Lemmikit lähtevät kesäisin karkuteille – Vainu auttaa karkurit kotiin

Kesälomat ovat lemmikkieläimille rentoa yhdessäolon aikaa omistajiensa kanssa. Lomailuun liittyy kuitenkin myös riskejä, joista lemmikin karkaaminen on yksi merkittävimmistä.

 

Loma-aikaan karkaa koiria ja muita lemmikkieläimiä erityisen paljon, sillä silloin liikutaan paljon ulkona, mökkeillään ja käydään kyläilemässä vierailla paikkakunnilla. Erityisesti koirat kulkevat usein omistajiensa mukana. Karkaamisia sattuu kuitenkin esimerkiksi silloin, jos koiraa pidetään vieraalla paikkakunnalla vapaana ja se livahtaa vaikkapa hajujen perässä karkuteille. Koira ei välttämättä osaa palata takaisin yhtä hyvin kuin tutussa ympäristössä.

 

 

Tyypillisesti koirat lähtevät kesäisin karkuun mökeiltä. Kesän alkaessa on mukava päästää koira juoksentelemaan vapaasti, mutta koira saattaa innostua luonnonvaraisten eläinten hajuista niin paljon, ettei se enää noudata omistajansa kutsua. Koira saattaa juosta nopeasti kauas, eikä välttämättä osaa tai halua palata takaisin, mikäli metsän hajut sitä edelleen kiinnostavat. Tämä koskee ihan kaikkia koiria rodusta riippumatta.

 

Myös muita lemmikkejä lähtee kesäisin omille teilleen. Esimerkiksi avoimet ikkunat ovat vaaranpaikkoja niin kissoille kuin lemmikkilinnuillekin. Kilpikonnat ovat myös tyypillisiä etsittäviä kesäaikaan, sillä kilpikonna piiloutuu yllättävän nopeasti heinikkoon, mikäli omistaja ei ole tarkkana.

 

Jos vahinko käy ja lemmikki pääsee karkuun, kannattaa heti soittaa Vainu eläinetsijäkoirien neuvontanumeroon. Sieltä saat selkeät ohjeet siitä, miten kyseisessä tilanteessa ja kyseisen eläinlajin kanssa kannattaa toimia. Jokainen karkaamistapaus tulee arvioida erikseen, sillä on paljon eroa siinä, onko eläin esimerkiksi säikähtänyt tai loukkaantunut karkaamistilanteessa, vai onko se vain sännännyt mielenkiintoisten hajujen perään. Tyypillisin karkuri onkin se, joka omistajansa mukaan ei koskaan karkaa.

 

Eläimen karatessa ei kannata menettää toivoaan. Karkureita on saatu kiinni kuukausienkin päästä, joten vaikka lemmikki ei palaisi päivässä tai parissa, kannattaa sen etsintöjä jatkaa ja laajentaa etsimisaluetta. On kuitenkin tärkeää, ettei lemmikkiä jahdata isolla joukolla, vaan etsimisen hoitavat muutamat eläimelle tutut ihmiset. Muut auttajat voivat levittää esimerkiksi katoamisilmoituksia. Karkurin paikallistamisessa voidaan käyttää apuna myös tähän työhön koulutettua eläinetsijäkoiraa.

 

Etsijäkoirat ovat usean vuoden koulutuksen läpikäyneitä koiria, jotka hajutunnistukseen perustuen on koulutettu jäljittämään toisia eläimiä. Eläinetsijäkoirien avulla saadaan vuosittain kymmeniä karkureita takaisin kotiinsa. Yhdistyksellä on etsijäkoiria Uudellamaalla sekä Kymenlaaksossa, mutta yhdistys antaa puhelinneuvontaa karkaamistapauksissa kautta Suomen. Suurin osa tapauksista kuitenkin ratkeaa ilman etsijäkoiraa – yhdistyksessämme on mukana iso joukko etsintäkoordinaattoreita, jotka neuvoillaan auttavat karkurin omistajaa toimimaan oikein ja ovat tukena stressaavassa tilanteessa.

