Vainun puhelinpäivystyksen arkea

Eläinetsintäyhdistyksillä, kuten Vainulla, on karkureiden omistajien avuksi puhelinpäivystys. Päivystyspuhelimen kautta yhdistykseen voi ottaa yhteyttä, jos oma lemmikki katoaa ja hyvät neuvot ovat tarpeen. Vainun puhelinnumerossa 041 805 9423 päivystää vuoden jokaisena päivänä kaksi henkilöä, jotka on koulutettu neuvomaan omistajia erilaisissa karkuritilanteissa. Yleensä jompikumpi päivystäjä pystyy vastaamaan puhelimeen heti, kun soitto tulee. Tätä tärkeää vapaaehtoistyötä tehdään kuitenkin oman elämän ja töiden ohessa, joten jos neuvontanumerossa ei heti vastata, kannattaa soittaa hetken kuluttua uudestaan. 

 

Kun Vainun puhelin soi, on päivystäjän tehtävänä puhelun aikana selvittää, mitä on tapahtunut ja antaa omistajalle tarvittava alkuohjeistus, jotta karkurin turvallinen houkuttelu saadaan käyntiin. Usein jo hyvä alkuohjeistus, jossa otetaan huomioon tapauksen erityispiirteet ja eläinlajille ja -yksilölle sopivat houkuttelutoimenpiteet, riittää saamaan karkurin kotiin. Jos karkuritapaus tarvitsee lisää apua ja jää Vainun neuvontaan, päivystäjä etsii tapaukselle oman etsintäkoordinaattorin. Etsintäkoordinaattori on eläinkarkureiden kotiuttamiseen koulutettu Vainun jäsen, joka toimii omistajien tukena lemmikin etsinnässä niin kauan kuin tarvitaan. Usein päivystäjät saattavat myös itse koordinoida karkuritapauksia puhelimen pidon ohella. 

 

Vuosittain Vainun päivystyspuhelimeen tulee noin 350 yhteydenottoa, jotka jäävät koordinaattoriemme neuvontaan. Tämän lisäksi päivystykseen tulee myös runsaasti kertaneuvontaluonteisia puheluita. Vilkkainta sesonkia on kesän lomakausi, mutta myös muut loma-ajat, uusivuosi ja kevään lämpenevät ilmat työllistävät puhelinpäivystäjiä. 

 

Mutta kuka Vainun puhelimeen vastaa ja millaista puhelinpäivystäminen oikein on? Yhdistyksemme jäsen Mika Lindroos otti keväällä 2020 Vainun päivystyspuhelimen ensimmäistä kertaa itselleen ja kertoo ensimmäisestä puhelinpäivystyksestään näin: 

 

Läpäistyämme koirani Lumon kanssa alkeiskurssin loppukokeen kesällä 2019, kävin myös heti perään Vainun järjestämän etsintäkoordinaattorikoulutuksen. Koulutus oli innostava ja opin paljon uutta. Päätin, että lähden ehdottomasti mukaan koordinoimaan sekä pitämään päivystyspuhelinta. 

 

Olin sitten parissa karkuritapauksessa takapiruna omistajien kanssa perustetussa Whatsapp-ryhmässä, ja opin jälleen lisää käytännön koordinoinnista. Olin myös mukana loukuttamassa yhtä kissaa, joka sekin oli oikein mielenkiintoista ja opettavaista. Mutta se ensimmäinen ‘oma vuoro’, se jännitti kuitenkin. Katselin monta kertaa päivystyspuhelimen varauskalenteria, kuitenkin sitä puhelinta varaamatta. Sitten eräänä päivänä huomasin kuinka koordinaattorien FB-ryhmässä joku etsi taas päivystyspuhelimelle ottajaa ja päätin, että nyt se sitten saa luvan tapahtua, kyllä minä sen kanssa pärjään. Ja pärjäsinhän minä.

 

Puhelimen luovutus tapahtui näppärästi, ja sitten suuntasin äkkiä kotiin, missä oli kaikki ohjemateriaali siitä, kuinka toimia jos joku soittaa. Siinä sitä sitten vietettiin lauantaita puhelinta vilkuillen, kunnes se vihdoin pärähti. Jännittyneenä vastasin puhelimeen, yrittäen kuulostaa siltä, että tätähän on tehty jo pitkään. Paperit edessäni, että osaan tehdä oikeat kysymykset, ja tyhjä paperi muistiinpanoja varten. Puhelimessa nainen kertoi, kuinka hänen vanhemmiltaan oli edellisenä päivänä karannut 2 koiraa mökkipihasta metsään, eivätkä ne olleet palanneet yöksi takaisin. Siinä sitten paperista luntaten esitin tarvittavat kysymykset, ja kirjasin vastaukset itselleni ylös.

 

 

Hieman rauhoittelin soittajaa ja kerroin, kuinka homma etenee luvaten, että joku meiltä on hänen vanhempiinsa yhteydessä. Kirjasin tapauksen Vainun etsintäkoordinaattorien facebook-ryhmään ja etsintärekisteriin, miettien samalla, että koordinoisinko itse tapauksen – joskushan sekin olisi tehtävä ensimmäisen kerran? Ja näin tein, eikä jännittänytkään yhtään, vaan homma vei mukanaan. Sain myös heti pyytämättäkin taustatukea kokeneemmalta koordinaattorilta ja homma sujui mallikkaasti. Ohjeistin grillaamaan ja tekemään hajujälkiä, rauhoittamaan alueen, kehotin varautumaan laputuksiin jne. Ehkä kuitenkin se tukena oleminen oli asiakkaille tärkeintä – hyvien ohjeiden lisäksi. Seuraavana päivänä karkulaiset saatiinkin sitten kiinni, ja siitä tuli itsellenikin todella hyvä olo. Vielä kun luin Vainun saaneen kiitosviestin omistajilta erikseen Messengerin kautta, niin tajusin kuinka palkitsevaa tämä homma on.

 

Seuraavan parin viikon aikana tuli sitten vielä kolme muutakin tapausta puhelimen kautta minulle ja koordinoin ne kaikki itse. Se vain tuntuu hyvin luontevalta, kun huolestunut omistaja luottaa sinuun ja sinun apuusi. Kaikki koirat löytyivät, ja aina se tuntui yhtä hyvältä. Joka kerta omistajat kiittelivät vuolaasti avusta, oli se sitten ollut kuinka vähäistä tahansa. Hommia ei ollut mitenkään liikaa, puhelinpäivystys ei mitenkään rajoittanut elämää, oman osansa saattoi tehdä silloin, kun se itselle sopii. Aina on kuitenkin se kaveri, jolla on toinen puhelin, ja yhteistyö toimi kuin rasvattu. Enää en edes tarvitse paperinivaskaa eteeni, vaan neuvominen ja asioiden kirjaaminen sujuu jo ilman niitä. Itsevarmuutta on tullut paljon lisää. Olenkin päättänyt että tästä tulee säännöllinen osa elämääni, tämä on hyvin palkitsevaa hommaa!

