Nova-kissan uskomaton seikkailu

Sunnuntaina 27.5. oli Metsänhoitajankadulla Viikissä surullinen päivä. Nova-kissa oli päässyt vilahtamaan asunnon parvekkeelle ja jäljistä päätellen pudonnut neljännestä kerroksesta alapuolella parkissa olleen auton konepellille. Luonnollisesti kissan kohtalo huolestutti, koska korkealta pudotessaan kissa voi loukkaantua hengenvaarallisesti. Kissan omistaja Sara käynnisti äitinsä Jaanan kanssa välittömästi etsintätoimet. Katoamislappuja jaettiin lähistölle ja myös loukutus aloitettiin.

 

Kun Novaa ei näkynyt eikä kuulunut, soitti Jaana muutamaa päivää myöhemmin, 1.6., Vainu Eläinetsijäkoirien päivystysnumeroon ja sai puhelimeen vastanneelta Emmiltä lisäneuvoja karkurin etsintään. Korkealta pudonneita karkureita yritetään mahdollisuuksien mukaan lähteä etsijäkoiran kanssa etsimään mahdollisimman pian. Nyt yhteydenottohetkellä aikaa oli kuitenkin kulunut sen verran, että akuutti hätätila oli ohi, joten etsinnässä keskityttiin ensisijaisesti näköhavaintojen keräämiseen. Itse tulin Vainun etsintäkoordinaattorin roolissa etsintään tässä vaiheessa mukaan. Jaanan kanssa suunnittelimme etsintätoimenpiteitä puhelimessa ja etsijöiden väliseen kommunikointiin perustettiin WhatsApp-ryhmä. Facebookissa olleen katoamisilmoituksen myötä etsintäryhmään avuksi tuli heti alussa myös kokenut kissojen loukuttaja Sani, jonka ohjaukseen Viikin loukutustoimet siirtyivät.

 

Vaikka Jaana ja Sara olivat laputtaneet lähiseutujen kadunvarsia ahkerasti, ei näköhavaintoja juurikaan tullut. Etsijäkoiraa ei paikalle onnistuttu saamaan, sillä kesä on karkureiden kulta-aikaa ja hyvästä tahdosta huolimatta etsijäkoiria ei riitä kaikkialle minne niitä tarvittaisi. Erityisesti kaupunkiolosuhteissa näköhavainnot ovat onneksi hyvin toimiva keino päästä karkurin jäljille ja toisaalta sisäkissat eivät yleensä lähde kauaksi katoamispaikaltaan. Niitä kannattaakin yrittää loukuttaa karkauspaikan lähistöltä, vaikkei näköhavaintoja olisikaan. Kun sitkeistä etsintätoimenpiteistä huolimatta karkurista ei saatu kunnollisia havaintoja, laitettiin loukutus heinäkuun puolella tauolle. Jaana ja Sara kuitenkin sitkeästi jatkoivat laputtamista ja tarkoitus oli jatkaa loukutusta heti, kun karkurista saataisi havainto. Taustalla kuitenkin oli pelko, että karkuri on menehtynyt vammoihinsa jo pian pudottuaan.

 

Havainnot Novasta kerättiin tarkasti karttaan.

Toivo Novan löytymisestä alkoi yllättäen taas orastaa, kun Sara huomasi 17.8. Facebookin Karkurit-ryhmässä kuvan kissasta, joka muistutti kaikin tavoin Novaa. Uskomatonta kyllä, havainto oli Tapiolasta Espoosta, noin 20 kilometrin päässä Novan karkaamispaikalta! Etsintätiimin kanssa kuvia vertailtiin tarkasti ja olipa kuva Vainun koordinaattoreidenkin vertailtavana. Kun eroavaisuuksia karkuriin nähden ei löydetty, alkoi välitön etsintätoimien suunnittelu. Mustavalkoinen on erittäin yleinen kissojen väri, joten toki tässä vaiheessa oli vielä pidettävä realiteetit mielessä, sillä yleensä karanneet sisäkissat löytyvät alle kilometrin säteellä karkauspaikaltaan. Havainto oli kuitenkin niin lupaava, että Jaana lähti alueelle heti laputtamaan ja jaoin ilmoituksen Facebookin paikallisryhmään sekä lähdin avuksi viemään ja virittämään paikalle loukkua. Hiukan huolestuttavasti havainto oli aivan vilkkaan Kehä I:n vierestä, joten harras toive oli saada kissa kiinni mahdollisimman pian. Koska loukun säännöllinen tarkastaminen olisi ollut Saralle ja Jaanalle pitkästä välimatkasta johtuen mahdotonta, otettiin avuksi Vainun loukkuvahti, joka lähettää tekstiviestihälytyksen loukun lauetessa ja tekee siten loukun valvonnasta huomattavan helppoa.