 

Karkaamisten ehkäisemisestä sekä karkaamistapauksissa toimimisesta löytyy lisätietoa nettisivuiltamme. Yhdistyksen neuvontanumerosta 041 805 9423 annetaan toimintaohjeita.

 

Laura Uotila
Vainun varapuheenjohtaja

 

Etsintäkoordinaattori neuvoo ja tukee karkurin omistajaa

Mitä tekevät Vainussa toimivat etsintäkoordinaattorit? Läheskään aina eläimen karatessa ei etsijäkoira ole ensimmäinen asia, jota tarvitaan. Suurin osa karkureista saadaan takaisin kotiin asiantuntevien neuvojen ja etsinnän tarkan suunnittelun avulla.

 

Kun asiakas soittaa Vainun päivystyspuhelimeen, kirjaa päivystäjä puhelun ylös ja antaa ensimmäiset ohjeet karkurin kiinnisaamiseksi. Tämän jälkeen tapaukselle nimetään henkilökohtainen etsintäkoordinaattori. Etsintäkoordinaattorin tehtävänä on olla asiakkaan yhteyshenkilö Vainun puolesta ja neuvoa sekä tukea asiakasta lemmikin etsimisessä ja kiinnisaamisessa. Tämän jälkeen asiakkaan ei tarvitse enää soittaa päivityspuhelimeen, vaan kaikki jatkotoimenpiteet suunnitellaan nimetyn yhteyshenkilön kanssa.

 

Koordinaattori suunnittelee yhdessä asiakkaan kanssa toimenpiteet, joihin ryhdytään karkulaisen saamiseksi kotiin. Niitä voivat olla esimerkiksi katoamisilmoitusten jakaminen karkaamisalueella sekä somessa, eläimen houkuttelu hajujälkien ja grillaamisen avulla ja sekä joissain tapauksissa loukkujen käyttö. Yleensä asiakkaan kanssa mietitään hajujälkien vetoa, loukun tarvetta ja paikkaa sekä vaikkapa laputusalueen laajuutta. Internet ja digitaaliset apuvälineet mahdollistavat neuvonnan myös etänä. Helsingissä asuva koordinaattori saattaa avustaa toisella puolella Suomea kadoksissa olevan lemmikin omistajaa messengerin, puhelimen ja whatsappin avulla. Tapauskohtaisesti koordinaattori voi myös tulla käymään paikan päällä, mikäli näin on erikseen sovittu.

 

Kadonneen lemmikin omistajan on kuitenkin aina muistettava, että pääasiallinen vastuu etsinnästä on hänellä, ei koskaan etsintäkoordinaattorilla. Ilman omistajan aktiivista toimintaa ei karkuria saada kotiutettua.

 

Suurin osa lemmikkien katoamistapauksista saadaankin onnellisesti päätökseen ilman etsijäkoiraa koordinaattorin avustuksella. Etsijäkoiriakin kuitenkin tarvitaan usein, ja silloin koordinaattori neuvottelee koirakon eli eläinetsijäkoiran ja ohjaajan käytöstä karkulaisen paikallistamisessa.

 

Vainu kouluttaa etsintäkoordinaattoreita säännöllisesti. Koulutuksissa käydään läpi esimerkiksi päättyneitä etsintätapauksia, mietitään uusia toimintamalleja ja vaihdetaan kokemuksia. Jokainen Vainun etsintäkoordinaattori on suorittanut tämän koulutuksen ennen kuin hän voi toimia henkilökohtaisena koordinaattorina. Lisäksi kokeneet konkarit neuvovat aina taustalla uusia koordinaattoreita.

 

Oleellinen osa koordinaattorikoulutusta on myös suunnistamisen ja kartan lukemisen opettelu. Näin asiakkaita osataan auttaa eri puolella Suomea erilaisissa maasto-olosuhteissa, ja usein koordinaattori toimii myös etsijäkoirakon kartanlukuapuna etsinnöissä. Vainulaisia näkeekin silloin tällöin suunnistustreeneissä kartan ja kompassin kanssa.

