Vainun puhelinpäivystyksen arkea

Eläinetsintäyhdistyksillä, kuten Vainulla, on karkureiden omistajien avuksi puhelinpäivystys. Päivystyspuhelimen kautta yhdistykseen voi ottaa yhteyttä, jos oma lemmikki katoaa ja hyvät neuvot ovat tarpeen. Vainun puhelinnumerossa 041 805 9423 päivystää vuoden jokaisena päivänä kaksi henkilöä, jotka on koulutettu neuvomaan omistajia erilaisissa karkuritilanteissa. Yleensä jompikumpi päivystäjä pystyy vastaamaan puhelimeen heti, kun soitto tulee. Tätä tärkeää vapaaehtoistyötä tehdään kuitenkin oman elämän ja töiden ohessa, joten jos neuvontanumerossa ei heti vastata, kannattaa soittaa hetken kuluttua uudestaan. 

 

Kun Vainun puhelin soi, on päivystäjän tehtävänä puhelun aikana selvittää, mitä on tapahtunut ja antaa omistajalle tarvittava alkuohjeistus, jotta karkurin turvallinen houkuttelu saadaan käyntiin. Usein jo hyvä alkuohjeistus, jossa otetaan huomioon tapauksen erityispiirteet ja eläinlajille ja -yksilölle sopivat houkuttelutoimenpiteet, riittää saamaan karkurin kotiin. Jos karkuritapaus tarvitsee lisää apua ja jää Vainun neuvontaan, päivystäjä etsii tapaukselle oman etsintäkoordinaattorin. Etsintäkoordinaattori on eläinkarkureiden kotiuttamiseen koulutettu Vainun jäsen, joka toimii omistajien tukena lemmikin etsinnässä niin kauan kuin tarvitaan. Usein päivystäjät saattavat myös itse koordinoida karkuritapauksia puhelimen pidon ohella. 

 

Vuosittain Vainun päivystyspuhelimeen tulee noin 350 yhteydenottoa, jotka jäävät koordinaattoriemme neuvontaan. Tämän lisäksi päivystykseen tulee myös runsaasti kertaneuvontaluonteisia puheluita. Vilkkainta sesonkia on kesän lomakausi, mutta myös muut loma-ajat, uusivuosi ja kevään lämpenevät ilmat työllistävät puhelinpäivystäjiä. 

 

Mutta kuka Vainun puhelimeen vastaa ja millaista puhelinpäivystäminen oikein on? Yhdistyksemme jäsen Mika Lindroos otti keväällä 2020 Vainun päivystyspuhelimen ensimmäistä kertaa itselleen ja kertoo ensimmäisestä puhelinpäivystyksestään näin: 

 

Läpäistyämme koirani Lumon kanssa alkeiskurssin loppukokeen kesällä 2019, kävin myös heti perään Vainun järjestämän etsintäkoordinaattorikoulutuksen. Koulutus oli innostava ja opin paljon uutta. Päätin, että lähden ehdottomasti mukaan koordinoimaan sekä pitämään päivystyspuhelinta. 

 

Olin sitten parissa karkuritapauksessa takapiruna omistajien kanssa perustetussa Whatsapp-ryhmässä, ja opin jälleen lisää käytännön koordinoinnista. Olin myös mukana loukuttamassa yhtä kissaa, joka sekin oli oikein mielenkiintoista ja opettavaista. Mutta se ensimmäinen ‘oma vuoro’, se jännitti kuitenkin. Katselin monta kertaa päivystyspuhelimen varauskalenteria, kuitenkin sitä puhelinta varaamatta. Sitten eräänä päivänä huomasin kuinka koordinaattorien FB-ryhmässä joku etsi taas päivystyspuhelimelle ottajaa ja päätin, että nyt se sitten saa luvan tapahtua, kyllä minä sen kanssa pärjään. Ja pärjäsinhän minä.

 

Puhelimen luovutus tapahtui näppärästi, ja sitten suuntasin äkkiä kotiin, missä oli kaikki ohjemateriaali siitä, kuinka toimia jos joku soittaa. Siinä sitä sitten vietettiin lauantaita puhelinta vilkuillen, kunnes se vihdoin pärähti. Jännittyneenä vastasin puhelimeen, yrittäen kuulostaa siltä, että tätähän on tehty jo pitkään. Paperit edessäni, että osaan tehdä oikeat kysymykset, ja tyhjä paperi muistiinpanoja varten. Puhelimessa nainen kertoi, kuinka hänen vanhemmiltaan oli edellisenä päivänä karannut 2 koiraa mökkipihasta metsään, eivätkä ne olleet palanneet yöksi takaisin. Siinä sitten paperista luntaten esitin tarvittavat kysymykset, ja kirjasin vastaukset itselleni ylös.

 

 

Hieman rauhoittelin soittajaa ja kerroin, kuinka homma etenee luvaten, että joku meiltä on hänen vanhempiinsa yhteydessä. Kirjasin tapauksen Vainun etsintäkoordinaattorien facebook-ryhmään ja etsintärekisteriin, miettien samalla, että koordinoisinko itse tapauksen – joskushan sekin olisi tehtävä ensimmäisen kerran? Ja näin tein, eikä jännittänytkään yhtään, vaan homma vei mukanaan. Sain myös heti pyytämättäkin taustatukea kokeneemmalta koordinaattorilta ja homma sujui mallikkaasti. Ohjeistin grillaamaan ja tekemään hajujälkiä, rauhoittamaan alueen, kehotin varautumaan laputuksiin jne. Ehkä kuitenkin se tukena oleminen oli asiakkaille tärkeintä – hyvien ohjeiden lisäksi. Seuraavana päivänä karkulaiset saatiinkin sitten kiinni, ja siitä tuli itsellenikin todella hyvä olo. Vielä kun luin Vainun saaneen kiitosviestin omistajilta erikseen Messengerin kautta, niin tajusin kuinka palkitsevaa tämä homma on.

 

Seuraavan parin viikon aikana tuli sitten vielä kolme muutakin tapausta puhelimen kautta minulle ja koordinoin ne kaikki itse. Se vain tuntuu hyvin luontevalta, kun huolestunut omistaja luottaa sinuun ja sinun apuusi. Kaikki koirat löytyivät, ja aina se tuntui yhtä hyvältä. Joka kerta omistajat kiittelivät vuolaasti avusta, oli se sitten ollut kuinka vähäistä tahansa. Hommia ei ollut mitenkään liikaa, puhelinpäivystys ei mitenkään rajoittanut elämää, oman osansa saattoi tehdä silloin, kun se itselle sopii. Aina on kuitenkin se kaveri, jolla on toinen puhelin, ja yhteistyö toimi kuin rasvattu. Enää en edes tarvitse paperinivaskaa eteeni, vaan neuvominen ja asioiden kirjaaminen sujuu jo ilman niitä. Itsevarmuutta on tullut paljon lisää. Olenkin päättänyt että tästä tulee säännöllinen osa elämääni, tämä on hyvin palkitsevaa hommaa!

 

Teksti: Mika Lindroos, kuva Outi Stenvall

Kirppu-hevosen jäljillä

Vainu sai 3.6.2020 yhteydenoton Anna Paloposkelta koskien hänen Hämeenlinnassa edellisaamuna karannutta hevostaan. Anna toivoi koirakkoa apuun, jotta Kirppu-hevonen saataisi paikannettua ennen kuin sille sattuu mitään ikävämpää. Hevoset ovat isoina ja nopeina eläiminä tapaturma-alttiita ja aiheuttavat karkuteillä ollessaan riskin myös liikenteelle. Juuri uuteen paikkaan muuttanut Kirppu oli säikähtänyt jotain aitauksessaan ja juossut karkuun aitauksen sähkölankojen läpi. Siitä oli saatu samalta päivältä hiukan epämääräinen, mutta silti varmana pidetty näköhavainto 20 kilometrin päästä. Matka tuntui melko pitkältä, mutta toisaalta paniikissa oleva hevonen voi juosta kauas ja harvoinpa muista hevosista tulee sotkevia näköhavaintoja, koska hevosten ei yleensä anneta ulkoilla vapaasti. Aivan tuoreita näköhavaintoja ei kuitenkaan ollut sen paremmin karkauspaikan kuin näköhavaintopaikan läheltä, joten koirakon apu katsottiin tarpeelliseksi. Etsinnälle pääsivätkin onneksi vielä samana iltana labradorinnoutaja Laku, koiran ohjaaja Sini Keinänen ja Vainun etsintäkoordinaattori Outi Stenvall.