 

Teksti: Mika Lindroos, kuva Outi Stenvall

Kirppu-hevosen jäljillä

Vainu sai 3.6.2020 yhteydenoton Anna Paloposkelta koskien hänen Hämeenlinnassa edellisaamuna karannutta hevostaan. Anna toivoi koirakkoa apuun, jotta Kirppu-hevonen saataisi paikannettua ennen kuin sille sattuu mitään ikävämpää. Hevoset ovat isoina ja nopeina eläiminä tapaturma-alttiita ja aiheuttavat karkuteillä ollessaan riskin myös liikenteelle. Juuri uuteen paikkaan muuttanut Kirppu oli säikähtänyt jotain aitauksessaan ja juossut karkuun aitauksen sähkölankojen läpi. Siitä oli saatu samalta päivältä hiukan epämääräinen, mutta silti varmana pidetty näköhavainto 20 kilometrin päästä. Matka tuntui melko pitkältä, mutta toisaalta paniikissa oleva hevonen voi juosta kauas ja harvoinpa muista hevosista tulee sotkevia näköhavaintoja, koska hevosten ei yleensä anneta ulkoilla vapaasti. Aivan tuoreita näköhavaintoja ei kuitenkaan ollut sen paremmin karkauspaikan kuin näköhavaintopaikan läheltä, joten koirakon apu katsottiin tarpeelliseksi. Etsinnälle pääsivätkin onneksi vielä samana iltana labradorinnoutaja Laku, koiran ohjaaja Sini Keinänen ja Vainun etsintäkoordinaattori Outi Stenvall.

 

Alussa etsintätiimi pohti, mistä kannattaa lähteä etsimään: karkaamispaikalta vai näköhavaintopaikalta. Omistajaa haastateltaessa kävi ilmi, että Anna oli aiemmin itse käynyt näköhavaintopaikalla, mutta ei ollut löytänyt sieltä selviä hevosenjälkiä. Tämän vuoksi päätimme aloittaa etsinnän karkaamispaikalta. Karkaamispaikalla havaittiin, että hevonen oli tosiaan rynninyt läpi sähkölankojen hirveällä vauhdilla. Hevosen jälkiä näkyi jonkin verran maassa pellolla lähellä karkaamispaikkaa. Jälkiä ei kuitenkaan ollut niin paljon, että niitä olisi voinut seurata. Koirakolle annettiin hajulähteeksi loimi, jonka tarrasoljesta saatiin nypittyä karkurin karvaa puhtaaseen pussiin, jota oli helpompi kantaa mukana etsinnällä kuin kokonaista loimea.


Etsijäkoira Laku sai heti vainun karkaamispaikalta ja jäljesti aluksi peltojen läpi jälkien suuntaisesti. Jäljet katosivat kuitenkin pian näkyvistä. Tämä ei kuitenkaan jäljestämistä haitannut, sillä Laku toimi hyvin ilmavainunsa varassa. Ajoittain Laku jäljesti nenä kiinni massa ja välillä hajua ilmasta hakien. Jäljestyksen teki rankaksi kohtalaisen kuuma sää. Etsintätiimi joutui etsinnän aika pitämään pari juoma- ja levähdystaukoa.

 

Laku jäljesti kokonaisuudessaan noin pari kilometriä pitkin peltoa ja ryteikköä. Ennen ryteikköä Laku teki epävarman ilmaisun. Tämän vuoksi Sini pyysi koiraa vielä jatkamaan etsintää. Ryteiköstä päästyä Laku tuli toiselle aukealle ja teki varman ilmaisun eli ilmoitti etsittävän karkurin olevan lähellä. Etsintätiimi saikin karkurista näköhavainnon metsän reunasta noin 50 metrin päästä. Kirppu katseli etsintätiimiä rauhallisesti ja lähti tulemaan kohti.

 

Kirppu-hevonen löytyi etsinnän päätteeksi laiduntamasta metsän reunasta karttakuvan keltaisen merkin kohdalta. Keltainen viiva on Laku-koiran jäljestämä reitti karkaamispaikalta Kirpun olinpaikan läheisyyteen.

Koirakko siirtyi kauemmaksi, jotta ei pelästyttäisi hevosta. Koordinaattorimme Outi jäi hevosen lähelle, koska se ei vaikuttanut ollenkaan pelokkaalta. Kirppu ei kuitenkaan tullut kiinniottoetäisyydelle vaan pysähtyi muutaman metrin päähän. Koordinaattorimme soitti omistajalle ja kertoi tarkan sijainnin, jotta hevosen omistaja osasi tulla paikalle. Karkulaisen kiinniotto kävi onneksi helposti, sillä Anna sai paikalle päästyään kutsuttua hevosen luokseen ja otettua kiinni.

 

Etsijäkoira Laku ja taustalla laitumelleen palautettu Kirppu-hevonen.

Useimmissa karkuritapauksissa koirakon apua ei välttämättä tarvita ja etsintäkoordinaattorin ohjeistus ja tuki riittävät. Etsijäkoira ei tavallisesti vie etsintätiimiä näköetäisyydelle, vaan koira ilmaisee karkurin kohteliaan välimatkan päästä, jotta se ei pelota mahdollisesti arkaa karkuria uudelleen pakosalle. Tässä etsinnässä etsittävä eläin oli kuitenkin niin iso, että se näkyi löytöpaikan avoimessa maastossa jo melko kaukaa. Näin poikkeuksellisesti etsintä päätyikin siihen, että karkuri saatiin heti onnellisesti kotiin.

 

Näköhavainnot ovat hyvin tärkeä osa etsintää ja avainasemassa monen karkurin kotiuttamisessa. Tämä karkuritapaus oli kuitenkin hyvä esimerkki siitä kuinka melko varmanakin pidetty näköhavainto voi joskus pettää. Lakun uskomaton nenä sai kuitenkin palautettua karkurin nopeasti takaisin kotilaitumelle!

 


Teksti: Sini Keinänen
Etsijäkoiraohjaaja

10 vinkkiä turvalliseen uudenvuoden viettoon lemmikin kanssa

Uudenvuoden riennoissa karkaa koiria enemmän kuin minkään muun vastaavan lyhyen ajanjakson aikana. Aiemmin räiskettä säikkymätönkin koira voi säikähtää ja paeta paniikissa, tai ulko-ovi voi vahingossa jäädä auki ja koira tai kissa luikahtaa karkuun. Koiriin verrattuna muita lemmikkieläimiä karkaa uutena vuotena verrattain vähän, mitä selittänee se, ettei muita eläimiä juuri ole tarpeen lenkittää uudenvuoden aikana. Silti monet niistä pelkäävät ilotulitteiden räiskettä vastaavasti kuin koiratkin. Tässä vinkkilista siihen, miten karkaamiset saa ehkäistyä ja lemmikin oloa helpotettua ilotulitusten ajan.