 

Koordinaattorit tekevät, kuten kaikki muutkin vainulaiset, vapaaehtoistyötä. Koordinaattoriksi voi hakeutua henkilö, joka on kiinnostunut eläinetsinnästä. Useat koordinaattorit treenaavat omaa koiraa etsijäkoiraksi, mutta mukana on myös vannoutuneia kissaihmisiä eli oma koira ei ole välttämättömyys koordinaattorin työhön. Tällä hetkellä Vainussa toimii parikymmentä etsintäkoordinaattoria. Neuvontatapauksia voi jokainen ottaa omien aikataulujensa ja osaamisensa puitteissa.

 

Etsintäkoordinaattorin työ on hyvin antoisaa, mutta usein myös raskasta. Ymmärrettävästi lemmikkinsä kadottanut asiakas on erittäin huolissaan, ja tärkeä koordinaattorin taito onkin myös ihmisten rauhoittelu ja opastaminen harkittuihin toimenpiteisiin. Paniikissa oleva omistaja tekee helposti äkkinäisiä ratkaisuja, jotka pahimmillaan voivat karkottaa karkurin kauemmas tai ohjata sen esimerkiksi vaaralliselle moottoritielle. Näiden tapausten estämiseksi koordinaattorit juuri ovat – yhdessä omistajan kanssa käydään rauhallisesti läpi karkaamistilanne, alueen vaaranpaikat ja miten juuri nyt kannattaa toimia. Jokainen karkaamistapaus on erilainen ja siksi myös räätälöidyt ohjeet ovat aina tarpeen.

 

Jenni Kraft
etsintäkoordinaattori

 

 

Karkuritarina: Viivi-hevosen hurja suoseikkailu

Lauantaina 31.12.2017 soi Vainu Eläinetsijäkoirien neuvontapuhelin. Soittaja kertoi, että vanha suomenhevonen oli ollut kadoksissa Lopella edellisillasta lähtien. Hevoskaverukset Viivi ja Jousteriina olivat karanneet ulkotarhasta ja vain toinen niistä oli saatu kiinni vähän matkan päästä samana iltana. Edelleen kadoksissa oleva Viivi, 20-vuotias tamma, oli jatkanut matkaansa jäljistä päätellen metsikköön päin. Omistaja Heidi Tiaisen perheen uudenvuoden suunnitelmat olivat saaneet täydellisen muutoksen.

 

Vainun päivystyspuhelimeen vastasi Emmi, joka ehti antamaan ensiohjeet karkurin löytämiseksi. Jutun koordinoinnista otti vastuun Kaisa, jolla on vankkaa kokemusta hevosten kanssa toimimisesta. Kaisan ohjeilla lähdettiin etenemään etsinnöissä. Hevosesta ilmoiteltiin laajasti, mutta yhtään havaintoa ei kadonneesta Viivistä kuitenkaan saatu. Omistajilla oli hyvänä apuna paikan päällä maiden omistaja Minna, joka tunsi tienoon kuin omat taskunsa. Alueen karttoja käytiin läpi ja mahdolliset vaaranpaikat tarkisteltiin.

 

Tiistaina paikalle saatiin etsijäkoira ja ohjaaja, eli Tuija ja valkoinenpaimenkoira Ada. He pääsivät paikalle iltapäivällä kello 14 aikoihin. Vainun vahvistusjoukoissa mukana oli myös Mikko, jonka suunnistusosaamisesta arveltiin olevan hyötyä metsäisessä maastossa ja mahdollisen pimeän yllättäessä. Luonnonvaloa kun tammikuun alussa ei montaa tuntia päivisin ollut tarjolla.

 

Etsinnän aluksi kartat käytiin läpi ja sen jälkeen lähdettiin kohti metsikköä. Noin puolen kilometrin päästä löytyivät tuoreimmat jäljet ja lantakasa, joista päästiin aloittamaan jäljestys. Tiedettiin, että lähitienoilla ei ole muita hevosia, joten jäljet oli oltava karkulaisten. Haju annettiin hevosen omasta harjasta ja Ada lähti töihin.