 

Seuraavana päivänä eräs espoolainen oli saanut karkurista uuden kuvan, jossa näkyi aiemmassa kuvassa piilossa ollut kissan etujalka. Riemu oli suuri, kun valkoisessa jalassa näkyi musta täplä – aivan samanlainen kuin Novalla! Edes etsijäkoiraa ei enää tarvittu havaintoa varmistamaan, sillä Tapiolan kissasta oli saatu niin hyvät valokuvat, ettei ollut epäilystäkään karkurin sijainnista. Laputuksen myötä havaintoja alkoi sadella ja selvisi, että Nova liikkuu ja saalistaa alueella vilkkaasti. Parin päivän jälkeen jopa Jaana itse näki Novan. Hyväkuntoisen näköinen seikkailija ei ollut erityisen säikky, mutta säilytti kärsivällisistä houkutteluyrityksistä huolimatta Jaanaan kohteliaan etäisyyden eikä eleelläänkään ilmaissut, että olisi Jaanan tunnistanut.

 

Tiistaina 21.8. klo 22.23 kännykkääni saapui tekstiviesti: ”UOV_LTA is alarming!” Nopea soitto Jaanalle ja varmistus, ettei Jaana tai Sara ole juuri loukulla käymässä ja sitä vahingossa laukaisseet. Kerroin epäileväni, että loukun on laukaissut siili, koska en halunnut herättää liian suuria toiveita. Lähdin ajamaan loukulle: kymmenen pitkää minuuttia. Olin toiveikas, koska loukku oli huolellisesti valitussa paikassa alueella, josta oli saatu useita näköhavaintoja. Toivo kasvoi entisestään loukkua lähestyessäni, sillä jo etäältä kuulin kolinaa ja tiesin, että loukussa oli selvästi siiliä suurempi eläin. Otsalampun valossa näin loukun pleksilasin läpi valko-mustan kissan.

 

Sara lähti heti uutisen kuultuaan ajamaan Tapiolaan Novaa tunnistamaan ja noutamaan. Kolmen kuukauden uskomattoman karkumatkan jälkeen jälleennäkemisen riemu oli suuri. Kissa loukussa oli Nova! Pitkästä karkumatkasta huolimatta Nova vaikutti olevan hyvässä kunnossa. Punkkeja poistettiin pitkälti toistakymmentä ja toki Nova kävi myös tarkastuksella eläinlääkärissä. Siellä selvisi, että korkean pudotuksen seurauksena kolme Novan neljästä kulmahampaasta oli katkennut, joten hammasremontti oli vielä tiedossa. Myös Lumi-kissakaveri suhtautui seikkailijaan muutamien päivien ajan varauksella. Nämäkin haasteet saatiin parissa viikossa selätettyä ja nyt muutamaa viikkoa myöhemmin Nova ja Lumi ovat taas ylimpiä ystävyksiä.

 

Nova ja Lumi ulkoilevat nyt vain turvallisesti lasitetulla parvekkeella.

Ikuiseksi mysteeriksi jäi, miten ja koska Nova oli siirtynyt Viikistä Tapiolaan. Tuskin omin jaloin, koska matka on sisäkissalle valtavan pitkä ja on vaikea keksiä syitä, miksi se olisi lähtenyt vaeltamaan Espooseen. Mahdollisesti Nova on huristellut Viikistä Tapiolaan Kehä I:stä pitkin jonkun auton salamatkustajana. Voi olla, että tämä on tapahtunut jo melko piankin katoamisen jälkeen, sillä ahkerasta laputuksesta huolimatta näköhavaintoja Viikistä ei juuri saatu.

Etenkin kesäaikaan kissojen karkumatkat saattavat kestää kuukausia, kuten Novankin tarina osoittaa. Toivosta ei kannata heti luopua, vaan katoamislappuja kannattaa jakaa ahkerasti ja netin näköhavaintoilmoituksia seurata. Näköhavainnot ja karkurin omistajan periksiantamattomuus ovat avainasemassa hyvin monissa onnellisesti päättyneissä karkuritarinoissa. Tässäkin Nova löytyi lopulta Jaanan ja Saran sitkeästi noudattaessa etsintään saamiaan neuvoja ja Saran havaitseman näköhavaintoilmoituksen tuloksena. Raskas uurastus päätyi suureen riemuun, kun Novan seikkailu saatiin onnellisesti päätökseensä.