 

Alussa etsintätiimi pohti, mistä kannattaa lähteä etsimään: karkaamispaikalta vai näköhavaintopaikalta. Omistajaa haastateltaessa kävi ilmi, että Anna oli aiemmin itse käynyt näköhavaintopaikalla, mutta ei ollut löytänyt sieltä selviä hevosenjälkiä. Tämän vuoksi päätimme aloittaa etsinnän karkaamispaikalta. Karkaamispaikalla havaittiin, että hevonen oli tosiaan rynninyt läpi sähkölankojen hirveällä vauhdilla. Hevosen jälkiä näkyi jonkin verran maassa pellolla lähellä karkaamispaikkaa. Jälkiä ei kuitenkaan ollut niin paljon, että niitä olisi voinut seurata. Koirakolle annettiin hajulähteeksi loimi, jonka tarrasoljesta saatiin nypittyä karkurin karvaa puhtaaseen pussiin, jota oli helpompi kantaa mukana etsinnällä kuin kokonaista loimea.


Etsijäkoira Laku sai heti vainun karkaamispaikalta ja jäljesti aluksi peltojen läpi jälkien suuntaisesti. Jäljet katosivat kuitenkin pian näkyvistä. Tämä ei kuitenkaan jäljestämistä haitannut, sillä Laku toimi hyvin ilmavainunsa varassa. Ajoittain Laku jäljesti nenä kiinni massa ja välillä hajua ilmasta hakien. Jäljestyksen teki rankaksi kohtalaisen kuuma sää. Etsintätiimi joutui etsinnän aika pitämään pari juoma- ja levähdystaukoa.

 

Laku jäljesti kokonaisuudessaan noin pari kilometriä pitkin peltoa ja ryteikköä. Ennen ryteikköä Laku teki epävarman ilmaisun. Tämän vuoksi Sini pyysi koiraa vielä jatkamaan etsintää. Ryteiköstä päästyä Laku tuli toiselle aukealle ja teki varman ilmaisun eli ilmoitti etsittävän karkurin olevan lähellä. Etsintätiimi saikin karkurista näköhavainnon metsän reunasta noin 50 metrin päästä. Kirppu katseli etsintätiimiä rauhallisesti ja lähti tulemaan kohti.

 

Kirppu-hevonen löytyi etsinnän päätteeksi laiduntamasta metsän reunasta karttakuvan keltaisen merkin kohdalta. Keltainen viiva on Laku-koiran jäljestämä reitti karkaamispaikalta Kirpun olinpaikan läheisyyteen.

Koirakko siirtyi kauemmaksi, jotta ei pelästyttäisi hevosta. Koordinaattorimme Outi jäi hevosen lähelle, koska se ei vaikuttanut ollenkaan pelokkaalta. Kirppu ei kuitenkaan tullut kiinniottoetäisyydelle vaan pysähtyi muutaman metrin päähän. Koordinaattorimme soitti omistajalle ja kertoi tarkan sijainnin, jotta hevosen omistaja osasi tulla paikalle. Karkulaisen kiinniotto kävi onneksi helposti, sillä Anna sai paikalle päästyään kutsuttua hevosen luokseen ja otettua kiinni.

 

Etsijäkoira Laku ja taustalla laitumelleen palautettu Kirppu-hevonen.

Useimmissa karkuritapauksissa koirakon apua ei välttämättä tarvita ja etsintäkoordinaattorin ohjeistus ja tuki riittävät. Etsijäkoira ei tavallisesti vie etsintätiimiä näköetäisyydelle, vaan koira ilmaisee karkurin kohteliaan välimatkan päästä, jotta se ei pelota mahdollisesti arkaa karkuria uudelleen pakosalle. Tässä etsinnässä etsittävä eläin oli kuitenkin niin iso, että se näkyi löytöpaikan avoimessa maastossa jo melko kaukaa. Näin poikkeuksellisesti etsintä päätyikin siihen, että karkuri saatiin heti onnellisesti kotiin.

 

Näköhavainnot ovat hyvin tärkeä osa etsintää ja avainasemassa monen karkurin kotiuttamisessa. Tämä karkuritapaus oli kuitenkin hyvä esimerkki siitä kuinka melko varmanakin pidetty näköhavainto voi joskus pettää. Lakun uskomaton nenä sai kuitenkin palautettua karkurin nopeasti takaisin kotilaitumelle!

 


Teksti: Sini Keinänen
Etsijäkoiraohjaaja

Kääpiöbullterrieri Max karkuteillä

Max-koira on takaisin kotona.

Eräänä marraskuisena päivänä omistajan ulkoillessa normaaliin tapaan koiransa kanssa kodin viereisessä metsässä, pinkaisi Max-niminen kääpiöbullterrieri karkuun reagoimatta omistajan kutsuhuutoihin. Pimeä tuli tähän aikaan vuodesta nopeasti, eikä koiraa kuulunut takaisin. Omistaja alkoi syystäkin huolestua. Karanneen koiran etsintätoimet eivät olleet hänelle entuudestaan tuttuja, mutta netistä hän löysi neuvontanumeron, josta annettiin ensiohjeet karkurin houkuttelemiseksi kotiin. Ohjeiden mukaisesti omistaja aloitti grillaamisen ja jätti karkurille tutun tuoksuisen vaatteen sekä ruokaa kotipihalle.

 

Yö vaihtui aamuksi, mutta Maxista ei vieläkään ollut minkäänlaista havaintoa. Kun iltaankaan mennessä Max ei ollut palannut kotiin, soitti omistaja Vainun päivystyspuhelimeen. Neuvontanumerossamme vastaavat koulutetut etsintäkoordinaattorit antavat aina yksilölliset ohjeet jatkotoimiin sekä arvioivat mahdollisen eläinetsijäkoiran tarpeen. Maxin tapauksessa alue oli hyvin harvaan asuttua ja maasto haasteellista korkeine kallioineen. Alueella tiedettiin olevan myös paljon luolastoja, joten kiinnijäämisen tai loukkaantumisen riski oli huomattava. Lisäksi karatessaan koiralla oli päällä kaulapanta sekä heijastinliivit, joista etenkin tiheässä metsikössä saattaa karkuri jäädä kiinni.

 

Heti seuraavana aamuna avuksi lähetettiinkin eläinetsijäkoira-Wiljo ja hänen ohjaajansa Katri. Wiljolle annettiin alkuhaju metsässä n. 200 metrin päässä kotoa, josta Max oli edellisenä päivänä lähtenyt karkureissulleen. Alkuhajuna oli Maxin tassupyyhe. Alkuhajun avulla etsijäkoira osaa hakea juuri sen eläimen yksilöllisen jäljen, jota ollaan sillä kertaa etsimässä.

 

Wiljo lähti tekemään töitä Maxin löytämiseksi mukanaan Katri sekä Maxin omistaja. Maasto oli haastavakulkuista – korkeita kallioita, syviä ojia sekä suoalueita. Wiljo eteni kuitenkin vauhdilla ja määrätietoisesti. Vajaan kolmen kilometrin etsinnän jälkeen Wiljo ilmaisi, että karkuri on lähellä. Ilmaisun jälkeen metsästä kuului hiljainen koiran haukahdus ja vinkaisu. Wiljoa pyydettiinkin vielä jatkamaan etsintää, koska oli suuri pelko, että Max on loukkaantunut tai mahdollisesti jumissa jossain.