 

Kokonaisuudessaan Ada jäljesti noin 3,5 kilometriä ja merkkasi useasti kohti suoaluetta. Koirakon työskentelyä helpotti suuresti perässä kulkeva suunnistaja Mikko, joka sujuvasti luki karttaa ja kertoi koko ajan millaista maastoa ympärillä oli. Tuija pystyi keskittymään pelkästään koiran työskentelyyn ja miettimään, miten haju käyttäytyy milläkin alueella ja miten koira mahdollisesti saattaisi hajuihin reagoida.

 

Koska Ada vei etsijät upottavan suoalueen reunalle, yritettiin siellä käyttää apuna myös drone-kameraa. Pimenevässä illassa ei sillä kuitenkaan nähty suossa mitään liikettä. Adakaan ei suostunut enää menemään lähemmäksi suota, joten ainoa mahdollisuus oli lähteä jalan tarkistamaan aluetta rauhallisesti liikkuen. Hämärä alkoi laskeutua ja pimeän tuloon oli enää noin 15 minuuttia aikaa, kun Mikko kokeneena metsässä liikkujana lähti suolle etsimään Viiviä. Kuin ihmeen kaupalla Mikko näkikin pian suolla liikettä. Viivi oli vain hieman liikauttanut päätään, mutta Mikko onnistui huomaamaan silti hevosen liikahduksen. Siellä kadonnut Viivi-raukka seisoi paikoilleen jähmettyneenä keskellä suota.

 

Kesti lähes kaksi tuntia, että jähmettynyt Viivi saatiin liikkeelle ja pois suolta. Viiville tarjottiin hieman kauroja ja yritettiin saada se juomaan, mutta pian auttajat joutuivat toteamaan, että viiden kilometrin matka kotiin on liian raskas ja pitkä kylmettyneelle Viiville. Hevoskuljetuskärry haettiin traktorilla metsään, sillä autolla ei paikalle päässyt. Traktori jouduttiin vielä kertaalleen käynnistämään uusiksi käynnistyskaapeleilla eikä Viivikään suostunut ihan heti astumaan kuljetuskärryyn sisälle. Lopulta päästiin kuitenkin kotipihalle!

 

Operaation jälkeen Viiviä liikuteltiin ahkerasti lannehalvauksen ehkäisemiseksi. Viivin kunto alkoi kohenemaan, ja nyt Viivi viettää mukavia eläkepäiviä Lopella kotonaan yhtä hurjaa seikkailua rikkaampana.

 

Olemme kaikki todella onnellisia, että Viivi löytyi ja saatiin kuntoon. Vaikka etsintä toteutettiin haastavalla ja vaikeakulkuisella alueella, helpotti etsintää suuresti se, että omistajat noudattivat täydellisesti Vainun ohjeita koko etsinnän ajan. Ada, Tuija, Mikko sekä Viivin omistajan apujoukot tekivät hienoa ja periksiantamatonta yhteistyötä koko etsintäoperaation ajan!

 

Teksti: Senni Mäkilä

Koirakarkurit työllistivät eniten – suurin osa tapauksista päättyi onnellisesti

Yhdistyksemme neuvoi viime vuonna kaikkiaan 189 eläimen omistajaa. Karanneita eläimiä oli vielä tuotakin lukemaa enemmän, sillä useissa tapauksissa karanneita eläimiä oli enemmän kuin yksi.

 

Yleisin karannut eläin oli koira: yhteensä 100 karannutta koiraa päätyi rekisteriimme. Karanneista koirista 90 % löytyi ja näistä suurin osa saatiin turvallisesti ja kunnossa kotiin. Valitettavasti kuitenkin 12 koiraa joutui karkureissullaan onnettomuuteen ja ne löytyivät kuolleina. 11 koiraa jäi kadoksiin tai etsinnät olivat vuoden vaihtuessa vielä kesken.