 

 

Outi Koivistoinen
Vainun kissoihin erikoistunut etsintäkoordinaattori

Lemmikit lähtevät kesäisin karkuteille – Vainu auttaa karkurit kotiin

Kesälomat ovat lemmikkieläimille rentoa yhdessäolon aikaa omistajiensa kanssa. Lomailuun liittyy kuitenkin myös riskejä, joista lemmikin karkaaminen on yksi merkittävimmistä.

 

Loma-aikaan karkaa koiria ja muita lemmikkieläimiä erityisen paljon, sillä silloin liikutaan paljon ulkona, mökkeillään ja käydään kyläilemässä vierailla paikkakunnilla. Erityisesti koirat kulkevat usein omistajiensa mukana. Karkaamisia sattuu kuitenkin esimerkiksi silloin, jos koiraa pidetään vieraalla paikkakunnalla vapaana ja se livahtaa vaikkapa hajujen perässä karkuteille. Koira ei välttämättä osaa palata takaisin yhtä hyvin kuin tutussa ympäristössä.

 

 

Tyypillisesti koirat lähtevät kesäisin karkuun mökeiltä. Kesän alkaessa on mukava päästää koira juoksentelemaan vapaasti, mutta koira saattaa innostua luonnonvaraisten eläinten hajuista niin paljon, ettei se enää noudata omistajansa kutsua. Koira saattaa juosta nopeasti kauas, eikä välttämättä osaa tai halua palata takaisin, mikäli metsän hajut sitä edelleen kiinnostavat. Tämä koskee ihan kaikkia koiria rodusta riippumatta.

 

Myös muita lemmikkejä lähtee kesäisin omille teilleen. Esimerkiksi avoimet ikkunat ovat vaaranpaikkoja niin kissoille kuin lemmikkilinnuillekin. Kilpikonnat ovat myös tyypillisiä etsittäviä kesäaikaan, sillä kilpikonna piiloutuu yllättävän nopeasti heinikkoon, mikäli omistaja ei ole tarkkana.

 

Jos vahinko käy ja lemmikki pääsee karkuun, kannattaa heti soittaa Vainu eläinetsijäkoirien neuvontanumeroon. Sieltä saat selkeät ohjeet siitä, miten kyseisessä tilanteessa ja kyseisen eläinlajin kanssa kannattaa toimia. Jokainen karkaamistapaus tulee arvioida erikseen, sillä on paljon eroa siinä, onko eläin esimerkiksi säikähtänyt tai loukkaantunut karkaamistilanteessa, vai onko se vain sännännyt mielenkiintoisten hajujen perään. Tyypillisin karkuri onkin se, joka omistajansa mukaan ei koskaan karkaa.

 

Eläimen karatessa ei kannata menettää toivoaan. Karkureita on saatu kiinni kuukausienkin päästä, joten vaikka lemmikki ei palaisi päivässä tai parissa, kannattaa sen etsintöjä jatkaa ja laajentaa etsimisaluetta. On kuitenkin tärkeää, ettei lemmikkiä jahdata isolla joukolla, vaan etsimisen hoitavat muutamat eläimelle tutut ihmiset. Muut auttajat voivat levittää esimerkiksi katoamisilmoituksia. Karkurin paikallistamisessa voidaan käyttää apuna myös tähän työhön koulutettua eläinetsijäkoiraa.

 

Etsijäkoirat ovat usean vuoden koulutuksen läpikäyneitä koiria, jotka hajutunnistukseen perustuen on koulutettu jäljittämään toisia eläimiä. Eläinetsijäkoirien avulla saadaan vuosittain kymmeniä karkureita takaisin kotiinsa. Yhdistyksellä on etsijäkoiria Uudellamaalla sekä Kymenlaaksossa, mutta yhdistys antaa puhelinneuvontaa karkaamistapauksissa kautta Suomen. Suurin osa tapauksista kuitenkin ratkeaa ilman etsijäkoiraa – yhdistyksessämme on mukana iso joukko etsintäkoordinaattoreita, jotka neuvoillaan auttavat karkurin omistajaa toimimaan oikein ja ovat tukena stressaavassa tilanteessa.

