnollisesti kissan kohtalo huolestutti, koska korkealta pudotessaan kissa voi loukkaantua hengenvaarallisesti. Kissan omistaja Sara käynnisti äitinsä Jaanan kanssa välittömästi etsintätoimet. Katoamislappuja jaettiin lähistölle ja myös loukutus aloitettiin.
Kun Novaa ei näkynyt eikä kuulunut, soitti Jaana muutamaa päivää myöhemmin, 1.6., Vainu Eläinetsijäkoirien päivystysnumeroon ja sai puhelimeen vastanneelta Emmiltä lisäneuvoja karkurin etsintään. Korkealta pudonneita karkureita yritetään mahdollisuuksien mukaan lähteä etsijäkoiran kanssa etsimään mahdollisimman pian. Nyt yhteydenottohetkellä aikaa oli kuitenkin kulunut sen verran, että akuutti hätätila oli ohi, joten etsinnässä keskityttiin ensisijaisesti näköhavaintojen keräämiseen. Itse tulin Vainun etsintäkoordinaattorin roolissa etsintään tässä vaiheessa mukaan. Jaanan kanssa suunnittelimme etsintätoimenpiteitä puhelimessa ja etsijöiden väliseen kommunikointiin perustettiin WhatsApp-ryhmä. Facebookissa olleen katoamisilmoituksen myötä etsintäryhmään avuksi tuli heti alussa myös kokenut kissojen loukuttaja Sani, jonka ohjaukseen Viikin loukutustoimet siirtyivät.
Vaikka Jaana ja Sara olivat laputtaneet lähiseutujen kadunvarsia ahkerasti, ei näköhavaintoja juurikaan tullut. Etsijäkoiraa ei paikalle onnistuttu saamaan, sillä kesä on karkureiden kulta-aikaa ja hyvästä tahdosta huolimatta etsijäkoiria ei riitä kaikkialle minne niitä tarvittaisi. Erityisesti kaupunkiolosuhteissa näköhavainnot ovat onneksi hyvin toimiva keino päästä karkurin jäljille ja toisaalta sisäkissat eivät yleensä lähde kauaksi katoamispaikaltaan. Niitä kannattaakin yrittää loukuttaa karkauspaikan lähistöltä, vaikkei näköhavaintoja olisikaan. Kun sitkeistä etsintätoimenpiteistä huolimatta karkurista ei saatu kunnollisia havaintoja, laitettiin loukutus heinäkuun puolella tauolle. Jaana ja Sara kuitenkin sitkeästi jatkoivat laputtamista ja tarkoitus oli jatkaa loukutusta heti, kun karkurista saataisi havainto. Taustalla kuitenkin oli pelko, että karkuri on menehtynyt vammoihinsa jo pian pudottuaan.

Toivo Novan löytymisestä alkoi yllättäen taas orastaa, kun Sara huomasi 17.8. Facebookin Karkurit-ryhmässä kuvan kissasta, joka muistutti kaikin tavoin Novaa. Uskomatonta kyllä, havainto oli Tapiolasta Espoosta, noin 20 kilometrin päässä Novan karkaamispaikalta! Etsintätiimin kanssa kuvia vertailtiin tarkasti ja olipa kuva Vainun koordinaattoreidenkin vertailtavana. Kun eroavaisuuksia karkuriin nähden ei löydetty, alkoi välitön etsintätoimien suunnittelu. Mustavalkoinen on erittäin yleinen kissojen väri, joten toki tässä vaiheessa oli vielä pidettävä realiteetit mielessä, sillä yleensä karanneet sisäkissat löytyvät alle kilometrin säteellä karkauspaikaltaan. Havainto oli kuitenkin niin lupaava, että Jaana lähti alueelle heti laputtamaan ja jaoin ilmoituksen Facebookin paikallisryhmään sekä lähdin avuksi viemään ja virittämään paikalle loukkua. Hiukan huolestuttavasti havainto oli aivan vilkkaan Kehä I:n vierestä, joten harras toive oli saada kissa kiinni mahdollisimman pian. Koska loukun säännöllinen tarkastaminen olisi ollut Saralle ja Jaanalle pitkästä välimatkasta johtuen mahdotonta, otettiin avuksi Vainun loukkuvahti, joka lähettää tekstiviestihälytyksen loukun lauetessa ja tekee siten loukun valvonnasta huomattavan helppoa.