 

Toiseksi eniten neuvoimme kissojen omistajia, kaikkiaan 88 kissaa oli neuvontamme piirissä. Kissoista löytyi 80 %, niistä kolme löytyi menehtyneenä ja loput pääsivät takaisin koteihinsa. 17 kissaa jäi kadoksiin tai niiden etsinnät olivat vuoden vaihtuessa vielä kesken.

 

Koirien ja kissojen lisäksi autoimme hevosen, vasikoiden, pässin, kanien ja kilpikonnien etsimisessä.

 

Yhdistyksemme etsijäkoiria käytettiin useammin kuin joka neljännessä tapauksista: etsijäkoirakko kävi auttamassa 54 karkurin paikallistamisessa. Osassa tapauksista käytiin etsinnällä useaan kertaan tai kahden koirakon voimin, joten todellisia käyntikertoja on huomattavasti tätä enemmän. Yhdistyksellämme on tällä hetkellä yhdeksän käytössä olevaa etsijäkoiraa.

 

Läheskään aina etsijäkoiraa ei tarvita paikalle. Yhdistyksemme tärkeä voimavara ovatkin etsintäkoordinaattorit, jotka ohjeilla ja joskus myös paikan päällä käyvät auttamassa karkureiden omistajia. Koordinaattorimme olivat omistajien tukena yli 80 % tapauksista ja heitä on yhdistyksessämme mukana tällä hetkellä 19.

 

Yksi iso joukko koirakarkureiden joukossa ovat juuri uuteen kotiin muuttaneet rescuekoirat. Neljäsosa koirakarkureista oli tällaisia tapauksia. Hyvä asia on kuitenkin se, että kaikki karanneet rescuekoirat löydettiin. Kaksi ehti valitettavasti menehtyä onnettomuudessa pian karkaamisensa jälkeen, mutta 23 saatiin turvallisesti kotiutettua. Näissä yleisin kiinniottotapa oli loukuttaminen, sillä juuri uuteen kotiin muuttaneella koiralla ei ole vielä sidettä omistajaansa eikä se anna helposti kiinni. Tänä vuonna tulemmekin keskittymään erityisesti tähän teemaan, sillä ihannetilanne tietenkin olisi, että näidenkin karkureiden määrä saataisiin huomattavasti laskemaan.

 

Vainu Eläinetsijäkoirat perustettiin 27.4.2017. Ehdimme toimia viime vuonna kahdeksan kuukautta, mikä tarkoittaa keskimäärin 24 autettua karkuritapausta kuukaudessa. Kaikki työmme tehdään vapaaehtoisvoimin, joten yhdistyksessämme on mukana hieno joukko aktiivisia, kokeneita ja asialle omistautuneita jäseniä.

 

Laura Uotila
Vainun varapuheenjohtaja, kouluttaja ja etsintäkoordinaattori

Muutto uuteen kotiin on eläimelle iso karkaamisriski

 

Juuri uuteen kotiin muuttanut aikuinen koira tai arka pentu on aina suuren karkaamisriskin alla. Vainun neuvontapuhelinkin on pirissyt jo useaan otteeseen, kun vain päivän-pari uudessa kodissa ollut koira on päässyt karkuteille. Usein nämä koirat ovat ns. rescuekoiria, mutta vastaava riski on myös muiden kodinvaihtajakoirien kanssa. Ja ihan sama koskee toki myös kissoja. Suurin osa näistä karkaamisista saadaan päättymään järkevällä toiminnalla hyvin, mutta silti jokainen varmasti toivoo, ettei tarvitsisi elää niitä tuskallisia päiviä, kun huoli karkurista on suurta.