    1. Älä missään tapauksessa mene katsomaan ilotulitusta lemmikkisi kanssa! Vaikka koira ei olisi aiemmin pelännyt pauketta, voi se säikähtää sitä koska tahansa ja pelätä sen jälkeen kovia ääniä aina.
    2. Älä myöskään jätä lemmikkiä yksin ilotulitusten aikana. Ihmisseura tuo eläinystävällesi turvaa ja helpottaa pelkoja pahimman paukkeen aikana.
    3. Jos mahdollista, lähde uudenvuoden aatoksi paikkaan, jossa ilotulituksia ei kuulu, esimerkiksi mökille tai äänieristettyyn lentokenttähotelliin.
    4. Varmista ulkoillessa, että koiran varusteet ovat ehjät ja tukevat. Käytä varsinkin paukkuaralla koiralla tuplavarustusta, jossa on hihna kiinni sekä pannassa että valjaissa. Tarvittaessa kiinnitä hihna talutusvyöhön, niin se ei lipeä kädestäsi, jos koira säikähtää ja rynnii pakoon. Pantaan voit hankkia myös GPS-paikantimen, esimerkiksi Tractive tai Yepzon, siltä varalta, että lemmikki kuitenkin varotoimista huolimatta pääsee karkuun.
    5. Ulkoiluta koira ajoissa päivällä kunnolla. Käy tekemässä pitkä metsälenkki alueella, jossa ei räiskettä kuulu. Tee pissatuslenkki ennen kello 18:ta ja seuraavan kerran vasta kello 2 jälkeen, jolloin räiskiminen on lähes loppunut.
    6. Pidä sisätiloissa radio tai tv sekä valot päällä ja vedä verhot kiinni.
    7. Tee lemmikille turvapaikka, johon se voi halutessaan piiloutua. Moni koira tai kissa haluaa hakeutua esimerkiksi vaatekomeroon tai saunaan pahimman paukkeen ajaksi.
    8. Jos koira ei pelkää niin paljon, että syöminen onnistuu, anna sille esimerkiksi iso luu tai koiranmakkaralla täytetty ja pakastettu Kong-lelu järsittäväksi. Muille lemmikkieläimille voi antaa vastaavasti niille sopivia aktivointiherkkuja.
    9. Thundershirt- eli painepaita rauhoittaa monia koiria ja kissoja. Myös rauhoittavista feromoneista kuten Adaptil tai Feliway tai luontaistuotteista voi saada apua, esim. Serene UM, Calmex, Zylkène, valeriaana ja Pet Remedy. Tutustu tuotteisiin jo hyvissä ajoin ennen uudenvuoden aattoa, sillä vaikutukset ovat yksilöllisiä ja monissa tuotteissa on tarpeellista totuttaa lemmikki niihin ensin normaaliolosuhteissa.
    10. Eläinlääkärit määräävät reseptillä rauhoittavia lääkkeitä, joilla voi auttaa pahimmin pelkääviä lemmikkejä.

Ota lemmikistä talteen karvoja varmuuden vuoksi ennen uuttavuotta. Karvat voi sulkea esimerkiksi puhtaaseen minigrip-pussiin tai lasipurkkiin. Jos vahinko käy ja koira pääsee karkuun, on puhdas hajulähde tärkeä apu etsijäkoiran käytössä.

Vainu Eläinetsijäkoirien neuvontapuhelin päivystää uutenavuotena vuorokauden ympäri! Älä epäröi soittaa ja pyytää neuvoja, jos lemmikkisi pääsee karkuteille. Tallenna neuvontanumero puhelimeesi jo valmiiksi:

puh. 041 8059423

Rauhallista uuttavuotta toivottaa Vainu Eläinetsijäkoirat!

Teksti: Laura Uotila ja Outi Koivistoinen, kuva Salla Lyytinen

Nova-kissan uskomaton seikkailu

Sunnuntaina 27.5. oli Metsänhoitajankadulla Viikissä surullinen päivä. Nova-kissa oli päässyt vilahtamaan asunnon parvekkeelle ja jäljistä päätellen pudonnut neljännestä kerroksesta alapuolella parkissa olleen auton konepellille. Luonnollisesti kissan kohtalo huolestutti, koska korkealta pudotessaan kissa voi loukkaantua hengenvaarallisesti. Kissan omistaja Sara käynnisti äitinsä Jaanan kanssa välittömästi etsintätoimet. Katoamislappuja jaettiin lähistölle ja myös loukutus aloitettiin.

 

Kun Novaa ei näkynyt eikä kuulunut, soitti Jaana muutamaa päivää myöhemmin, 1.6., Vainu Eläinetsijäkoirien päivystysnumeroon ja sai puhelimeen vastanneelta Emmiltä lisäneuvoja karkurin etsintään. Korkealta pudonneita karkureita yritetään mahdollisuuksien mukaan lähteä etsijäkoiran kanssa etsimään mahdollisimman pian. Nyt yhteydenottohetkellä aikaa oli kuitenkin kulunut sen verran, että akuutti hätätila oli ohi, joten etsinnässä keskityttiin ensisijaisesti näköhavaintojen keräämiseen. Itse tulin Vainun etsintäkoordinaattorin roolissa etsintään tässä vaiheessa mukaan. Jaanan kanssa suunnittelimme etsintätoimenpiteitä puhelimessa ja etsijöiden väliseen kommunikointiin perustettiin WhatsApp-ryhmä. Facebookissa olleen katoamisilmoituksen myötä etsintäryhmään avuksi tuli heti alussa myös kokenut kissojen loukuttaja Sani, jonka ohjaukseen Viikin loukutustoimet siirtyivät.

 

Vaikka Jaana ja Sara olivat laputtaneet lähiseutujen kadunvarsia ahkerasti, ei näköhavaintoja juurikaan tullut. Etsijäkoiraa ei paikalle onnistuttu saamaan, sillä kesä on karkureiden kulta-aikaa ja hyvästä tahdosta huolimatta etsijäkoiria ei riitä kaikkialle minne niitä tarvittaisi. Erityisesti kaupunkiolosuhteissa näköhavainnot ovat onneksi hyvin toimiva keino päästä karkurin jäljille ja toisaalta sisäkissat eivät yleensä lähde kauaksi katoamispaikaltaan. Niitä kannattaakin yrittää loukuttaa karkauspaikan lähistöltä, vaikkei näköhavaintoja olisikaan. Kun sitkeistä etsintätoimenpiteistä huolimatta karkurista ei saatu kunnollisia havaintoja, laitettiin loukutus heinäkuun puolella tauolle. Jaana ja Sara kuitenkin sitkeästi jatkoivat laputtamista ja tarkoitus oli jatkaa loukutusta heti, kun karkurista saataisi havainto. Taustalla kuitenkin oli pelko, että karkuri on menehtynyt vammoihinsa jo pian pudottuaan.