 

Karkaamisten ehkäisemisestä sekä karkaamistapauksissa toimimisesta löytyy lisätietoa nettisivuiltamme. Yhdistyksen neuvontanumerosta 041 805 9423 annetaan toimintaohjeita.

 

Laura Uotila
 

Koirakarkurit työllistivät eniten – suurin osa tapauksista päättyi onnellisesti

Yhdistyksemme neuvoi viime vuonna kaikkiaan 189 eläimen omistajaa. Karanneita eläimiä oli vielä tuotakin lukemaa enemmän, sillä useissa tapauksissa karanneita eläimiä oli enemmän kuin yksi.

 

Yleisin karannut eläin oli koira: yhteensä 100 karannutta koiraa päätyi rekisteriimme. Karanneista koirista 90 % löytyi ja näistä suurin osa saatiin turvallisesti ja kunnossa kotiin. Valitettavasti kuitenkin 12 koiraa joutui karkureissullaan onnettomuuteen ja ne löytyivät kuolleina. 11 koiraa jäi kadoksiin tai etsinnät olivat vuoden vaihtuessa vielä kesken.

 

Toiseksi eniten neuvoimme kissojen omistajia, kaikkiaan 88 kissaa oli neuvontamme piirissä. Kissoista löytyi 80 %, niistä kolme löytyi menehtyneenä ja loput pääsivät takaisin koteihinsa. 17 kissaa jäi kadoksiin tai niiden etsinnät olivat vuoden vaihtuessa vielä kesken.

 

Koirien ja kissojen lisäksi autoimme hevosen, vasikoiden, pässin, kanien ja kilpikonnien etsimisessä.

 

Yhdistyksemme etsijäkoiria käytettiin useammin kuin joka neljännessä tapauksista: etsijäkoirakko kävi auttamassa 54 karkurin paikallistamisessa. Osassa tapauksista käytiin etsinnällä useaan kertaan tai kahden koirakon voimin, joten todellisia käyntikertoja on huomattavasti tätä enemmän. Yhdistyksellämme on tällä hetkellä yhdeksän käytössä olevaa etsijäkoiraa.

 

Läheskään aina etsijäkoiraa ei tarvita paikalle. Yhdistyksemme tärkeä voimavara ovatkin etsintäkoordinaattorit, jotka ohjeilla ja joskus myös paikan päällä käyvät auttamassa karkureiden omistajia. Koordinaattorimme olivat omistajien tukena yli 80 % tapauksista ja heitä on yhdistyksessämme mukana tällä hetkellä 19.

 

Yksi iso joukko koirakarkureiden joukossa ovat juuri uuteen kotiin muuttaneet rescuekoirat. Neljäsosa koirakarkureista oli tällaisia tapauksia. Hyvä asia on kuitenkin se, että kaikki karanneet rescuekoirat löydettiin. Kaksi ehti valitettavasti menehtyä onnettomuudessa pian karkaamisensa jälkeen, mutta 23 saatiin turvallisesti kotiutettua. Näissä yleisin kiinniottotapa oli loukuttaminen, sillä juuri uuteen kotiin muuttaneella koiralla ei ole vielä sidettä omistajaansa eikä se anna helposti kiinni. Tänä vuonna tulemmekin keskittymään erityisesti tähän teemaan, sillä ihannetilanne tietenkin olisi, että näidenkin karkureiden määrä saataisiin huomattavasti laskemaan.

 

Vainu Eläinetsijäkoirat perustettiin 27.4.2017. Ehdimme toimia viime vuonna kahdeksan kuukautta, mikä tarkoittaa keskimäärin 24 autettua karkuritapausta kuukaudessa. Kaikki työmme tehdään vapaaehtoisvoimin, joten yhdistyksessämme on mukana hieno joukko aktiivisia, kokeneita ja asialle omistautuneita jäseniä.

 

Laura Uotila
Vainun varapuheenjohtaja, kouluttaja ja etsintäkoordinaattori

Muutto uuteen kotiin on eläimelle iso karkaamisriski

 

Juuri uuteen kotiin muuttanut aikuinen koira tai arka pentu on aina suuren karkaamisriskin alla. Vainun neuvontapuhelinkin on pirissyt jo useaan otteeseen, kun vain päivän-pari uudessa kodissa ollut koira on päässyt karkuteille. Usein nämä koirat ovat ns. rescuekoiria, mutta vastaava riski on myös muiden kodinvaihtajakoirien kanssa. Ja ihan sama koskee toki myös kissoja. Suurin osa näistä karkaamisista saadaan päättymään järkevällä toiminnalla hyvin, mutta silti jokainen varmasti toivoo, ettei tarvitsisi elää niitä tuskallisia päiviä, kun huoli karkurista on suurta.