 

Pyynnön jälkeen Wiljo eteni vielä noin 200 metriä ja ilmaisi sitten kallion laidalta kohti tiheää metsikköä. Tässä vaiheessa Wiljo oli jäljestänyt yhteensä noin kolme kilometriä. Maxin kotiin oli matkaa linnuntietä mitattuna noin 1,7 kilometriä. Wiljon ilmaisemalle paikalle jätettiin karkurin pyyhe ja ruokaa. Wiljo, Katri ja Maxin omistaja lähtivät suunnistamaan kohti läheistä metsätietä.

 

Paluumatkan ajan omistaja veti herkuilla jälkeä kohti kotia. Herkut loppuivat metsätielle, jossa oli myös ilmaisupaikalta katsottuna lähin rakennus. Koska matka etsijäkoiran ilmaisupaikalta kotiin oli lähes kaksi kilometriä ja maasto oli hyvin haasteellista useine ojineen ja kallioineen, päädyttiin karkurin houkuttelutoimet keskittämään ilmaisupaikan läheisyyteen kodin sijaan. Myös koiraloukun ja riistakameran käyttöä alettiin järjestellä.

 

Tässä vaiheessa omistaja oli ohjeidemme mukaisesti ollut yhteydessä myös paikallisiin metsästäjiin ja sai kuulla, että seuraavana päivänä juurikin tälle alueelle oli suunniteltu suurriistan metsästystä. Tämä tietysti aiheutti etsijöille huolta, koska tällöin on riski, että karkuri pelästyy ja siirtyy pois alueelta.

 

Tämäkin päivä alkoi kääntyä illaksi. Pimeän jälleen tultua oli omistajan lähdettävä kotiin, mutta Maxille tehtiin ohjeiden mukaisesti houkuttelupaikka, jolle jätettiin ruokaa sekä tutun hajuinen vaatekappale. Maxista ei kuitenkaan ollut vielä yhtäkään täysin varmaa havaintoa, paitsi tietysti etsijäkoiran ilmaisu ja sen jälkeen kuulunut koiran haukahdus metsästä.

 

Kolmannen aamun koittaessa tuli viimein odotettu puhelu: Max oli löytynyt! Max oli ilmeisesti seurannut etsijäkoiran ilmaisupaikalta omistajan tekemää herkkuvanaa ja päätynyt läheisen talon pihaan. Talon asukkaat olivat nähneet karkurista jo aikaisemmin ilmoituksen ja neuvokkaasti ottivat koiran talteen.

 

Max selviytyi tästä rankasta kolmen päivän karkureissusta muutamalla naarmulla, ja heijastinliivikin oli edelleen sen päällä. Kaikeksi onneksi Max ei ollut jäänyt varusteistaan jumiin, eikä ollut muutenkaan loukannut itseään. Koiran karatessa kannattaakin jo alkuvaiheessa olla yhteydessä neuvontanumeroomme, jotta karkurin houkuttelu- ja etsintätoimenpiteet saadaan suunniteltua järkeviksi ja juuri kyseiseen tapaukseen sopiviksi. Etsijäkoiraa ei aina tarvita, mutta Maxin tapauksessa etsijäkoira oli tarpeen ja toi erittäin tärkeää tietoa karkurin sijainnista.

 

Teksti: Emmi Häyrinen, etsintäkoordinaattori & Katri Tolppanen, etsijäkoiraohjaaja

 

10 vinkkiä turvalliseen uudenvuoden viettoon lemmikin kanssa

Uudenvuoden riennoissa karkaa koiria enemmän kuin minkään muun vastaavan lyhyen ajanjakson aikana. Aiemmin räiskettä säikkymätönkin koira voi säikähtää ja paeta paniikissa, tai ulko-ovi voi vahingossa jäädä auki ja koira tai kissa luikahtaa karkuun. Koiriin verrattuna muita lemmikkieläimiä karkaa uutena vuotena verrattain vähän, mitä selittänee se, ettei muita eläimiä juuri ole tarpeen lenkittää uudenvuoden aikana. Silti monet niistä pelkäävät ilotulitteiden räiskettä vastaavasti kuin koiratkin. Tässä vinkkilista siihen, miten karkaamiset saa ehkäistyä ja lemmikin oloa helpotettua ilotulitusten ajan.

    1. Älä missään tapauksessa mene katsomaan ilotulitusta lemmikkisi kanssa! Vaikka koira ei olisi aiemmin pelännyt pauketta, voi se säikähtää sitä koska tahansa ja pelätä sen jälkeen kovia ääniä aina.
    2. Älä myöskään jätä lemmikkiä yksin ilotulitusten aikana. Ihmisseura tuo eläinystävällesi turvaa ja helpottaa pelkoja pahimman paukkeen aikana.
    3. Jos mahdollista, lähde uudenvuoden aatoksi paikkaan, jossa ilotulituksia ei kuulu, esimerkiksi mökille tai äänieristettyyn lentokenttähotelliin.
    4. Varmista ulkoillessa, että koiran varusteet ovat ehjät ja tukevat. Käytä varsinkin paukkuaralla koiralla tuplavarustusta, jossa on hihna kiinni sekä pannassa että valjaissa. Tarvittaessa kiinnitä hihna talutusvyöhön, niin se ei lipeä kädestäsi, jos koira säikähtää ja rynnii pakoon. Pantaan voit hankkia myös GPS-paikantimen, esimerkiksi Tractive tai Yepzon, siltä varalta, että lemmikki kuitenkin varotoimista huolimatta pääsee karkuun.
    5. Ulkoiluta koira ajoissa päivällä kunnolla. Käy tekemässä pitkä metsälenkki alueella, jossa ei räiskettä kuulu. Tee pissatuslenkki ennen kello 18:ta ja seuraavan kerran vasta kello 2 jälkeen, jolloin räiskiminen on lähes loppunut.
    6. Pidä sisätiloissa radio tai tv sekä valot päällä ja vedä verhot kiinni.
    7. Tee lemmikille turvapaikka, johon se voi halutessaan piiloutua. Moni koira tai kissa haluaa hakeutua esimerkiksi vaatekomeroon tai saunaan pahimman paukkeen ajaksi.
    8. Jos koira ei pelkää niin paljon, että syöminen onnistuu, anna sille esimerkiksi iso luu tai koiranmakkaralla täytetty ja pakastettu Kong-lelu järsittäväksi. Muille lemmikkieläimille voi antaa vastaavasti niille sopivia aktivointiherkkuja.
    9. Thundershirt- eli painepaita rauhoittaa monia koiria ja kissoja. Myös rauhoittavista feromoneista kuten Adaptil tai Feliway tai luontaistuotteista voi saada apua, esim. Serene UM, Calmex, Zylkène, valeriaana ja Pet Remedy. Tutustu tuotteisiin jo hyvissä ajoin ennen uudenvuoden aattoa, sillä vaikutukset ovat yksilöllisiä ja monissa tuotteissa on tarpeellista totuttaa lemmikki niihin ensin normaaliolosuhteissa.
    10. Eläinlääkärit määräävät reseptillä rauhoittavia lääkkeitä, joilla voi auttaa pahimmin pelkääviä lemmikkejä.

Ota lemmikistä talteen karvoja varmuuden vuoksi ennen uuttavuotta. Karvat voi sulkea esimerkiksi puhtaaseen minigrip-pussiin tai lasipurkkiin. Jos vahinko käy ja koira pääsee karkuun, on puhdas hajulähde tärkeä apu etsijäkoiran käytössä.

Vainu Eläinetsijäkoirien neuvontapuhelin päivystää uutenavuotena vuorokauden ympäri! Älä epäröi soittaa ja pyytää neuvoja, jos lemmikkisi pääsee karkuteille. Tallenna neuvontanumero puhelimeesi jo valmiiksi:

puh. 041 8059423

Rauhallista uuttavuotta toivottaa Vainu Eläinetsijäkoirat!