 

Havainnot Novasta kerättiin tarkasti karttaan.

Toivo Novan löytymisestä alkoi yllättäen taas orastaa, kun Sara huomasi 17.8. Facebookin Karkurit-ryhmässä kuvan kissasta, joka muistutti kaikin tavoin Novaa. Uskomatonta kyllä, havainto oli Tapiolasta Espoosta, noin 20 kilometrin päässä Novan karkaamispaikalta! Etsintätiimin kanssa kuvia vertailtiin tarkasti ja olipa kuva Vainun koordinaattoreidenkin vertailtavana. Kun eroavaisuuksia karkuriin nähden ei löydetty, alkoi välitön etsintätoimien suunnittelu. Mustavalkoinen on erittäin yleinen kissojen väri, joten toki tässä vaiheessa oli vielä pidettävä realiteetit mielessä, sillä yleensä karanneet sisäkissat löytyvät alle kilometrin säteellä karkauspaikaltaan. Havainto oli kuitenkin niin lupaava, että Jaana lähti alueelle heti laputtamaan ja jaoin ilmoituksen Facebookin paikallisryhmään sekä lähdin avuksi viemään ja virittämään paikalle loukkua. Hiukan huolestuttavasti havainto oli aivan vilkkaan Kehä I:n vierestä, joten harras toive oli saada kissa kiinni mahdollisimman pian. Koska loukun säännöllinen tarkastaminen olisi ollut Saralle ja Jaanalle pitkästä välimatkasta johtuen mahdotonta, otettiin avuksi Vainun loukkuvahti, joka lähettää tekstiviestihälytyksen loukun lauetessa ja tekee siten loukun valvonnasta huomattavan helppoa.

 

Seuraavana päivänä eräs espoolainen oli saanut karkurista uuden kuvan, jossa näkyi aiemmassa kuvassa piilossa ollut kissan etujalka. Riemu oli suuri, kun valkoisessa jalassa näkyi musta täplä – aivan samanlainen kuin Novalla! Edes etsijäkoiraa ei enää tarvittu havaintoa varmistamaan, sillä Tapiolan kissasta oli saatu niin hyvät valokuvat, ettei ollut epäilystäkään karkurin sijainnista. Laputuksen myötä havaintoja alkoi sadella ja selvisi, että Nova liikkuu ja saalistaa alueella vilkkaasti. Parin päivän jälkeen jopa Jaana itse näki Novan. Hyväkuntoisen näköinen seikkailija ei ollut erityisen säikky, mutta säilytti kärsivällisistä houkutteluyrityksistä huolimatta Jaanaan kohteliaan etäisyyden eikä eleelläänkään ilmaissut, että olisi Jaanan tunnistanut.

 

Tiistaina 21.8. klo 22.23 kännykkääni saapui tekstiviesti: ”UOV_LTA is alarming!” Nopea soitto Jaanalle ja varmistus, ettei Jaana tai Sara ole juuri loukulla käymässä ja sitä vahingossa laukaisseet. Kerroin epäileväni, että loukun on laukaissut siili, koska en halunnut herättää liian suuria toiveita. Lähdin ajamaan loukulle: kymmenen pitkää minuuttia. Olin toiveikas, koska loukku oli huolellisesti valitussa paikassa alueella, josta oli saatu useita näköhavaintoja. Toivo kasvoi entisestään loukkua lähestyessäni, sillä jo etäältä kuulin kolinaa ja tiesin, että loukussa oli selvästi siiliä suurempi eläin. Otsalampun valossa näin loukun pleksilasin läpi valko-mustan kissan.

 

Sara lähti heti uutisen kuultuaan ajamaan Tapiolaan Novaa tunnistamaan ja noutamaan. Kolmen kuukauden uskomattoman karkumatkan jälkeen jälleennäkemisen riemu oli suuri. Kissa loukussa oli Nova! Pitkästä karkumatkasta huolimatta Nova vaikutti olevan hyvässä kunnossa. Punkkeja poistettiin pitkälti toistakymmentä ja toki Nova kävi myös tarkastuksella eläinlääkärissä. Siellä selvisi, että korkean pudotuksen seurauksena kolme Novan neljästä kulmahampaasta oli katkennut, joten hammasremontti oli vielä tiedossa. Myös Lumi-kissakaveri suhtautui seikkailijaan muutamien päivien ajan varauksella. Nämäkin haasteet saatiin parissa viikossa selätettyä ja nyt muutamaa viikkoa myöhemmin Nova ja Lumi ovat taas ylimpiä ystävyksiä.

 

Nova ja Lumi ulkoilevat nyt vain turvallisesti lasitetulla parvekkeella.

Ikuiseksi mysteeriksi jäi, miten ja koska Nova oli siirtynyt Viikistä Tapiolaan. Tuskin omin jaloin, koska matka on sisäkissalle valtavan pitkä ja on vaikea keksiä syitä, miksi se olisi lähtenyt vaeltamaan Espooseen. Mahdollisesti Nova on huristellut Viikistä Tapiolaan Kehä I:stä pitkin jonkun auton salamatkustajana. Voi olla, että tämä on tapahtunut jo melko piankin katoamisen jälkeen, sillä ahkerasta laputuksesta huolimatta näköhavaintoja Viikistä ei juuri saatu.

Etenkin kesäaikaan kissojen karkumatkat saattavat kestää kuukausia, kuten Novankin tarina osoittaa. Toivosta ei kannata heti luopua, vaan katoamislappuja kannattaa jakaa ahkerasti ja netin näköhavaintoilmoituksia seurata. Näköhavainnot ja karkurin omistajan periksiantamattomuus ovat avainasemassa hyvin monissa onnellisesti päättyneissä karkuritarinoissa. Tässäkin Nova löytyi lopulta Jaanan ja Saran sitkeästi noudattaessa etsintään saamiaan neuvoja ja Saran havaitseman näköhavaintoilmoituksen tuloksena. Raskas uurastus päätyi suureen riemuun, kun Novan seikkailu saatiin onnellisesti päätökseensä.

 

 

Outi Koivistoinen
Vainun kissoihin erikoistunut etsintäkoordinaattori

Lemmikit lähtevät kesäisin karkuteille – Vainu auttaa karkurit kotiin

Kesälomat ovat lemmikkieläimille rentoa yhdessäolon aikaa omistajiensa kanssa. Lomailuun liittyy kuitenkin myös riskejä, joista lemmikin karkaaminen on yksi merkittävimmistä.

