Miten etsijäkoiraksi?
Eläinetsijäkoiran kouluttaminen on pitkä prosessi – koulutus valmiiksi eläinetsijäkoiraksi vie keskimäärin noin kolme vuotta. Koiran kanssa treenataan yleensä noin kerran viikossa, vaikka välillä on hyvä pitää myös pidempiäkin taukoja.
Koiran ohjaajalla on oltava motivaatio kohdallaan, sillä oman koiran kouluttamisen lisäksi aikaa vie treeneissä muille koirille jälkien tekeminen ja muiden koirien työskentelyn seuraaminen. Moni koiranohjaaja kouluttautuukin myös itse treenirinkikouluttajaksi. Ohjaajan on oltava fyysisesti sen verran hyvässä kunnossa, että hän suoriutuu myös haastavassa maastossa kulkemisesta. Suunnistustaidon on myös tärkeää olla kohdillaan.
Eläinetsijäkoirina toimii monen rotuisia koiria – oleellista ei ole koulutuksessa ole koiran rotu tai roduttomuus, vaan koiran kyky itsenäiseen työskentelyyn ja motivaatio jäljittämiseen. Kovin kylmänarat koirat tai erittäin pienet koirat eivät välttämättä ihanteellisia etsijäkoiria, mutta toki jokaisen koiran kanssa voi harrastaa lajia ilman tavoitteellista etsintävalmiiksi koiraksi kouluttamista.
Harrastus aloitetaan kahdeksan kertaa kestävällä alkeiskurssilla. Alkeiskurssin jälkeen koirakko siirtyy treenirinkiin, jossa edetään koulutussuunnitelman mukaisesti aina kohti haastavampia jälkiä. Kun tietyt suoritukset on hyväksytysti tehty, voi hakea EV1-kurssille. Tämän kurssin suorittamisen jälkeen jatketaan treenaamista yhä haastavampien jälkien kanssa, kunnes eteen tulee hakeminen viimeiselle etsintöihin valmistavalle kurssille. Kurssin suorittamisen sekä tasotestin läpäisemisen jälkeen koirakko saa oikeuden toimia etsijäkoirana seuraavat 1,5 vuotta, jolloin edessä on taas seuraava tasotesti.
Ohjaajan tulee koiran edetessä kouluttaa myös itseään: mm. suunnistaminen, ensiaputaidot sekä hajujen käyttäytymisen tunteminen ovat tärkeitä taitoja. Koirille suosittelemme opettamaan lisäksi hajuerottelua ns. purkkiradalla, sillä se vahvistaa koiran kykyä hajuerotteluun myös maastossa.
Yhdistyksemme tavoitteena on kouluttaa motivoituneita ja tarkkoja eläinetsijäkoiria, jotka suoriutuvat etsintätehtävistä mahdollisimman hyvin. Toiminnassamme on mukana ammatikseen erikoisetsintäkoiria kouluttavia kouluttajia, joten pyrimme hyödyntämään uusinta tietoa eläinten oppimisesta, kouluttamisesta ja hajutyöskentelystä mahdollisimman hyvin.
Yhdistyksemme toimii tällä hetkellä pääasiassa Uudenmaan ja Kymenlaakson alueilla. Näillä alueilla järjestetään alkeiskursseja tarpeen mukaan. Alkeiskursseille valitaan osallistujat hakemusten perusteella. Koemme tärkeäksi, että toimintaan mukaan tulevat ovat motivoituneita treenaajia, joilla on riittävästi aikaa käytettävänä harrastukseen. Koulutukseen voi hakeutua vähintään puolivuotiaan koiran kanssa.
Jos olet kiinnostunut alkeiskurssista, ota yhteyttä meihin ja kerro lyhyesti itsestäsi, koirastasi ja motivaatiostasi.