Teksti: Laura Uotila ja Outi Koivistoinen, kuva Salla Lyytinen

Operaatio Gåsgrund – kissa saaressa

Elettiin heinäkuun alkua, kun selailin Facebookin Karkurit-ryhmän ilmoituksia. Olin Vainun puhelinpäivystysvuorossa ja katsoin aina säännöllisesti eri ryhmistä lemmikkien katoamisilmoituksia. Mikäli päivystyspuhelin sattuisi soimaan, tietäisin vähän etukäteen, mistä karkureista meille ehkä soitettaisiin. 

 

Silmääni osui katoamisilmoitus, jossa kerrottiin Espoon saaristossa muutamaa viikkoa aiemmin kadonneesta kissasta. Pian karkurikissan omistaja Anne olikin yhteydessä Vainuun ja sovimme, että Vainu alkaa auttaa omistajaa tässä hieman haasteellisessa etsinnässä. 

 

Haasteellisen etsinnästä teki se, että saarella, jolla kissa karkasi, ei ole lainkaan pysyvää asutusta. Kyseessä on 9,1 hehtaarin kokoinen ulkoilusaari Espoon ulkosaaristossa. Gåsgrund on kesäisin suosittu kohde retkeilijöiden ja telttailijoiden keskuudessa. Saarella ei ole juomakelpoista vettä eikä sähköjä. Lisähaasteen toivat myös yhteysaluksen aikataulut, sillä saarelle ja takaisin oli mahdollista päästä vain muutaman kerran päivässä tiistaista sunnuntaihin. Vierailuun saarella oli varattava käytännössä lähes koko päivä.

 

Miten kissa päätyi saareen?

Karkurin omistaja Anne oli ystäviensä kanssa lähtenyt juhannuksen viettoon tuttuun saareen. Tällä kertaa mukaan lähti myös tottunut valjasulkoilija Barsik, joka oli ulkoillut valjaissa kaupunkialueella sekä kotinsa läheisessä puistossa. Ulkoilut olivat aina sujuneet hyvin eikä mitään karkaamiseen viittaavaa tilannetta ollut koskaan aiemmin ollut. 

 

Pian saareen rantautumisen jälkeen sattui kuitenkin yllättävä ja ikävä tilanne. Anne oli pukemassa tuttuja valjaita kissalleen, kun Barsik yllättäen lähtikin karkuun läheiseen metsikköön. Anne alkoi heti ystäviensä kanssa etsiä kissaa. Etsintöjä jatkettiin useamman päivän ajan, mutta lopulta Annen oli aika palata kaupunkiin töiden pariin. Hän kävi kuitenkin viikonloppuisin etsimässä kissaansa aina kun vain pääsi. 

 

Barsikista ei tullut yhtään havaintoa puoleentoista viikkoon, kunnes heinäkuun alussa Annen ystävä ilmoitti nähneensä kissan. Kuva ja video kissasta saaressa ilahdutti Annea, koska Barsik oli videossa hyvävointisen näköinen. Karkuri ei kuitenkaan antanut enää ottaa itseään kiinni.

 

Vainu Eläinetsijäkoirat ry mukaan etsintään 4.7.

Etsinnän alussa perustimme Annen ja Vainun etsintäkoordinaattoreiden kanssa messenger-ryhmän. Ryhmään koottiin kaikki tärkeät tiedot etsinnästä sekä kartat ja kuvat saarelta. Samalla suunniteltiin etsinnän etenemistä neljän etsintäkoordinaattorin yhteistyöllä. Koirakonkin käyttöä mietittiin, mutta lopulta päädyttiin odottamaan näköhavaintoja ja seuraamaan lähettävän riistakameran avulla saarella sijaitsevaa ruokintapaikkaa ja loukkua. Saaren verrattain pienestä koosta johtuen etsijäkoiran ei lopulta ajateltu tuovan merkittävästi lisätietoa karkurin sijainnista. 

 

Saaren vaativiin olosuhteisiin sopiva supiloukku löytyi eläinsuojeluyhdistys Rekku Rescue ry:n kautta. Loukkua pidettiin vireessä aina silloin kun omistaja tai joku omistajan ystävä oli paikalla. Riistakameran avulla saatiin reaaliaikaista tietoa saaresta myös viikolla, jolloin loukkua pidettiin ainoastaan ruokintapaikkana. Tällöin loukun etuovi laitettiin nippusiteillä auki. Kului kuitenkin kolme pitkää viikkoa ilman yhtään havaintoa karkurista. Riistakamerassa ei karkuria näkynyt, mutta onneksi kamerassa ei näkynyt myöskään kissan mahdollisia vihollisia kuten kettuja tai supikoiria. Epätietoisuus kalvoi silti mielessä: onko kissa vielä hengissä ja jos on, miksi kukaan ei ole enää nähnyt sitä?

 

26.7. Kissa on nähty saaressa!

Illalla 26.7. Anne laittoi messenger-ryhmäämme viestin, että Barsik on nähty saaressa. Katoamisesta oli kulunut tässä vaiheessa vähän yli kuukausi.

 

Nyt kiinniottoa alettiin suunnitella toden teolla. Lähdin itse parin päivän päästä saareen katsastamaan havaintopaikkaa ja siirtämään loukkua sekä riistakameraa havaintopaikalle.

 

Kun matkasin yhteysaluksella saareen, menossa oli yksi kesän kuumimmista päivistä. Perillä kuulin, että kissasta oli tehty viikonlopun aikana useita havaintoja samalta alueelta. Lähdin heti kartoittamaan loukulle sopivaa paikkaa, kun yllättäen näin Barsikin vain muutaman metrin päässä! Karkuri kuitenkin vetäytyi piiloon metsän suojaan. Siirsin loukun ja lähettävän riistakameran kiireesti paikalle. Siirryin etäämmälle odottelemaan, houkuttelisiko loukussa oleva ruokakattaus karkurin uudestaan paikan päälle. Aika kiiri eteenpäin ja viimeinen lautta mantereelle oli pian lähdössä. Päädyin laittamaan loukun takaisin ruokinnalle siksi aikaa, että joku pääsisi jälleen paikalle. 

 

Seuraavat tunnit odoteltiin jännittynein mielin kuvia riistakameralta. Kuva Barsikista tulikin lopulta seuraavana aamuna ja ruuat houkuttelivat karkurin paikalle useampaan kertaan. Kissan omistaja Anne oli tuolloin työmatkalla ulkomailla, mutta sai reaaliaikaisesti tietoa saaren tapahtumista kuvien välityksellä. Arjen ja töiden takia saareen ei päästy noin vaan nopeasti poikkeamaan, vaan kaikki käynnit veivät aikaa ja oli suunniteltava huolella. 

 

Eräs Vainun etsintäkoordinaattori oli tuolloin kuitenkin lomalla ja lupautui käymään saarella keskellä viikkoa. Barsikille katettiin nyt uudet tukevat eväät loukulle ja sen läheisyyteen, jotta se saataisiin pysymään alueella ja tottumaan loukkuun. Karkurin liikkeitä päästiin seuraamaan lähettävän riistakameran välityksellä. Kissa palasi alueelle lähes joka yö. 

 

Viimeinen viikonloppu saaressa 

Seuraavana perjantaina pakkasin teltan, kanisterin vettä ja reissueväät itselleni sekä karkurille. Kolmannen reissun aikana tavoite oli saada karkuri loukkuun ja vihdoin turvallisesti maihin.

 

Leiriydyin hiljaiseen niemenkärkeen lähelle loukutuspaikkaa. Paikalle päästyäni kuulin, että kissan lisäksi edellisellä viikolla oli saarella nähty myös mäyrä. Mäyrä ei ole kissaa ajatellen vihollinen, mutta joskus kissakarkuria varten laitettuun loukkuun on mennyt myös mäyriä.