 

Loma-aikaan karkaa koiria ja muita lemmikkieläimiä erityisen paljon, sillä silloin liikutaan paljon ulkona, mökkeillään ja käydään kyläilemässä vierailla paikkakunnilla. Erityisesti koirat kulkevat usein omistajiensa mukana. Karkaamisia sattuu kuitenkin esimerkiksi silloin, jos koiraa pidetään vieraalla paikkakunnalla vapaana ja se livahtaa vaikkapa hajujen perässä karkuteille. Koira ei välttämättä osaa palata takaisin yhtä hyvin kuin tutussa ympäristössä.

 

 

Tyypillisesti koirat lähtevät kesäisin karkuun mökeiltä. Kesän alkaessa on mukava päästää koira juoksentelemaan vapaasti, mutta koira saattaa innostua luonnonvaraisten eläinten hajuista niin paljon, ettei se enää noudata omistajansa kutsua. Koira saattaa juosta nopeasti kauas, eikä välttämättä osaa tai halua palata takaisin, mikäli metsän hajut sitä edelleen kiinnostavat. Tämä koskee ihan kaikkia koiria rodusta riippumatta.

 

Myös muita lemmikkejä lähtee kesäisin omille teilleen. Esimerkiksi avoimet ikkunat ovat vaaranpaikkoja niin kissoille kuin lemmikkilinnuillekin. Kilpikonnat ovat myös tyypillisiä etsittäviä kesäaikaan, sillä kilpikonna piiloutuu yllättävän nopeasti heinikkoon, mikäli omistaja ei ole tarkkana.

 

Jos vahinko käy ja lemmikki pääsee karkuun, kannattaa heti soittaa Vainu eläinetsijäkoirien neuvontanumeroon. Sieltä saat selkeät ohjeet siitä, miten kyseisessä tilanteessa ja kyseisen eläinlajin kanssa kannattaa toimia. Jokainen karkaamistapaus tulee arvioida erikseen, sillä on paljon eroa siinä, onko eläin esimerkiksi säikähtänyt tai loukkaantunut karkaamistilanteessa, vai onko se vain sännännyt mielenkiintoisten hajujen perään. Tyypillisin karkuri onkin se, joka omistajansa mukaan ei koskaan karkaa.

 

Eläimen karatessa ei kannata menettää toivoaan. Karkureita on saatu kiinni kuukausienkin päästä, joten vaikka lemmikki ei palaisi päivässä tai parissa, kannattaa sen etsintöjä jatkaa ja laajentaa etsimisaluetta. On kuitenkin tärkeää, ettei lemmikkiä jahdata isolla joukolla, vaan etsimisen hoitavat muutamat eläimelle tutut ihmiset. Muut auttajat voivat levittää esimerkiksi katoamisilmoituksia. Karkurin paikallistamisessa voidaan käyttää apuna myös tähän työhön koulutettua eläinetsijäkoiraa.

 

Etsijäkoirat ovat usean vuoden koulutuksen läpikäyneitä koiria, jotka hajutunnistukseen perustuen on koulutettu jäljittämään toisia eläimiä. Eläinetsijäkoirien avulla saadaan vuosittain kymmeniä karkureita takaisin kotiinsa. Yhdistyksellä on etsijäkoiria Uudellamaalla sekä Kymenlaaksossa, mutta yhdistys antaa puhelinneuvontaa karkaamistapauksissa kautta Suomen. Suurin osa tapauksista kuitenkin ratkeaa ilman etsijäkoiraa – yhdistyksessämme on mukana iso joukko etsintäkoordinaattoreita, jotka neuvoillaan auttavat karkurin omistajaa toimimaan oikein ja ovat tukena stressaavassa tilanteessa.

 

Karkaamisten ehkäisemisestä sekä karkaamistapauksissa toimimisesta löytyy lisätietoa nettisivuiltamme. Yhdistyksen neuvontanumerosta 041 805 9423 annetaan toimintaohjeita.

 

Laura Uotila
 

Etsintäkoordinaattori neuvoo ja tukee karkurin omistajaa

Mitä tekevät Vainussa toimivat etsintäkoordinaattorit? Läheskään aina eläimen karatessa ei etsijäkoira ole ensimmäinen asia, jota tarvitaan. Suurin osa karkureista saadaan takaisin kotiin asiantuntevien neuvojen ja etsinnän tarkan suunnittelun avulla.

 

Kun asiakas soittaa Vainun päivystyspuhelimeen, kirjaa päivystäjä puhelun ylös ja antaa ensimmäiset ohjeet karkurin kiinnisaamiseksi. Tämän jälkeen tapaukselle nimetään henkilökohtainen etsintäkoordinaattori. Etsintäkoordinaattorin tehtävänä on olla asiakkaan yhteyshenkilö Vainun puolesta ja neuvoa sekä tukea asiakasta lemmikin etsimisessä ja kiinnisaamisessa. Tämän jälkeen asiakkaan ei tarvitse enää soittaa päivityspuhelimeen, vaan kaikki jatkotoimenpiteet suunnitellaan nimetyn yhteyshenkilön kanssa.

 

Koordinaattori suunnittelee yhdessä asiakkaan kanssa toimenpiteet, joihin ryhdytään karkulaisen saamiseksi kotiin. Niitä voivat olla esimerkiksi katoamisilmoitusten jakaminen karkaamisalueella sekä somessa, eläimen houkuttelu hajujälkien ja grillaamisen avulla ja sekä joissain tapauksissa loukkujen käyttö. Yleensä asiakkaan kanssa mietitään hajujälkien vetoa, loukun tarvetta ja paikkaa sekä vaikkapa laputusalueen laajuutta. Internet ja digitaaliset apuvälineet mahdollistavat neuvonnan myös etänä. Helsingissä asuva koordinaattori saattaa avustaa toisella puolella Suomea kadoksissa olevan lemmikin omistajaa messengerin, puhelimen ja whatsappin avulla. Tapauskohtaisesti koordinaattori voi myös tulla käymään paikan päällä, mikäli näin on erikseen sovittu.

 

Kadonneen lemmikin omistajan on kuitenkin aina muistettava, että pääasiallinen vastuu etsinnästä on hänellä, ei koskaan etsintäkoordinaattorilla. Ilman omistajan aktiivista toimintaa ei karkuria saada kotiutettua.

 

Suurin osa lemmikkien katoamistapauksista saadaankin onnellisesti päätökseen ilman etsijäkoiraa koordinaattorin avustuksella. Etsijäkoiriakin kuitenkin tarvitaan usein, ja silloin koordinaattori neuvottelee koirakon eli eläinetsijäkoiran ja ohjaajan käytöstä karkulaisen paikallistamisessa.

 

Vainu kouluttaa etsintäkoordinaattoreita säännöllisesti. Koulutuksissa käydään läpi esimerkiksi päättyneitä etsintätapauksia, mietitään uusia toimintamalleja ja vaihdetaan kokemuksia. Jokainen Vainun etsintäkoordinaattori on suorittanut tämän koulutuksen ennen kuin hän voi toimia henkilökohtaisena koordinaattorina. Lisäksi kokeneet konkarit neuvovat aina taustalla uusia koordinaattoreita.

