Karkuritarina: Pokkana omille teille

Shetlanninlammaskoira Pokka oli perheineen Saarenmaalla agilitykisoissa, joista hänen oli määrä jatkaa tuttavapariskunnan kanssa Suomeen mummolaan omistajien jatkaessa matkaa vielä viikon verran Euroopassa.  Matka sujui mukavasti aina Helsinkiin asti, kunnes tauolla Arabianrannassa arka Pokka livahti takaluukusta karkuteille. Tästä alkoi kolmen päivän jännitysnäytelmä vikkelän sheltin pinkoessa kaupunginosasta toiseen ja vilkkaiden teiden risteillessä vieressä. Tapahtumia seurasi laaja joukko ihmisiä, erityisesti koiraurheiluharrastajia.

 

Pokan omistajat Hanna ja Eero Hyvärinen keskeyttivät matkansa ja saapuivat etsintöihin Helsinkiin heti kun mahdollista.

 

– Kun saimme Liettuassa puhelun, että Pokka on pinkonut tuhatta ja sataa karkuun, tuli tunne, että emme ikinä tule löytämään sitä – karkuun juokseminen kun ei ollut Pokalle lainkaan tyypillinen käytös. Alun virtapiikin jälkeen olin täysin lamaantunut, ja sen jälkeen fiilikset vaihtelivat epätoivosta tunteeseen, että pian Pokka saadaan varmasti kiinni, Hanna kertoo.

 

Etsijäkoirat olivat tulleet Hannalle tutuksi yhteisten koiratuttujen kautta ja tukea etsintöihin lähdettiin hakemaan heti myös sieltä suunnalta. Vainu Eläinetsijäkoirien päivystäjä Tuija vastasi neuvontapuhelimeen ollessaan treenaamassa omia koiriaan Tuusulassa. Koska Pokan karkaamisalue Helsingissä oli vilkkaasti liikennöity ja koira melko arka, Tuija lähti heti selvittämään tapaukseen eläinetsijäkoiraa. Koiraohjaaja Tiina otti tapauksen neuvonnan ja alkoi järjestellä aikataulujaan niin että pääsisi labradorinnoutaja Kaapon kanssa mahdollisimman nopeasti paikalle. Koska Pokasta tuli havaintoja karkaamispäivänä, maanantaina, aina iltaan asti, etsijäkoiraa ei aluksi tarvittu. Kuitenkin Käpylästä puolenyön aikaan tulleen havainnon jälkeen tuli hiljaista. Pokka oli piiloutunut tyypillisen karkurin tapaan suojaisaan paikkaan. Yleensä karkureille tärkeintä onkin aina turvallisuus – siksi ne voivat piilotella parikin päivää rauhallisen paikan löydettyään. Sen jälkeen voittaa usein nälkä ja karkuri lähtee liikkeelle ja havaintoja alkaa tulla.

 

Sosiaalisessa mediassa moni tuttu ja tuntematon ihminen tarjosi ystävällisesti apuaan ja näin saatiin tehostettua erityisesti katoamisilmoitusten jakamista, mikä on etsinnässä aivan keskeistä, jotta saadaan reaaliaikaisia havaintoja ja omistaja saa näköyhteyden koiraan. Katoamisilmoituksia jaettiin kaikkineen 600 kappaletta, ja jopa 75 prosenttia havainnoista saatiin niiden ansiosta. Vaikka sosiaalisessa mediassa viesti leviää laajalle, sen lisäksi perinteinen laputus postiluukkuihin ja valotolppiin on erittäin tärkeää ajantasaisten tietojen saamiseksi.

 

Moni olisi mielellään myös jalkautunut etsimään Pokkaa kaupunkialueelle. Vaikka tarkoitus oli hyvä, omistajat yhdessä Vainun koordinaattorin kanssa pyrkivät rauhoittamaan tilannetta. Aran koiran liikkuessa kaupunkialueella varovaisetkin joukkoetsinnät saattavat ajaa sen äkkiä onnettomuuteen. Pokkakin sivusi liikkeissään jatkuvasti Lahden moottoritietä, ja tärkeintä oli saada se rauhoittumaan turvalliselle alueelle. Omistajat olivat jatkuvassa puhelinyhteydessä Tiinaan ja sopivaa strategiaa mietittiin yhdessä tilanteiden vaihtuessa tiuhaan. Paikan päällä omistajia oli avustamassa myös Vainun etsintäkoordinaattori Emmi.