 

Ensimmäisenä yönä saarella oli levotonta, sillä nuorisoporukka juhli viikonloppua kovaäänisesti. Karkurista ei näkynyt vilaustakaan. Harmitti, mutta koska karkuri oli aiemmin viikollakin ollut yön poissa, en osannut huolestua suuremmin. Päivä kului kauniissa saaristomaisemassa nopeasti iltaan. Oli aika valmistautua seuraavaan yöhön jälleen uudella kattauksella sekä erittäin vahvoilla ja pitkillä hajujäljillä. Loukkuun laitoin tuoksuvaa sardiinia, tonnikalakastiketta ja raikasta vettä. Hajujäljet tein limupulloon tehdyllä sardiini-kuumavesiseoksella valuttamalla seosta pullon korkkiin tehdyn pienen reiän läpi lähimaastoon jokaiseen ilmansuuntaan. Ennen yötä ennätin vielä saunaan ja iltauinnille mereen iltahämärissä. Seuraavana päivänä oli edessä kotimatka, meni kissa loukkuun tai ei.

 

”Sannan vahti is alarming!”

Sunnuntaina 4.8. klo 3.26 loukkuvahdilta tuli viesti ja soitto, että loukku on lauennut. Lähdin saman tien loukulle tarkistamaan tilannetta. Matkalla loukulle oli vielä epäuskoinen tunne, että onko siellä todella Barsik vai kuitenkin joku muu eläin. Kun pilkkopimeässä metsässä otsalampun valossa näin viimein kiiluvat kissansilmät, ei riemulla ollut rajaa! Täällä ei tarvinnut miettiä, onko loukussa juuri oikea kissa, kuten normaalisti mantereella.

 

Karkuri oli alkuun peloissaan ja pyrki kovasti loukusta pakoon. Loukun ruokintapääty oli varmistettu jo aiemmin nippusiteellä siten, että se pysyi lauettuaan varmasti kiinni. Nyt laitoin vielä toiseen päätyyn nippusiteillä lisävarmistukset ennen loukun siirtoa. Pitkän urakan päätteeksi kissa oli saatava varmasti turvaan. Kannoin loukun teltalle suojaan ja jäimme karkurin kanssa odottamaan aamun valkenemista. 

 

Omistaja Anne sai myös ilmoituksen Barsikin kiinnijäämisestä työmatkalleen. Aamun valjettua aloin valmistella paluumatkaa mantereelle. Mukana matkassa oli karkurin tuttu kantokoppa, jonne Barsik menikin kotimatkaa varten jo ihan mielellään. Kotimatka Helsinkiin taittui omistajan ystävän yksityisveneellä.

 

Karkurilta löytyi kymmenkunta punkkia,  pieni nirhauma nenän pielessä ja yksi lähes kokonaan irronnut kynsi. Paino oli laskenut hieman, mutta päällisin puolin karkuri näytti muuten olevan kunnossa. Karkurin omistaja Anne vei Barsikin lääkäriin seuraavana päivänä ja lääkärintarkastuksessa kissan vointi todettiin olosuhteisiin nähden hyväksi. Loishäädön jälkeen voinnin seurantaa voitiin jatkaa kotona. 

 

Barsik-kissan karkumatka Gåsgrund-saarella kesti 6 viikkoa ja 3 päivää. Vainu Eläinetsijäkoirat ry auttoi omistajaa etsinnässä tasan kuukauden ajan. Etsintää suunnitteli ja avusti viisi etsintäkoordinaattoria.

 

Sanna Utti
etsintäkoordinaattori

Vainun vuosi 2018

Vuosi 2019 on jo hyvässä vauhdissa, mutta palataan blogissa vielä hetkeksi pohtimaan viime vuoden karkuritapauksia. Vainulla oli vuoden 2018 aikana neuvottavana 230 karkuritapausta, joista 46 % oli koiria, 51 % kissoja ja loput enimmäkseen kilpikonnia. Tähän lukuun on laskettu sellaiset tapaukset, jotka ovat olleet Vainulla koordinoitavana eli karkurin omistajaa on meiltä aktiivisesti neuvottu. Puhelin toki soi vielä useammin, sillä epätoivon hetkellä jotkut soittavat useaankin eri etsijäkoirayhdistykseen. Vainun tapauksiksi on laskettu vain ne, jotka myös jäivät meidän neuvontaamme.

 

Moni soittaa meille ensisijaisesti siksi, että saisi paikalle pikaisesti eläinetsijäkoiran. Välillä Facebook-ryhmissä jopa törmää pohdintoihin siitä, ettei nyt vielä viitsi soittaa etsijäkoirille, kun ei koiraa heti tarvita. Tämä on meidän näkökulmastamme nurinkurinen ajatus, koska meillä toiveena on, että karkurin omistaja soittaisi mahdollisimman pian eläimen karkaamisen jälkeen. Tällöin pääsisimme neuvomaan karkurin omistajaa heti ensimetreiltä lähtien, sillä aika harva hätääntynyt omistaja osaa intuitionsa johdattamana etsiä karkuria kovin järkevin tavoin. Vainussa on iso joukko kokeneita etsintäkoordinaattoreita, jotka osaavat antaa tapauskohtaisia hyväksi todettuja etsintäohjeita tilanteeseen kuin tilanteeseen.

 

Lopulta vuonna 2018 vain 16 prosentissa tapauksista paikalla kävi etsijäkoira. Toisaalta joissain vaikeissa tapauksissa koirakko tai jopa useampi eri koirakko kävi etsimässä samaa karkuria. Koirakkotarvetta Vainussa pohditaan aina tapauskohtaisesti, joten siitä, onko joku toinen karkuri saanut etsijäkoiran avuksi, ei voi suoraan päätellä, mikä on ratkaisu jonkun toisen karkuritapauksen suhteen. On tapauksia, kuten esimerkiksi pikkupennut tai loukkaantuneiksi epäillyt karkulaiset, joissa koirakko yritetään lähettää paikalle niin pian kuin mahdollista. Toisaalta huomattava osa tapauksista on sellaisia, ettei ole edes järkevää tuoda etsijäkoiraa paikalle välittömästi karkaamisen jälkeen.

 

Koirakarkureiden kaikenkarvaiseen joukkoon mahtuu kaikkea chihuahuasta huskyyn ja ikähaitari ulottuu pennusta kuuroon ja sokeaan vanhukseen. Kaiken kaikkiaan 93 % vuoden 2018 koirakarkureista löydettiin. Koirakarkureista yli neljännes, 28 %, on rescuetaustaisia. Tyypillinen rescuekarkuri on päässyt karkuteille melko pian uuteen kotiinsa muuton jälkeen eikä vielä täysin luota omistajaansa. Tästä syystä rescuetapaukset ovat usein haastavia. Vainulla on onneksi useita rescuekoirakokeneita koordinaattoreita, jotka seuraavat etsintää tiiviisti ja ovat kaikissa käänteissä omistajan tukena. Vainulla on myös muutamia isollekin koiralle sopivia loukkuja, joita säännöllisesti hyödynnetään varsinkin rescuekarkureiden kiinniotossa.  Vuoden 2018 rescuetaustaisista koirakarkureista löydettiin kaikki, mutta kaksi valitettavasti menehtyneenä.

 

Kissakarkureista löydettiin 89 %, mikä on hieno parannus vuoteen 2017 verrattuna, jolloin neuvonnassamme olleista karkurikissoista löytyi 80 %. Olemme aktiivisesti kehittäneet osaamistamme kissakarkuritapausten hoidossa ja iloksemme se näkyy suoraan myös kotiutumisprosentissa. Vainulla on muutama erityisesti kissojen etsintään vihkiytynyt etsintäkoordinaattori sen lisäksi, että luonnollisesti kaikki etsintäkoordinaattorimme hoitavat kissatapauksia – olihan kuitenkin kissakarkurit suurin lajiryhmämme vuonna 2018! Mikäli karkumatka pitkittyy, on etenkin sisäkissojen kohdalla usein loukku tarpeen karkurin kiinniottamiseksi. Kauttamme onkin erityisesti Uudenmaan alueella mahdollista lainata kissoille sopivia loukkuja ja muuallakin maassa osaamme vähintään opastaa, mistä sopivaa loukkua voisi kysellä lainaan.