 

Oleellinen osa koordinaattorikoulutusta on myös suunnistamisen ja kartan lukemisen opettelu. Näin asiakkaita osataan auttaa eri puolella Suomea erilaisissa maasto-olosuhteissa, ja usein koordinaattori toimii myös etsijäkoirakon kartanlukuapuna etsinnöissä. Vainulaisia näkeekin silloin tällöin suunnistustreeneissä kartan ja kompassin kanssa.

 

Koordinaattorit tekevät, kuten kaikki muutkin vainulaiset, vapaaehtoistyötä. Koordinaattoriksi voi hakeutua henkilö, joka on kiinnostunut eläinetsinnästä. Useat koordinaattorit treenaavat omaa koiraa etsijäkoiraksi, mutta mukana on myös vannoutuneia kissaihmisiä eli oma koira ei ole välttämättömyys koordinaattorin työhön. Tällä hetkellä Vainussa toimii parikymmentä etsintäkoordinaattoria. Neuvontatapauksia voi jokainen ottaa omien aikataulujensa ja osaamisensa puitteissa.

 

Etsintäkoordinaattorin työ on hyvin antoisaa, mutta usein myös raskasta. Ymmärrettävästi lemmikkinsä kadottanut asiakas on erittäin huolissaan, ja tärkeä koordinaattorin taito onkin myös ihmisten rauhoittelu ja opastaminen harkittuihin toimenpiteisiin. Paniikissa oleva omistaja tekee helposti äkkinäisiä ratkaisuja, jotka pahimmillaan voivat karkottaa karkurin kauemmas tai ohjata sen esimerkiksi vaaralliselle moottoritielle. Näiden tapausten estämiseksi koordinaattorit juuri ovat – yhdessä omistajan kanssa käydään rauhallisesti läpi karkaamistilanne, alueen vaaranpaikat ja miten juuri nyt kannattaa toimia. Jokainen karkaamistapaus on erilainen ja siksi myös räätälöidyt ohjeet ovat aina tarpeen.

 

Jenni Kraft
etsintäkoordinaattori

 

 

Karkuritarina: Viivi-hevosen hurja suoseikkailu

Lauantaina 31.12.2017 soi Vainu Eläinetsijäkoirien neuvontapuhelin. Soittaja kertoi, että vanha suomenhevonen oli ollut kadoksissa Lopella edellisillasta lähtien. Hevoskaverukset Viivi ja Jousteriina olivat karanneet ulkotarhasta ja vain toinen niistä oli saatu kiinni vähän matkan päästä samana iltana. Edelleen kadoksissa oleva Viivi, 20-vuotias tamma, oli jatkanut matkaansa jäljistä päätellen metsikköön päin. Omistaja Heidi Tiaisen perheen uudenvuoden suunnitelmat olivat saaneet täydellisen muutoksen.

 

Vainun päivystyspuhelimeen vastasi Emmi, joka ehti antamaan ensiohjeet karkurin löytämiseksi. Jutun koordinoinnista otti vastuun Kaisa, jolla on vankkaa kokemusta hevosten kanssa toimimisesta. Kaisan ohjeilla lähdettiin etenemään etsinnöissä. Hevosesta ilmoiteltiin laajasti, mutta yhtään havaintoa ei kadonneesta Viivistä kuitenkaan saatu. Omistajilla oli hyvänä apuna paikan päällä maiden omistaja Minna, joka tunsi tienoon kuin omat taskunsa. Alueen karttoja käytiin läpi ja mahdolliset vaaranpaikat tarkisteltiin.

 

Tiistaina paikalle saatiin etsijäkoira ja ohjaaja, eli Tuija ja valkoinenpaimenkoira Ada. He pääsivät paikalle iltapäivällä kello 14 aikoihin. Vainun vahvistusjoukoissa mukana oli myös Mikko, jonka suunnistusosaamisesta arveltiin olevan hyötyä metsäisessä maastossa ja mahdollisen pimeän yllättäessä. Luonnonvaloa kun tammikuun alussa ei montaa tuntia päivisin ollut tarjolla.

 

Etsinnän aluksi kartat käytiin läpi ja sen jälkeen lähdettiin kohti metsikköä. Noin puolen kilometrin päästä löytyivät tuoreimmat jäljet ja lantakasa, joista päästiin aloittamaan jäljestys. Tiedettiin, että lähitienoilla ei ole muita hevosia, joten jäljet oli oltava karkulaisten. Haju annettiin hevosen omasta harjasta ja Ada lähti töihin.

 

Kokonaisuudessaan Ada jäljesti noin 3,5 kilometriä ja merkkasi useasti kohti suoaluetta. Koirakon työskentelyä helpotti suuresti perässä kulkeva suunnistaja Mikko, joka sujuvasti luki karttaa ja kertoi koko ajan millaista maastoa ympärillä oli. Tuija pystyi keskittymään pelkästään koiran työskentelyyn ja miettimään, miten haju käyttäytyy milläkin alueella ja miten koira mahdollisesti saattaisi hajuihin reagoida.

 

Koska Ada vei etsijät upottavan suoalueen reunalle, yritettiin siellä käyttää apuna myös drone-kameraa. Pimenevässä illassa ei sillä kuitenkaan nähty suossa mitään liikettä. Adakaan ei suostunut enää menemään lähemmäksi suota, joten ainoa mahdollisuus oli lähteä jalan tarkistamaan aluetta rauhallisesti liikkuen. Hämärä alkoi laskeutua ja pimeän tuloon oli enää noin 15 minuuttia aikaa, kun Mikko kokeneena metsässä liikkujana lähti suolle etsimään Viiviä. Kuin ihmeen kaupalla Mikko näkikin pian suolla liikettä. Viivi oli vain hieman liikauttanut päätään, mutta Mikko onnistui huomaamaan silti hevosen liikahduksen. Siellä kadonnut Viivi-raukka seisoi paikoilleen jähmettyneenä keskellä suota.

 

Kesti lähes kaksi tuntia, että jähmettynyt Viivi saatiin liikkeelle ja pois suolta. Viiville tarjottiin hieman kauroja ja yritettiin saada se juomaan, mutta pian auttajat joutuivat toteamaan, että viiden kilometrin matka kotiin on liian raskas ja pitkä kylmettyneelle Viiville. Hevoskuljetuskärry haettiin traktorilla metsään, sillä autolla ei paikalle päässyt. Traktori jouduttiin vielä kertaalleen käynnistämään uusiksi käynnistyskaapeleilla eikä Viivikään suostunut ihan heti astumaan kuljetuskärryyn sisälle. Lopulta päästiin kuitenkin kotipihalle!