 

 

Muutto uuteen kotiin on varsinkin koiratarhassa eläneelle koiralle valtava stressitilanne. Ensin koira pakataan autoon, kenties ensimmäistä kertaa elämässään. Sitten se matkustaa Suomeen tunteja autossa ja/tai lentokoneessa, matkalla vieras ihminen ropeltaa ja tarkistaa mikrosirun ja lopulta koira otetaan luovutuspaikalla kuljetusboksista ulos, suoraan jännityksellä uutta perheenjäsentä odottavien ihmisten syliin. Osa koirista kykenee sopeutumaan hetkessä ja jo luovutuspaikalla ne alkavat näyttää kohtuullisen rennoilta. Osa taas jähmettyy paikoilleen suolapatsaiksi. Se hankalin osa taas saa voimakkaan pakoreaktion ja yrittää rimpuilla karkuun kaikilla voimillaan – pahimmassa tapauksessa tehostaen pakenemisreaktiota puremalla. Se ei tarkoita, että koira olisi vaarallinen – se tarkoittaa ainoastaan, että koiran turvallisuuden tunne on heikentynyt niin olemattomiin, että se kokee kaikin voimin pakoon yrittämisen parhaimmaksi ratkaisuksi oman selviytymisensä kannalta. Koiraparka ei vielä ymmärrä, että sitä odottaa Suomessa parempi elämä ja uudet omistajat, jotka ovat valmiita tekemään sen eteen mitä tahansa.

 

 

On koiran ulkoinen reaktio mikä tahansa, on silti selvää, että aivan jokainen uuteen kotiin muuttava koira on aluksi stressaantunut ja sen reaktiot voivat yllättää. Rennoltakin näyttävä koira saattaa säikähtää mitä tahansa yllättävää ääntä tai asiaa, ja stressistä johtuen pakoreaktion voimakkuus voi olla normaalia tilannetta huomattavasti voimakkaampi. Jos silloin koiran varusteet eivät ole kunnossa tai omistaja ei ole tilanteen tasalla, on suuri vaara koiran pääsemisestä karkuun. Tämä vaihe voi kestää koirasta riippuen päivistä jopa kuukausiin.

 

 

Varsinaisten säikähdysten ja niistä seuraavan paniikkirimpuilun lisäksi on monia muitakin riskitilanteita, joissa vasta kotiin saapunut koira saattaa päästä karkuun. Kenties yleisin vahinko on, että koira livahtaa auton ovesta karkuun, kun koiran kanssa saavutaan uuden kodin pihaan. Sama vahinko voi käydä ulko-oven kanssa. Osa aikuisista koirista voi myös osata omatoimisesti avata ulko-oven, jopa lukitun sellaisen. Eikä ole yksi eikä kaksi koiraa, joka on löytänyt tiensä karkuteille korkeankin piha- tai koirapuistoaidan yli tai ali.

 

 

Voi tuntua liioittelulta, kun rescuekoirien kanssa tekemisissä olevat ihmiset vannottavat moneen kertaan, että koiralla on aluksi oltava aina kaksi hihnaa jokaisella ulkoilulla, toinen kiinni pannassa ja toinen valjaissa. Kaksi hihnaa siksi, että koira pystyy hämmästyttävän nopeasti puremaan hihnan poikki, jos se säikähtää kunnolla. Lisäksi pannan ja valjaiden tulee olla todella tiukalla, jotta niistä ei pääse luikertelemaan irti hetkessä.

 

 

Erityisen säikyille koirille kannattaa lisäksi laittaa ns. noutajahihna tai vastaava kiristyvä panta varmistukseksi, sillä täydellisen paniikin iskiessä päälle voi koira saada rimpuiltua itsensä läpi niin pannasta kuin valjaistakin. Silloin ainoastaan kiristyvä hihna pelastaa tilanteen. Missään tapauksessa ei kuitenkaan suositella tällaista hihnaa arkikäyttöön tai varsinaiseen taluttamiseen – ainoastaan varmistukseksi niihin tilanteisiin, kun muut varusteet pettävät.

 

 

Karkuun päässeet rescuekoirat työllistävät karanneita lemmikkejä etsiviä etsijäkoiria kohtuullisen paljon. Kukaan meistä ei ole täydellinen ja vahinkoja sattuu aina, mutta silti suuri osa näistä karkaamisista olisi ehkäistävissä. Vaikka karkaamisista varoittelut ja ohjeistukset voivat tuntua liioitelluilta, ne kannattaa ottaa tosissaan – ne on laadittu kokemukseen perustuen, ja jokaisen rescuekoiria auttavan ihmisen tavoite tietysti pitäisi olla, ettei yksikään juuri kodinsaanut koira pääsisi Suomessa karkuun.