 

 

Ilmojen lämmetessä, valoisuuden lisääntyessä ja lomakauden alkaessa myös karkurimäärät lähtevät tyypillisesti kasvuun. Kesäkausi näkyy etenkin kissojen kohdalla karkaustilastoissa voimakkaana piikkinä, kun taas koirakarkurit jakaantuvat tasaisemmin kaikille vuodenajoille.

 

Toivomme, että mahdollisimman harva lemmikki karkaisi, mutta mikäli niin epäonnisesti käy, Vainun päivystys neuvoo numerossa 041 8059423 myös vuonna 2019!

 

Outi Koivistoinen
etsintäkoordinaattori, Vainun varapuheenjohtaja

Paukkuarka koira ja uusivuosi

Paukkuarka koira, mikä se on? Näin minäkin kysyin ennen omaa koiraani Bellaa. Jos ei ole ollut tekemisissä paukkuaran koiran kanssa, on hankala hahmottaa, millaisesta ongelmasta on kysymys. Toinen yleistys mitä kuulee varsin usein on, että paukettahan on vain pari päivää ja koira kyllä sen kestää. Olisipa näin. Paukkuarkojen koirien omistajat tietävät, että ilotulitteiden lisäksi ukkonen, auton pakoputken pamahdus tai vaikkapa lumiauran kolina voi aiheuttaa pelkoreaktion.

 

Koirani Bellan, joka nyt on seitsemän vuotta, paukkuarkuus on pahentunut iän myötä. Mutta edistystäkin on tullut. Asumme Helsingissä veden äärellä, joten Puolustusvoimien ammunnat Santahaminassa kuuluvat meille hyvin. Parin vuoden ajan olemme aina ammuntojen koittaessa menneet Bellan kanssa rannalle istuskelemaan ja kananugetteja syömään. Aluksi se oli hyvin vaikeaa. Suuri edistys tapahtui viime syksynä, kun ensimmäisen laukauksen kuuluessa koira rupesi katselemaan toiveikkaana rannalle kohti vakionugetin syöntipaikkaamme. Se oli suuri askel meidän tiimille.

 

Uusi vuosi on haasteellinen aika paukkuaran koiran kanssa. Viime vuosina markkinoille on alkanut tulla erilaisia tuotteita, joita kannattaa kokeilla. On painepaitoja (Thundershirt), reseptilääkkeitä ja luontaistuotevalmisteita (esim. Calmex, Zylkene, Serene UM, Adaptil). Meillä on todettu ainoaksi toimivaksi rauhoitteeksi Sileo-geeli. Se on reseptivalmiste, jota käytämme myös tänä uutena vuonna. Jos uusivuosi on koiralle haastava, rohkaisenkin kokeilemaan markkinoilla olevia eri vaihtoehtoja. Koirat ova yksilöitä. Esimerkiksi ystäväni koiralle luontaistuotevalmisteet toimivat erinomaisesti, kun Bella taas ei hyötynyt niistä.

 

Raketit näkyvät myös uudenvuoden karkkaamistilastoissa. Paukkuaran koiran kanssa kannattaa käyttää välipäivät ja muutama päivä uudenvuoden jälkeenkin tuplataluttimia. Hyvät valjaat, joista koira ei pääse kiemurtelemaan pois, ovat ehdottomat. Valjaisiin voi lisätä niin sanotun jarruosa, joka estää koiraa luikertelemasta valjaista pois. Taluttimista toinen kannattaa laittaa napakkaan kaulapantaan ja toinen valjaisiin. Ulkoiluttajan kannattaa sitoa toinen talutin vyötärölle ja pitää vain toista kädessä. Näin koira ei pääse karkuun, jos vahingossa kädessä oleva talutin putoaa. Karvoja kannattaa laittaa useampaan minigrippussiin. Näin koiran karatessa eläinetsijäkoiralle on tarjolla tuore haju karkurista.

 

Perusvinkit aattoillan viettoon ovat ne tutut, eli ei oteta koiraa mukaan katsomaan raketteja, laitetaan musiikkia kotona päälle ja verhot vedetään ikkunoiden eteen sekä hoidetaan ulkoilut hyvissä ajoin ennen juhlinnan alkamista. Nämä pätevät kaikkiin koiriin. Jos kuitenkin vahinko ja koira tai kissaa karkaa, päivystää Vainun neuvontanumero (p. 041 805 9423) koko uudenvuoden yön.

 

Toivottamme Bellan eli Pikkuneiti B:n kanssa kaikille karvakuonoille ja heidän omistajilleen pelotonta vuodenvaihdetta!

 

Jenni Kraft
etsintäkoordinaattori

 

Nova-kissan uskomaton seikkailu

Sunnuntaina 27.5. oli Metsänhoitajankadulla Viikissä surullinen päivä. Nova-kissa oli päässyt vilahtamaan asunnon parvekkeelle ja jäljistä päätellen pudonnut neljännestä kerroksesta alapuolella parkissa olleen auton konepellille. Luonnollisesti kissan kohtalo huolestutti, koska korkealta pudotessaan kissa voi loukkaantua hengenvaarallisesti. Kissan omistaja Sara käynnisti äitinsä Jaanan kanssa välittömästi etsintätoimet. Katoamislappuja jaettiin lähistölle ja myös loukutus aloitettiin.

 

Kun Novaa ei näkynyt eikä kuulunut, soitti Jaana muutamaa päivää myöhemmin, 1.6., Vainu Eläinetsijäkoirien päivystysnumeroon ja sai puhelimeen vastanneelta Emmiltä lisäneuvoja karkurin etsintään. Korkealta pudonneita karkureita yritetään mahdollisuuksien mukaan lähteä etsijäkoiran kanssa etsimään mahdollisimman pian. Nyt yhteydenottohetkellä aikaa oli kuitenkin kulunut sen verran, että akuutti hätätila oli ohi, joten etsinnässä keskityttiin ensisijaisesti näköhavaintojen keräämiseen. Itse tulin Vainun etsintäkoordinaattorin roolissa etsintään tässä vaiheessa mukaan. Jaanan kanssa suunnittelimme etsintätoimenpiteitä puhelimessa ja etsijöiden väliseen kommunikointiin perustettiin WhatsApp-ryhmä. Facebookissa olleen katoamisilmoituksen myötä etsintäryhmään avuksi tuli heti alussa myös kokenut kissojen loukuttaja Sani, jonka ohjaukseen Viikin loukutustoimet siirtyivät.

 

Vaikka Jaana ja Sara olivat laputtaneet lähiseutujen kadunvarsia ahkerasti, ei näköhavaintoja juurikaan tullut. Etsijäkoiraa ei paikalle onnistuttu saamaan, sillä kesä on karkureiden kulta-aikaa ja hyvästä tahdosta huolimatta etsijäkoiria ei riitä kaikkialle minne niitä tarvittaisi. Erityisesti kaupunkiolosuhteissa näköhavainnot ovat onneksi hyvin toimiva keino päästä karkurin jäljille ja toisaalta sisäkissat eivät yleensä lähde kauaksi katoamispaikaltaan. Niitä kannattaakin yrittää loukuttaa karkauspaikan lähistöltä, vaikkei näköhavaintoja olisikaan. Kun sitkeistä etsintätoimenpiteistä huolimatta karkurista ei saatu kunnollisia havaintoja, laitettiin loukutus heinäkuun puolella tauolle. Jaana ja Sara kuitenkin sitkeästi jatkoivat laputtamista ja tarkoitus oli jatkaa loukutusta heti, kun karkurista saataisi havainto. Taustalla kuitenkin oli pelko, että karkuri on menehtynyt vammoihinsa jo pian pudottuaan.