Seuraavana päivänä eräs espoolainen oli saanut karkurista uuden kuvan, jossa näkyi aiemmassa kuvassa piilossa ollut kissan etujalka. Riemu oli suuri, kun valkoisessa jalassa näkyi musta täplä – aivan samanlainen kuin Novalla! Edes etsijäkoiraa ei enää tarvittu havaintoa varmistamaan, sillä Tapiolan kissasta oli saatu niin hyvät valokuvat, ettei ollut epäilystäkään karkurin sijainnista. Laputuksen myötä havaintoja alkoi sadella ja selvisi, että Nova liikkuu ja saalistaa alueella vilkkaasti. Parin päivän jälkeen jopa Jaana itse näki Novan. Hyväkuntoisen näköinen seikkailija ei ollut erityisen säikky, mutta säilytti kärsivällisistä houkutteluyrityksistä huolimatta Jaanaan kohteliaan etäisyyden eikä eleelläänkään ilmaissut, että olisi Jaanan tunnistanut.
Tiistaina 21.8. klo 22.23 kännykkääni saapui tekstiviesti: ”UOV_LTA is alarming!” Nopea soitto Jaanalle ja varmistus, ettei Jaana tai Sara ole juuri loukulla käymässä ja sitä vahingossa laukaisseet. Kerroin epäileväni, että loukun on laukaissut siili, koska en halunnut herättää liian suuria toiveita. Lähdin ajamaan loukulle: kymmenen pitkää minuuttia. Olin toiveikas, koska loukku oli huolellisesti valitussa paikassa alueella, josta oli saatu useita näköhavaintoja. Toivo kasvoi entisestään loukkua lähestyessäni, sillä jo etäältä kuulin kolinaa ja tiesin, että loukussa oli selvästi siiliä suurempi eläin. Otsalampun valossa näin loukun pleksilasin läpi valko-mustan kissan.
Sara lähti heti uutisen kuultuaan ajamaan Tapiolaan Novaa tunnistamaan ja noutamaan. Kolmen kuukauden uskomattoman karkumatkan jälkeen jälleennäkemisen riemu oli suuri. Kissa loukussa oli Nova! Pitkästä karkumatkasta huolimatta Nova vaikutti olevan hyvässä kunnossa. Punkkeja poistettiin pitkälti toistakymmentä ja toki Nova kävi myös tarkastuksella eläinlääkärissä. Siellä selvisi, että korkean pudotuksen seurauksena kolme Novan neljästä kulmahampaasta oli katkennut, joten hammasremontti oli vielä tiedossa. Myös Lumi-kissakaveri suhtautui seikkailijaan muutamien päivien ajan varauksella. Nämäkin haasteet saatiin parissa viikossa selätettyä ja nyt muutamaa viikkoa myöhemmin Nova ja Lumi ovat taas ylimpiä ystävyksiä.

Ikuiseksi mysteeriksi jäi, miten ja koska Nova oli siirtynyt Viikistä Tapiolaan. Tuskin omin jaloin, koska matka on sisäkissalle valtavan pitkä ja on vaikea keksiä syitä, miksi se olisi lähtenyt vaeltamaan Espooseen. Mahdollisesti Nova on huristellut Viikistä Tapiolaan Kehä I:stä pitkin jonkun auton salamatkustajana. Voi olla, että tämä on tapahtunut jo melko piankin katoamisen jälkeen, sillä ahkerasta laputuksesta huolimatta näköhavaintoja Viikistä ei juuri saatu.
Etenkin kesäaikaan kissojen karkumatkat saattavat kestää kuukausia, kuten Novankin tarina osoittaa. Toivosta ei kannata heti luopua, vaan katoamislappuja kannattaa jakaa ahkerasti ja netin näköhavaintoilmoituksia seurata. Näköhavainnot ja karkurin omistajan periksiantamattomuus ovat avainasemassa hyvin monissa onnellisesti päättyneissä karkuritarinoissa. Tässäkin Nova löytyi lopulta Jaanan ja Saran sitkeästi noudattaessa etsintään saamiaan neuvoja ja Saran havaitseman näköhavaintoilmoituksen tuloksena. Raskas uurastus päätyi suureen riemuun, kun Novan seikkailu saatiin onnellisesti päätökseensä.
Outi Koivistoinen
Vainun kissoihin erikoistunut etsintäkoordinaattori