 

 

Muistilista rescuekoiran uudelle perheelle karkaamisten ehkäisemiseksi:

 

 

– ota talteen koirasta HETI sen tultua karvaa, jotta etsijäkoiria varten on käytössä puhdas hajulähde. Tämä voi olla korvaamaton apu karkaamistilanteessa.

– aluksi koira ulkoilutetaan aina tuplavarusteilla: panta tiukalla, valjaina hyvin istuvat Y-valjaat ja molemmissa oma hihna. Valjaisiin kannattaa hankkia ns. jarruosa, joka estää valjaita liukumasta pois koiran päältä. Niitä on esimerkiksi Kana Collectionin mallistossa.

– erityisesti aroilla koirilla lisäksi varmistuksena noutajahihna tai vastaava kiristyvä panta, josta koira ei saa itseään läpi mitenkään.

– paksut nailonhihnat kestävät koirien hampaita paremmin kuin nahkahihnat, jos koira yrittää säikähtäessään purra hihnan poikki

– ole alkuun erityisen tarkka tilanteissa, joissa koiran on mahdollista livahtaa ovenraosta: kun koira otetaan autosta tai laitetaan sinne, kun avataan ulko-ovi jne. Muista takalukitus, jos on riski siitä, että koira osaa avata ovet! Osa koirista voi yrittää paeta myös ikkunasta.

– pidä ulkoillessa hihnan käsilenkki ranteen ympärillä niin, ettei hihna pääse putoamaan kädestäsi. Ulkoilutusvyö, johon hihna kiinnitetään, on erityisen hyvä varuste, sillä silloin hihna ei pääse putoamaan myöskään omistajan kaatuessa. Älä koskaan käytä fleksiä vastatulleella koiralla.

– älä päästä koiraa irti aidatullekaan alueelle ennen kuin se on kotiutunut ja se uskaltaa ulkona tulla itse luoksesi. Aidatulla pihalla koiraa voi ulkoiluttaa aluksi esimerkiksi pitkässä liinassa.

– ulkoiluta koiraa aluksi vain kotisi lähellä, jotta alue tulee koiralle tutuksi ja se alkaa tuntea olonsa siellä turvalliseksi. Jos asut kovin vilkkaalla alueella ja koiraa jännittää siellä kovasti, voi aluksi olla tarpeen ajaa autolla rauhallisemmalle alueelle ulkoilemaan. Ajoita ulkoilut mahdollisuuksien mukaan sellaiseen aikaan (aikaisin aamulla, myöhään illalla), jolloin muita liikkujia on vähemmän.

– älä koskaan päästä koiraa vapaaksi aitaamattomalla alueella ennen kuin se on oppinut luoksetulon varmaksi ja tiedät itse, ettei se voi yhtäkkiä säikähtää jotain tai sännätä riistan perään. Monia koiria ei pysty koskaan pitämään vapaana aitaamattomalla alueella.

– hanki koiralle pantaan kiinnitettävä paikannuslaite, joka kertoo koiran sijainnin matkapuhelimen aplikaation kautta.

– jos vahinko kaikesta huolimatta käy, soita heti yhdistyksemme neuvontanumeroon p. 041 805 9423, jotta saat saman tien oikeat ohjeet koiran saamiseksi kiinni.

 

 

Yhdistyksessämme on mukana useita etsintäkoordinaattoreita sekä etsijäkoirien ohjaajia, joilla on vuosien kokemus rescuekoiratyöstä sekä karkureiden kiinnisaamisesta. Älä epäröi siis soittaa ja pyytää apua ja ohjeita!

 

 

Aurinkoista kesää:)!

 

 

Laura Uotila

Vainu Eläinetsijäkoirat ry:n varapuheenjohtaja

rescuekoira-aktiivi