Dobi oli lähdössä normaalille päivälenkilleen omalta pihaltaan, kun yhtäkkiä kelatalutin lipesi ulkoiluttajan kädestä – tyypillinen karkaamistilanne, joka voi sattua kenelle tahansa koiranomistajalle. Tästä alkoi yli vuorokauden kestänyt etsintäoperaatio Helsingin Jollaksessa.
Alkuun koiran kanssa lenkille lähtöä tehnyt Jasmine Tukiainen pyrki seuraamaan koiraa kävellen, jotta olisi saanut selville mihin suuntaan Dobi aikoi. Vaikka Jollas on rauhallista omakotitaloaluetta, heti Laajasalon puolella liikenne vilkastuu ja riskit onnettomuuksiin kasvavat. Ohikulkijoilta kyselemällä Jasmine sai havaintoja Dobin liikkeistä, ja havaintoja tulikin paljon. Etsintää vaikeutti kuitenkin se, että samaan aikaan Jollaksessa oli karussa toinenkin hyvin saman näköinen koira, joten havaintoja tuli eri puolelta saarta eikä varmuudella tiedetty mihin etsintä tulisi keskittää.
Dobin kanssa asuvat Jasmine, Janica Kaskinen ja Paula Harrinkoski toimivat hätätilanteesta huolimatta heti alusta alkaen järkevästi ja rauhallisesti. Karkurista ilmoiteltiin laajasti sosiaalisessa mediassa ja lähiympäristössä, mutta kuitenkin koko ajan korostaen, että Dobia ei saa jahdata eikä isoja etsintäpartioita toivottu paikalle. Etsintäpartiot olisivat voineet pahimmillaan ajaa Dobin pois saarelta ja auton alle. Rauhallisuutta korostettiin erityisesti siksi, että noin kuusivuotiaalla Dobilla on poikkeuksellisen rankka tausta. Dobi on kotoisin Moskovasta ja elänyt suurimman osan elämästään katukoirana sekä kokenut myös väkivaltaa ennen kuin se löysi rescueyhdistyksen kautta oman kotinsa Suomesta. Omistajallaan Dobi on ehtinyt olla vasta yhdeksän kuukautta, ja on kokemustensa vuoksi vielä hyvin arka ihmisiä kohtaan.
Paula sai vinkin soittaa Vainu Eläinetsijäkoiriin Dobin entiseltä kotihoitajalta. Neuvontanumeroon vastasi päivystäjä Tiina, joka räätälöi etsijöille toimenpiteitä alueen ja näköhavainnot huomioiden. Tiina korosti ohjeissaan kuvallisten ilmoitusten jakamisen merkitystä sekä koiran rauhallista houkuttelua mm. grillaamalla havaintopaikalla. Perässä olevan kelataluttimen vuoksi Tiina lähti myös heti selvittämään vapaata eläinetsijäkoiraa. Karkaamistapauksissa kelatalutin on aina riski – paitsi että koira usein säikkyy perässä pomppivaa muovista esinettä, on taluttimen kiinni jäämisen vaara suuri eikä koira saa sitä välttämättä poikki. Siksi Vainussa tämän tyyppiset tapaukset menevät lähes poikkeuksetta koirajonossa kärkeen ja etsijäkoira lähetetään mahdollisimman pian paikalle.
Keikan otti nelivuotias labradorityttö Sylvi Nurmijärveltä, jota on koulutettu pennusta pitäen eläinetsintään. Ennen etsintään lähtöä etsijäkoiran ohjaaja kävi omistajien kanssa läpi miten etsijäkoira toimii – miten koira jäljestää, mitä se ilmaisee, miten ja mitä sen jälkeen tehdään? Eläinetsijäkoira ilmaisee aina aluetta, josta se saa tuoreen hajun eikä se saa jäljestää kiinni karkuriin tai ajaa sitä kauemmaksi. Energisyydestään huolimatta Sylvi on tämän oppinut jo nuoresta hyvin.
Koirakokemusta omaava Jasmine on harrastanut aiemmin mm. ihmisjälkeä ja metsäjälkeä, mutta eläinten etsiminen oli uutta. Sylvi on reipas jäljestäjä, ja välillä sen ottaessa ilmavainua edettiin jäljellä melkein puolijuoksua. Jasmine ja Paula kertoivat, että suuresta huolesta huolimatta koiran seuraaminen oli mielenkiintoista – välillä Sylvi eteni nenä maassa, välillä taas se selvästi sai hajun ilmasta. Noin puolentoista kilometrin jäljestyksen jälkeen Sylvi ilmaisi meren rantaan. Tämä oli lohdullista, sillä Dobi oli selvästi osannut hakeutua rauhalliseen paikkaan vilkkaasti liikennöidyn alueen sijaan. Strategiaksi sovittiin ilmaisualueen kattava laputus ja alueen ”haravointi” oman perheen kesken – olihan vaarana, että Dobi olisi hihnastaan jossakin kiinni.
Juuri kun Jasmine ja Paula olivat lähdössä haravoimaan aluetta ja laputtamaan, Janica soitti, että Dobi oli löytynyt! Dobi oli jäänyt kiinni hihnastaan kasvimaalle vain muutama kymmenen metriä Sylvin ilmaisupaikasta, mistä ystävälliset kanssaihmiset olivat poimineet sen talteen pian etsijäkoiran lähdön jälkeen ja soittaneet omistajalle.
Kun Dobia tultiin hakemaan, koira ei ollut lainkaan arka, vaan se oli vain kovin iloinen nähtyään perheensä. Se oli ilmeisesti jo vähän odottanutkin, että omat ihmiset tulevat hakemaan sen pois seikkailuiltaan.
Elina Kestilä-Kekkonen
Vainun koulutusvastaava ja hallituksen jäsen