 

 

Muutto uuteen kotiin on varsinkin koiratarhassa eläneelle koiralle valtava stressitilanne. Ensin koira pakataan autoon, kenties ensimmäistä kertaa elämässään. Sitten se matkustaa Suomeen tunteja autossa ja/tai lentokoneessa, matkalla vieras ihminen ropeltaa ja tarkistaa mikrosirun ja lopulta koira otetaan luovutuspaikalla kuljetusboksista ulos, suoraan jännityksellä uutta perheenjäsentä odottavien ihmisten syliin. Osa koirista kykenee sopeutumaan hetkessä ja jo luovutuspaikalla ne alkavat näyttää kohtuullisen rennoilta. Osa taas jähmettyy paikoilleen suolapatsaiksi. Se hankalin osa taas saa voimakkaan pakoreaktion ja yrittää rimpuilla karkuun kaikilla voimillaan – pahimmassa tapauksessa tehostaen pakenemisreaktiota puremalla. Se ei tarkoita, että koira olisi vaarallinen – se tarkoittaa ainoastaan, että koiran turvallisuuden tunne on heikentynyt niin olemattomiin, että se kokee kaikin voimin pakoon yrittämisen parhaimmaksi ratkaisuksi oman selviytymisensä kannalta. Koiraparka ei vielä ymmärrä, että sitä odottaa Suomessa parempi elämä ja uudet omistajat, jotka ovat valmiita tekemään sen eteen mitä tahansa.

 

 

On koiran ulkoinen reaktio mikä tahansa, on silti selvää, että aivan jokainen uuteen kotiin muuttava koira on aluksi stressaantunut ja sen reaktiot voivat yllättää. Rennoltakin näyttävä koira saattaa säikähtää mitä tahansa yllättävää ääntä tai asiaa, ja stressistä johtuen pakoreaktion voimakkuus voi olla normaalia tilannetta huomattavasti voimakkaampi. Jos silloin koiran varusteet eivät ole kunnossa tai omistaja ei ole tilanteen tasalla, on suuri vaara koiran pääsemisestä karkuun. Tämä vaihe voi kestää koirasta riippuen päivistä jopa kuukausiin.

 

 

Varsinaisten säikähdysten ja niistä seuraavan paniikkirimpuilun lisäksi on monia muitakin riskitilanteita, joissa vasta kotiin saapunut koira saattaa päästä karkuun. Kenties yleisin vahinko on, että koira livahtaa auton ovesta karkuun, kun koiran kanssa saavutaan uuden kodin pihaan. Sama vahinko voi käydä ulko-oven kanssa. Osa aikuisista koirista voi myös osata omatoimisesti avata ulko-oven, jopa lukitun sellaisen. Eikä ole yksi eikä kaksi koiraa, joka on löytänyt tiensä karkuteille korkeankin piha- tai koirapuistoaidan yli tai ali.

 

 

Voi tuntua liioittelulta, kun rescuekoirien kanssa tekemisissä olevat ihmiset vannottavat moneen kertaan, että koiralla on aluksi oltava aina kaksi hihnaa jokaisella ulkoilulla, toinen kiinni pannassa ja toinen valjaissa. Kaksi hihnaa siksi, että koira pystyy hämmästyttävän nopeasti puremaan hihnan poikki, jos se säikähtää kunnolla. Lisäksi pannan ja valjaiden tulee olla todella tiukalla, jotta niistä ei pääse luikertelemaan irti hetkessä.

 

 

Erityisen säikyille koirille kannattaa lisäksi laittaa ns. noutajahihna tai vastaava kiristyvä panta varmistukseksi, sillä täydellisen paniikin iskiessä päälle voi koira saada rimpuiltua itsensä läpi niin pannasta kuin valjaistakin. Silloin ainoastaan kiristyvä hihna pelastaa tilanteen. Missään tapauksessa ei kuitenkaan suositella tällaista hihnaa arkikäyttöön tai varsinaiseen taluttamiseen – ainoastaan varmistukseksi niihin tilanteisiin, kun muut varusteet pettävät.