 

Operaation jälkeen Viiviä liikuteltiin ahkerasti lannehalvauksen ehkäisemiseksi. Viivin kunto alkoi kohenemaan, ja nyt Viivi viettää mukavia eläkepäiviä Lopella kotonaan yhtä hurjaa seikkailua rikkaampana.

 

Olemme kaikki todella onnellisia, että Viivi löytyi ja saatiin kuntoon. Vaikka etsintä toteutettiin haastavalla ja vaikeakulkuisella alueella, helpotti etsintää suuresti se, että omistajat noudattivat täydellisesti Vainun ohjeita koko etsinnän ajan. Ada, Tuija, Mikko sekä Viivin omistajan apujoukot tekivät hienoa ja periksiantamatonta yhteistyötä koko etsintäoperaation ajan!

 

Teksti: Senni Mäkilä

Koirakarkurit työllistivät eniten – suurin osa tapauksista päättyi onnellisesti

Yhdistyksemme neuvoi viime vuonna kaikkiaan 189 eläimen omistajaa. Karanneita eläimiä oli vielä tuotakin lukemaa enemmän, sillä useissa tapauksissa karanneita eläimiä oli enemmän kuin yksi.

 

Yleisin karannut eläin oli koira: yhteensä 100 karannutta koiraa päätyi rekisteriimme. Karanneista koirista 90 % löytyi ja näistä suurin osa saatiin turvallisesti ja kunnossa kotiin. Valitettavasti kuitenkin 12 koiraa joutui karkureissullaan onnettomuuteen ja ne löytyivät kuolleina. 11 koiraa jäi kadoksiin tai etsinnät olivat vuoden vaihtuessa vielä kesken.

 

Toiseksi eniten neuvoimme kissojen omistajia, kaikkiaan 88 kissaa oli neuvontamme piirissä. Kissoista löytyi 80 %, niistä kolme löytyi menehtyneenä ja loput pääsivät takaisin koteihinsa. 17 kissaa jäi kadoksiin tai niiden etsinnät olivat vuoden vaihtuessa vielä kesken.

 

Koirien ja kissojen lisäksi autoimme hevosen, vasikoiden, pässin, kanien ja kilpikonnien etsimisessä.

 

Yhdistyksemme etsijäkoiria käytettiin useammin kuin joka neljännessä tapauksista: etsijäkoirakko kävi auttamassa 54 karkurin paikallistamisessa. Osassa tapauksista käytiin etsinnällä useaan kertaan tai kahden koirakon voimin, joten todellisia käyntikertoja on huomattavasti tätä enemmän. Yhdistyksellämme on tällä hetkellä yhdeksän käytössä olevaa etsijäkoiraa.

 

Läheskään aina etsijäkoiraa ei tarvita paikalle. Yhdistyksemme tärkeä voimavara ovatkin etsintäkoordinaattorit, jotka ohjeilla ja joskus myös paikan päällä käyvät auttamassa karkureiden omistajia. Koordinaattorimme olivat omistajien tukena yli 80 % tapauksista ja heitä on yhdistyksessämme mukana tällä hetkellä 19.

 

Yksi iso joukko koirakarkureiden joukossa ovat juuri uuteen kotiin muuttaneet rescuekoirat. Neljäsosa koirakarkureista oli tällaisia tapauksia. Hyvä asia on kuitenkin se, että kaikki karanneet rescuekoirat löydettiin. Kaksi ehti valitettavasti menehtyä onnettomuudessa pian karkaamisensa jälkeen, mutta 23 saatiin turvallisesti kotiutettua. Näissä yleisin kiinniottotapa oli loukuttaminen, sillä juuri uuteen kotiin muuttaneella koiralla ei ole vielä sidettä omistajaansa eikä se anna helposti kiinni. Tänä vuonna tulemmekin keskittymään erityisesti tähän teemaan, sillä ihannetilanne tietenkin olisi, että näidenkin karkureiden määrä saataisiin huomattavasti laskemaan.

 

Vainu Eläinetsijäkoirat perustettiin 27.4.2017. Ehdimme toimia viime vuonna kahdeksan kuukautta, mikä tarkoittaa keskimäärin 24 autettua karkuritapausta kuukaudessa. Kaikki työmme tehdään vapaaehtoisvoimin, joten yhdistyksessämme on mukana hieno joukko aktiivisia, kokeneita ja asialle omistautuneita jäseniä.

 

Laura Uotila
Vainun varapuheenjohtaja, kouluttaja ja etsintäkoordinaattori

Muutto uuteen kotiin on eläimelle iso karkaamisriski

 

Juuri uuteen kotiin muuttanut aikuinen koira tai arka pentu on aina suuren karkaamisriskin alla. Vainun neuvontapuhelinkin on pirissyt jo useaan otteeseen, kun vain päivän-pari uudessa kodissa ollut koira on päässyt karkuteille. Usein nämä koirat ovat ns. rescuekoiria, mutta vastaava riski on myös muiden kodinvaihtajakoirien kanssa. Ja ihan sama koskee toki myös kissoja. Suurin osa näistä karkaamisista saadaan päättymään järkevällä toiminnalla hyvin, mutta silti jokainen varmasti toivoo, ettei tarvitsisi elää niitä tuskallisia päiviä, kun huoli karkurista on suurta.

 

 

Muutto uuteen kotiin on varsinkin koiratarhassa eläneelle koiralle valtava stressitilanne. Ensin koira pakataan autoon, kenties ensimmäistä kertaa elämässään. Sitten se matkustaa Suomeen tunteja autossa ja/tai lentokoneessa, matkalla vieras ihminen ropeltaa ja tarkistaa mikrosirun ja lopulta koira otetaan luovutuspaikalla kuljetusboksista ulos, suoraan jännityksellä uutta perheenjäsentä odottavien ihmisten syliin. Osa koirista kykenee sopeutumaan hetkessä ja jo luovutuspaikalla ne alkavat näyttää kohtuullisen rennoilta. Osa taas jähmettyy paikoilleen suolapatsaiksi. Se hankalin osa taas saa voimakkaan pakoreaktion ja yrittää rimpuilla karkuun kaikilla voimillaan – pahimmassa tapauksessa tehostaen pakenemisreaktiota puremalla. Se ei tarkoita, että koira olisi vaarallinen – se tarkoittaa ainoastaan, että koiran turvallisuuden tunne on heikentynyt niin olemattomiin, että se kokee kaikin voimin pakoon yrittämisen parhaimmaksi ratkaisuksi oman selviytymisensä kannalta. Koiraparka ei vielä ymmärrä, että sitä odottaa Suomessa parempi elämä ja uudet omistajat, jotka ovat valmiita tekemään sen eteen mitä tahansa.