 

Havainnot Novasta kerättiin tarkasti karttaan.

Toivo Novan löytymisestä alkoi yllättäen taas orastaa, kun Sara huomasi 17.8. Facebookin Karkurit-ryhmässä kuvan kissasta, joka muistutti kaikin tavoin Novaa. Uskomatonta kyllä, havainto oli Tapiolasta Espoosta, noin 20 kilometrin päässä Novan karkaamispaikalta! Etsintätiimin kanssa kuvia vertailtiin tarkasti ja olipa kuva Vainun koordinaattoreidenkin vertailtavana. Kun eroavaisuuksia karkuriin nähden ei löydetty, alkoi välitön etsintätoimien suunnittelu. Mustavalkoinen on erittäin yleinen kissojen väri, joten toki tässä vaiheessa oli vielä pidettävä realiteetit mielessä, sillä yleensä karanneet sisäkissat löytyvät alle kilometrin säteellä karkauspaikaltaan. Havainto oli kuitenkin niin lupaava, että Jaana lähti alueelle heti laputtamaan ja jaoin ilmoituksen Facebookin paikallisryhmään sekä lähdin avuksi viemään ja virittämään paikalle loukkua. Hiukan huolestuttavasti havainto oli aivan vilkkaan Kehä I:n vierestä, joten harras toive oli saada kissa kiinni mahdollisimman pian. Koska loukun säännöllinen tarkastaminen olisi ollut Saralle ja Jaanalle pitkästä välimatkasta johtuen mahdotonta, otettiin avuksi Vainun loukkuvahti, joka lähettää tekstiviestihälytyksen loukun lauetessa ja tekee siten loukun valvonnasta huomattavan helppoa.

 

Seuraavana päivänä eräs espoolainen oli saanut karkurista uuden kuvan, jossa näkyi aiemmassa kuvassa piilossa ollut kissan etujalka. Riemu oli suuri, kun valkoisessa jalassa näkyi musta täplä – aivan samanlainen kuin Novalla! Edes etsijäkoiraa ei enää tarvittu havaintoa varmistamaan, sillä Tapiolan kissasta oli saatu niin hyvät valokuvat, ettei ollut epäilystäkään karkurin sijainnista. Laputuksen myötä havaintoja alkoi sadella ja selvisi, että Nova liikkuu ja saalistaa alueella vilkkaasti. Parin päivän jälkeen jopa Jaana itse näki Novan. Hyväkuntoisen näköinen seikkailija ei ollut erityisen säikky, mutta säilytti kärsivällisistä houkutteluyrityksistä huolimatta Jaanaan kohteliaan etäisyyden eikä eleelläänkään ilmaissut, että olisi Jaanan tunnistanut.

 

Tiistaina 21.8. klo 22.23 kännykkääni saapui tekstiviesti: ”UOV_LTA is alarming!” Nopea soitto Jaanalle ja varmistus, ettei Jaana tai Sara ole juuri loukulla käymässä ja sitä vahingossa laukaisseet. Kerroin epäileväni, että loukun on laukaissut siili, koska en halunnut herättää liian suuria toiveita. Lähdin ajamaan loukulle: kymmenen pitkää minuuttia. Olin toiveikas, koska loukku oli huolellisesti valitussa paikassa alueella, josta oli saatu useita näköhavaintoja. Toivo kasvoi entisestään loukkua lähestyessäni, sillä jo etäältä kuulin kolinaa ja tiesin, että loukussa oli selvästi siiliä suurempi eläin. Otsalampun valossa näin loukun pleksilasin läpi valko-mustan kissan.

 

Sara lähti heti uutisen kuultuaan ajamaan Tapiolaan Novaa tunnistamaan ja noutamaan. Kolmen kuukauden uskomattoman karkumatkan jälkeen jälleennäkemisen riemu oli suuri. Kissa loukussa oli Nova! Pitkästä karkumatkasta huolimatta Nova vaikutti olevan hyvässä kunnossa. Punkkeja poistettiin pitkälti toistakymmentä ja toki Nova kävi myös tarkastuksella eläinlääkärissä. Siellä selvisi, että korkean pudotuksen seurauksena kolme Novan neljästä kulmahampaasta oli katkennut, joten hammasremontti oli vielä tiedossa. Myös Lumi-kissakaveri suhtautui seikkailijaan muutamien päivien ajan varauksella. Nämäkin haasteet saatiin parissa viikossa selätettyä ja nyt muutamaa viikkoa myöhemmin Nova ja Lumi ovat taas ylimpiä ystävyksiä.

 

Nova ja Lumi ulkoilevat nyt vain turvallisesti lasitetulla parvekkeella.

Ikuiseksi mysteeriksi jäi, miten ja koska Nova oli siirtynyt Viikistä Tapiolaan. Tuskin omin jaloin, koska matka on sisäkissalle valtavan pitkä ja on vaikea keksiä syitä, miksi se olisi lähtenyt vaeltamaan Espooseen. Mahdollisesti Nova on huristellut Viikistä Tapiolaan Kehä I:stä pitkin jonkun auton salamatkustajana. Voi olla, että tämä on tapahtunut jo melko piankin katoamisen jälkeen, sillä ahkerasta laputuksesta huolimatta näköhavaintoja Viikistä ei juuri saatu.

Etenkin kesäaikaan kissojen karkumatkat saattavat kestää kuukausia, kuten Novankin tarina osoittaa. Toivosta ei kannata heti luopua, vaan katoamislappuja kannattaa jakaa ahkerasti ja netin näköhavaintoilmoituksia seurata. Näköhavainnot ja karkurin omistajan periksiantamattomuus ovat avainasemassa hyvin monissa onnellisesti päättyneissä karkuritarinoissa. Tässäkin Nova löytyi lopulta Jaanan ja Saran sitkeästi noudattaessa etsintään saamiaan neuvoja ja Saran havaitseman näköhavaintoilmoituksen tuloksena. Raskas uurastus päätyi suureen riemuun, kun Novan seikkailu saatiin onnellisesti päätökseensä.

 

 

Outi Koivistoinen
Vainun kissoihin erikoistunut etsintäkoordinaattori

Lemmikit lähtevät kesäisin karkuteille – Vainu auttaa karkurit kotiin

Kesälomat ovat lemmikkieläimille rentoa yhdessäolon aikaa omistajiensa kanssa. Lomailuun liittyy kuitenkin myös riskejä, joista lemmikin karkaaminen on yksi merkittävimmistä.

 

Loma-aikaan karkaa koiria ja muita lemmikkieläimiä erityisen paljon, sillä silloin liikutaan paljon ulkona, mökkeillään ja käydään kyläilemässä vierailla paikkakunnilla. Erityisesti koirat kulkevat usein omistajiensa mukana. Karkaamisia sattuu kuitenkin esimerkiksi silloin, jos koiraa pidetään vieraalla paikkakunnalla vapaana ja se livahtaa vaikkapa hajujen perässä karkuteille. Koira ei välttämättä osaa palata takaisin yhtä hyvin kuin tutussa ympäristössä.

 

 

Tyypillisesti koirat lähtevät kesäisin karkuun mökeiltä. Kesän alkaessa on mukava päästää koira juoksentelemaan vapaasti, mutta koira saattaa innostua luonnonvaraisten eläinten hajuista niin paljon, ettei se enää noudata omistajansa kutsua. Koira saattaa juosta nopeasti kauas, eikä välttämättä osaa tai halua palata takaisin, mikäli metsän hajut sitä edelleen kiinnostavat. Tämä koskee ihan kaikkia koiria rodusta riippumatta.