 

 

Karkuun päässeet rescuekoirat työllistävät karanneita lemmikkejä etsiviä etsijäkoiria kohtuullisen paljon. Kukaan meistä ei ole täydellinen ja vahinkoja sattuu aina, mutta silti suuri osa näistä karkaamisista olisi ehkäistävissä. Vaikka karkaamisista varoittelut ja ohjeistukset voivat tuntua liioitelluilta, ne kannattaa ottaa tosissaan – ne on laadittu kokemukseen perustuen, ja jokaisen rescuekoiria auttavan ihmisen tavoite tietysti pitäisi olla, ettei yksikään juuri kodinsaanut koira pääsisi Suomessa karkuun.

 

 

Muistilista rescuekoiran uudelle perheelle karkaamisten ehkäisemiseksi:

 

 

– ota talteen koirasta HETI sen tultua karvaa, jotta etsijäkoiria varten on käytössä puhdas hajulähde. Tämä voi olla korvaamaton apu karkaamistilanteessa.

– aluksi koira ulkoilutetaan aina tuplavarusteilla: panta tiukalla, valjaina hyvin istuvat Y-valjaat ja molemmissa oma hihna. Valjaisiin kannattaa hankkia ns. jarruosa, joka estää valjaita liukumasta pois koiran päältä. Niitä on esimerkiksi Kana Collectionin mallistossa.

– erityisesti aroilla koirilla lisäksi varmistuksena noutajahihna tai vastaava kiristyvä panta, josta koira ei saa itseään läpi mitenkään.

– paksut nailonhihnat kestävät koirien hampaita paremmin kuin nahkahihnat, jos koira yrittää säikähtäessään purra hihnan poikki

– ole alkuun erityisen tarkka tilanteissa, joissa koiran on mahdollista livahtaa ovenraosta: kun koira otetaan autosta tai laitetaan sinne, kun avataan ulko-ovi jne. Muista takalukitus, jos on riski siitä, että koira osaa avata ovet! Osa koirista voi yrittää paeta myös ikkunasta.

– pidä ulkoillessa hihnan käsilenkki ranteen ympärillä niin, ettei hihna pääse putoamaan kädestäsi. Ulkoilutusvyö, johon hihna kiinnitetään, on erityisen hyvä varuste, sillä silloin hihna ei pääse putoamaan myöskään omistajan kaatuessa. Älä koskaan käytä fleksiä vastatulleella koiralla.

– älä päästä koiraa irti aidatullekaan alueelle ennen kuin se on kotiutunut ja se uskaltaa ulkona tulla itse luoksesi. Aidatulla pihalla koiraa voi ulkoiluttaa aluksi esimerkiksi pitkässä liinassa.

– ulkoiluta koiraa aluksi vain kotisi lähellä, jotta alue tulee koiralle tutuksi ja se alkaa tuntea olonsa siellä turvalliseksi. Jos asut kovin vilkkaalla alueella ja koiraa jännittää siellä kovasti, voi aluksi olla tarpeen ajaa autolla rauhallisemmalle alueelle ulkoilemaan. Ajoita ulkoilut mahdollisuuksien mukaan sellaiseen aikaan (aikaisin aamulla, myöhään illalla), jolloin muita liikkujia on vähemmän.

– älä koskaan päästä koiraa vapaaksi aitaamattomalla alueella ennen kuin se on oppinut luoksetulon varmaksi ja tiedät itse, ettei se voi yhtäkkiä säikähtää jotain tai sännätä riistan perään. Monia koiria ei pysty koskaan pitämään vapaana aitaamattomalla alueella.

– hanki koiralle pantaan kiinnitettävä paikannuslaite, joka kertoo koiran sijainnin matkapuhelimen aplikaation kautta.

– jos vahinko kaikesta huolimatta käy, soita heti yhdistyksemme neuvontanumeroon p. 041 805 9423, jotta saat saman tien oikeat ohjeet koiran saamiseksi kiinni.

 

 

Yhdistyksessämme on mukana useita etsintäkoordinaattoreita sekä etsijäkoirien ohjaajia, joilla on vuosien kokemus rescuekoiratyöstä sekä karkureiden kiinnisaamisesta. Älä epäröi siis soittaa ja pyytää apua ja ohjeita!

 

 

Aurinkoista kesää:)!

 

 

Laura Uotila

Vainu Eläinetsijäkoirat ry:n varapuheenjohtaja

rescuekoira-aktiivi