 

 

On koiran ulkoinen reaktio mikä tahansa, on silti selvää, että aivan jokainen uuteen kotiin muuttava koira on aluksi stressaantunut ja sen reaktiot voivat yllättää. Rennoltakin näyttävä koira saattaa säikähtää mitä tahansa yllättävää ääntä tai asiaa, ja stressistä johtuen pakoreaktion voimakkuus voi olla normaalia tilannetta huomattavasti voimakkaampi. Jos silloin koiran varusteet eivät ole kunnossa tai omistaja ei ole tilanteen tasalla, on suuri vaara koiran pääsemisestä karkuun. Tämä vaihe voi kestää koirasta riippuen päivistä jopa kuukausiin.

 

 

Varsinaisten säikähdysten ja niistä seuraavan paniikkirimpuilun lisäksi on monia muitakin riskitilanteita, joissa vasta kotiin saapunut koira saattaa päästä karkuun. Kenties yleisin vahinko on, että koira livahtaa auton ovesta karkuun, kun koiran kanssa saavutaan uuden kodin pihaan. Sama vahinko voi käydä ulko-oven kanssa. Osa aikuisista koirista voi myös osata omatoimisesti avata ulko-oven, jopa lukitun sellaisen. Eikä ole yksi eikä kaksi koiraa, joka on löytänyt tiensä karkuteille korkeankin piha- tai koirapuistoaidan yli tai ali.

 

 

Voi tuntua liioittelulta, kun rescuekoirien kanssa tekemisissä olevat ihmiset vannottavat moneen kertaan, että koiralla on aluksi oltava aina kaksi hihnaa jokaisella ulkoilulla, toinen kiinni pannassa ja toinen valjaissa. Kaksi hihnaa siksi, että koira pystyy hämmästyttävän nopeasti puremaan hihnan poikki, jos se säikähtää kunnolla. Lisäksi pannan ja valjaiden tulee olla todella tiukalla, jotta niistä ei pääse luikertelemaan irti hetkessä.

 

 

Erityisen säikyille koirille kannattaa lisäksi laittaa ns. noutajahihna tai vastaava kiristyvä panta varmistukseksi, sillä täydellisen paniikin iskiessä päälle voi koira saada rimpuiltua itsensä läpi niin pannasta kuin valjaistakin. Silloin ainoastaan kiristyvä hihna pelastaa tilanteen. Missään tapauksessa ei kuitenkaan suositella tällaista hihnaa arkikäyttöön tai varsinaiseen taluttamiseen – ainoastaan varmistukseksi niihin tilanteisiin, kun muut varusteet pettävät.

 

 

Karkuun päässeet rescuekoirat työllistävät karanneita lemmikkejä etsiviä etsijäkoiria kohtuullisen paljon. Kukaan meistä ei ole täydellinen ja vahinkoja sattuu aina, mutta silti suuri osa näistä karkaamisista olisi ehkäistävissä. Vaikka karkaamisista varoittelut ja ohjeistukset voivat tuntua liioitelluilta, ne kannattaa ottaa tosissaan – ne on laadittu kokemukseen perustuen, ja jokaisen rescuekoiria auttavan ihmisen tavoite tietysti pitäisi olla, ettei yksikään juuri kodinsaanut koira pääsisi Suomessa karkuun.

 

 

Muistilista rescuekoiran uudelle perheelle karkaamisten ehkäisemiseksi:

 

 

– ota talteen koirasta HETI sen tultua karvaa, jotta etsijäkoiria varten on käytössä puhdas hajulähde. Tämä voi olla korvaamaton apu karkaamistilanteessa.

– aluksi koira ulkoilutetaan aina tuplavarusteilla: panta tiukalla, valjaina hyvin istuvat Y-valjaat ja molemmissa oma hihna. Valjaisiin kannattaa hankkia ns. jarruosa, joka estää valjaita liukumasta pois koiran päältä. Niitä on esimerkiksi Kana Collectionin mallistossa.

– erityisesti aroilla koirilla lisäksi varmistuksena noutajahihna tai vastaava kiristyvä panta, josta koira ei saa itseään läpi mitenkään.

– paksut nailonhihnat kestävät koirien hampaita paremmin kuin nahkahihnat, jos koira yrittää säikähtäessään purra hihnan poikki

– ole alkuun erityisen tarkka tilanteissa, joissa koiran on mahdollista livahtaa ovenraosta: kun koira otetaan autosta tai laitetaan sinne, kun avataan ulko-ovi jne. Muista takalukitus, jos on riski siitä, että koira osaa avata ovet! Osa koirista voi yrittää paeta myös ikkunasta.

– pidä ulkoillessa hihnan käsilenkki ranteen ympärillä niin, ettei hihna pääse putoamaan kädestäsi. Ulkoilutusvyö, johon hihna kiinnitetään, on erityisen hyvä varuste, sillä silloin hihna ei pääse putoamaan myöskään omistajan kaatuessa. Älä koskaan käytä fleksiä vastatulleella koiralla.

– älä päästä koiraa irti aidatullekaan alueelle ennen kuin se on kotiutunut ja se uskaltaa ulkona tulla itse luoksesi. Aidatulla pihalla koiraa voi ulkoiluttaa aluksi esimerkiksi pitkässä liinassa.

– ulkoiluta koiraa aluksi vain kotisi lähellä, jotta alue tulee koiralle tutuksi ja se alkaa tuntea olonsa siellä turvalliseksi. Jos asut kovin vilkkaalla alueella ja koiraa jännittää siellä kovasti, voi aluksi olla tarpeen ajaa autolla rauhallisemmalle alueelle ulkoilemaan. Ajoita ulkoilut mahdollisuuksien mukaan sellaiseen aikaan (aikaisin aamulla, myöhään illalla), jolloin muita liikkujia on vähemmän.

– älä koskaan päästä koiraa vapaaksi aitaamattomalla alueella ennen kuin se on oppinut luoksetulon varmaksi ja tiedät itse, ettei se voi yhtäkkiä säikähtää jotain tai sännätä riistan perään. Monia koiria ei pysty koskaan pitämään vapaana aitaamattomalla alueella.

– hanki koiralle pantaan kiinnitettävä paikannuslaite, joka kertoo koiran sijainnin matkapuhelimen aplikaation kautta.

– jos vahinko kaikesta huolimatta käy, soita heti yhdistyksemme neuvontanumeroon p. 041 805 9423, jotta saat saman tien oikeat ohjeet koiran saamiseksi kiinni.

 

 

Yhdistyksessämme on mukana useita etsintäkoordinaattoreita sekä etsijäkoirien ohjaajia, joilla on vuosien kokemus rescuekoiratyöstä sekä karkureiden kiinnisaamisesta. Älä epäröi siis soittaa ja pyytää apua ja ohjeita!

 

 

Aurinkoista kesää:)!

 

 

Laura Uotila

Vainu Eläinetsijäkoirat ry:n varapuheenjohtaja

rescuekoira-aktiivi