 

Myös muita lemmikkejä lähtee kesäisin omille teilleen. Esimerkiksi avoimet ikkunat ovat vaaranpaikkoja niin kissoille kuin lemmikkilinnuillekin. Kilpikonnat ovat myös tyypillisiä etsittäviä kesäaikaan, sillä kilpikonna piiloutuu yllättävän nopeasti heinikkoon, mikäli omistaja ei ole tarkkana.

 

Jos vahinko käy ja lemmikki pääsee karkuun, kannattaa heti soittaa Vainu eläinetsijäkoirien neuvontanumeroon. Sieltä saat selkeät ohjeet siitä, miten kyseisessä tilanteessa ja kyseisen eläinlajin kanssa kannattaa toimia. Jokainen karkaamistapaus tulee arvioida erikseen, sillä on paljon eroa siinä, onko eläin esimerkiksi säikähtänyt tai loukkaantunut karkaamistilanteessa, vai onko se vain sännännyt mielenkiintoisten hajujen perään. Tyypillisin karkuri onkin se, joka omistajansa mukaan ei koskaan karkaa.

 

Eläimen karatessa ei kannata menettää toivoaan. Karkureita on saatu kiinni kuukausienkin päästä, joten vaikka lemmikki ei palaisi päivässä tai parissa, kannattaa sen etsintöjä jatkaa ja laajentaa etsimisaluetta. On kuitenkin tärkeää, ettei lemmikkiä jahdata isolla joukolla, vaan etsimisen hoitavat muutamat eläimelle tutut ihmiset. Muut auttajat voivat levittää esimerkiksi katoamisilmoituksia. Karkurin paikallistamisessa voidaan käyttää apuna myös tähän työhön koulutettua eläinetsijäkoiraa.

 

Etsijäkoirat ovat usean vuoden koulutuksen läpikäyneitä koiria, jotka hajutunnistukseen perustuen on koulutettu jäljittämään toisia eläimiä. Eläinetsijäkoirien avulla saadaan vuosittain kymmeniä karkureita takaisin kotiinsa. Yhdistyksellä on etsijäkoiria Uudellamaalla sekä Kymenlaaksossa, mutta yhdistys antaa puhelinneuvontaa karkaamistapauksissa kautta Suomen. Suurin osa tapauksista kuitenkin ratkeaa ilman etsijäkoiraa – yhdistyksessämme on mukana iso joukko etsintäkoordinaattoreita, jotka neuvoillaan auttavat karkurin omistajaa toimimaan oikein ja ovat tukena stressaavassa tilanteessa.

 

Karkaamisten ehkäisemisestä sekä karkaamistapauksissa toimimisesta löytyy lisätietoa nettisivuiltamme. Yhdistyksen neuvontanumerosta 041 805 9423 annetaan toimintaohjeita.

 

Laura Uotila
 

Etsintäkoordinaattori neuvoo ja tukee karkurin omistajaa

Mitä tekevät Vainussa toimivat etsintäkoordinaattorit? Läheskään aina eläimen karatessa ei etsijäkoira ole ensimmäinen asia, jota tarvitaan. Suurin osa karkureista saadaan takaisin kotiin asiantuntevien neuvojen ja etsinnän tarkan suunnittelun avulla.

 

Kun asiakas soittaa Vainun päivystyspuhelimeen, kirjaa päivystäjä puhelun ylös ja antaa ensimmäiset ohjeet karkurin kiinnisaamiseksi. Tämän jälkeen tapaukselle nimetään henkilökohtainen etsintäkoordinaattori. Etsintäkoordinaattorin tehtävänä on olla asiakkaan yhteyshenkilö Vainun puolesta ja neuvoa sekä tukea asiakasta lemmikin etsimisessä ja kiinnisaamisessa. Tämän jälkeen asiakkaan ei tarvitse enää soittaa päivityspuhelimeen, vaan kaikki jatkotoimenpiteet suunnitellaan nimetyn yhteyshenkilön kanssa.

 

Koordinaattori suunnittelee yhdessä asiakkaan kanssa toimenpiteet, joihin ryhdytään karkulaisen saamiseksi kotiin. Niitä voivat olla esimerkiksi katoamisilmoitusten jakaminen karkaamisalueella sekä somessa, eläimen houkuttelu hajujälkien ja grillaamisen avulla ja sekä joissain tapauksissa loukkujen käyttö. Yleensä asiakkaan kanssa mietitään hajujälkien vetoa, loukun tarvetta ja paikkaa sekä vaikkapa laputusalueen laajuutta. Internet ja digitaaliset apuvälineet mahdollistavat neuvonnan myös etänä. Helsingissä asuva koordinaattori saattaa avustaa toisella puolella Suomea kadoksissa olevan lemmikin omistajaa messengerin, puhelimen ja whatsappin avulla. Tapauskohtaisesti koordinaattori voi myös tulla käymään paikan päällä, mikäli näin on erikseen sovittu.

 

Kadonneen lemmikin omistajan on kuitenkin aina muistettava, että pääasiallinen vastuu etsinnästä on hänellä, ei koskaan etsintäkoordinaattorilla. Ilman omistajan aktiivista toimintaa ei karkuria saada kotiutettua.

 

Suurin osa lemmikkien katoamistapauksista saadaankin onnellisesti päätökseen ilman etsijäkoiraa koordinaattorin avustuksella. Etsijäkoiriakin kuitenkin tarvitaan usein, ja silloin koordinaattori neuvottelee koirakon eli eläinetsijäkoiran ja ohjaajan käytöstä karkulaisen paikallistamisessa.

 

Vainu kouluttaa etsintäkoordinaattoreita säännöllisesti. Koulutuksissa käydään läpi esimerkiksi päättyneitä etsintätapauksia, mietitään uusia toimintamalleja ja vaihdetaan kokemuksia. Jokainen Vainun etsintäkoordinaattori on suorittanut tämän koulutuksen ennen kuin hän voi toimia henkilökohtaisena koordinaattorina. Lisäksi kokeneet konkarit neuvovat aina taustalla uusia koordinaattoreita.

 

Oleellinen osa koordinaattorikoulutusta on myös suunnistamisen ja kartan lukemisen opettelu. Näin asiakkaita osataan auttaa eri puolella Suomea erilaisissa maasto-olosuhteissa, ja usein koordinaattori toimii myös etsijäkoirakon kartanlukuapuna etsinnöissä. Vainulaisia näkeekin silloin tällöin suunnistustreeneissä kartan ja kompassin kanssa.

 

Koordinaattorit tekevät, kuten kaikki muutkin vainulaiset, vapaaehtoistyötä. Koordinaattoriksi voi hakeutua henkilö, joka on kiinnostunut eläinetsinnästä. Useat koordinaattorit treenaavat omaa koiraa etsijäkoiraksi, mutta mukana on myös vannoutuneia kissaihmisiä eli oma koira ei ole välttämättömyys koordinaattorin työhön. Tällä hetkellä Vainussa toimii parikymmentä etsintäkoordinaattoria. Neuvontatapauksia voi jokainen ottaa omien aikataulujensa ja osaamisensa puitteissa.

 

Etsintäkoordinaattorin työ on hyvin antoisaa, mutta usein myös raskasta. Ymmärrettävästi lemmikkinsä kadottanut asiakas on erittäin huolissaan, ja tärkeä koordinaattorin taito onkin myös ihmisten rauhoittelu ja opastaminen harkittuihin toimenpiteisiin. Paniikissa oleva omistaja tekee helposti äkkinäisiä ratkaisuja, jotka pahimmillaan voivat karkottaa karkurin kauemmas tai ohjata sen esimerkiksi vaaralliselle moottoritielle. Näiden tapausten estämiseksi koordinaattorit juuri ovat – yhdessä omistajan kanssa käydään rauhallisesti läpi karkaamistilanne, alueen vaaranpaikat ja miten juuri nyt kannattaa toimia. Jokainen karkaamistapaus on erilainen ja siksi myös räätälöidyt ohjeet ovat aina tarpeen.

 

Jenni Kraft
etsintäkoordinaattori