 

Koska havaintoja ei tiistai-iltaan mennessä ollut tullut, Kaapo lähti paikallistamaan Pokan liikkeitä. Kaapo otti jäljen viimeisimmältä näköhavaintopaikalta Käpylästä ja jäljesti reipasta vauhtia kaksi kilometriä läheiseen puistoon ilmaisten selvästi Pokan piileskelevän alueella. Omistajat jäivät paikalle grillaamaan ja myös loukku asennettiin paikoilleen. Mukana houkuttelussa käytettiin myös perheen toista koiraa, Pokan parasta kaveria.

 

Tilanne kuitenkin muuttui jälleen nopeasti. Pokan oli nähty vielä iltamyöhällä pinkovan Kaapon ilmaisemalta alueelta kovaa vauhtia kohti Arabianrantaa. Seuraavana päivänä etsintöjä vaikeutti se, että samaan aikaan havaintoja tuli myös Malmilta, jotka kuitenkin osoittautuivat mitä ilmeisemmin toiseksi karkumatkalla olleeksi koiraksi.  Pokasta alkoi tulla havaintoja myös Lahden moottoritieltä, ja omistajat ilmoittivat kaikki mahdolliset tahot poliisista postiin ja takseista busseihin, jotta vältyttäisiin onnettomuuksilta.  Etsinnän kannalta oli olennaista, että tarkkoja havaintopaikkoja ei ilmoitettu sosiaalisessa mediassa vaan ne olivat ainoastaan omistajan tiedossa. Aran koiran kiinni saamisessa näköyhteyden saaminen omistajaan on ensisijaista, ja joskus tämäkään ei auta vaan on turvauduttava loukutukseen kun alue on saatu rauhoitettua ja koira pysymään aloillaan ja syömään. Siksi kaupunkialueellakin koiran olinpaikka on rauhoitettava niin pitkälle kuin mahdollista, vaikka se haastavaa onkin.

 

Keskiviikkona alkuillasta omistajat alkoivat saada useampia havaintoja Viikistä. Ratkaisevan näköhavainnon tekijä toimi rauhallisesti eikä lähtenyt jahtaamaan koiraa. Sen sijaan hän soitti heti omistajille, ja Hanna ja Eero lähtivätkin oitis paikalle. Pian he saivat uuden soiton. Pokka oli vain sadan metrin päässä heistä. Hanna lähti perheen toisen koiran kanssa kävelemään alueelle ja muisti Tiinan neuvot rauhallisuudesta ja siitä, että omasta tunnetilasta huolimatta paras keino on koiran huutelun sijaan jutella rauhoittavasti koiralle normaaleja juttuja ja vaikka lauleskella. Pian Pokan pää pilkistikin pusikosta esiin ja se säpsähti voimakkaasti. Villiintyessään karkurit eivät usein tunnista heti omistajaansa vaan menevät lukkoon. Kuitenkin tuttu haju tai sana laukaisee lukon nopeasti. Hanna käänsi koiralle selkänsä ohjeiden mukaisesti ja Pokka ryntäsi vauhdilla syliin. Onnellinen Pokka meinasi revetä liitoksistaan omansa löydettyään ja hukutti Hannan pusuihin. Pokka kävi vielä eläinlääkärissä tarkastuksessa löytymisen jälkeen, ja oli täysin kunnossa huolimatta takana olevista kilometreistä ja seikkailuista ympäri kaupunkia.

 Riskit Pokan etsinnässä olivat suuret, mutta omistajien rauhallisen ja johdonmukaisen toiminnan,hyvän koordinaation ja ohjeiden noudattamisen, kattavan ilmoittelun, näköhavainnon tekijän maltin, ja etsijäkoiran erinomaisen jäljestyksen ansiosta Pokan liikkeissä pysyttiin mukana, kuitenkin niin että onnettomuuksilta vältyttiin.  Nyt Pokka pääsee viettämään lomaa ja sillä on varmasti seikkailuistaan yhtä ja toista kerrottavaa omalle laumalleen.

 

 

Muutto uuteen kotiin on eläimelle iso karkaamisriski

 

Juuri uuteen kotiin muuttanut aikuinen koira tai arka pentu on aina suuren karkaamisriskin alla. Vainun neuvontapuhelinkin on pirissyt jo useaan otteeseen, kun vain päivän-pari uudessa kodissa ollut koira on päässyt karkuteille. Usein nämä koirat ovat ns. rescuekoiria, mutta vastaava riski on myös muiden kodinvaihtajakoirien kanssa. Ja ihan sama koskee toki myös kissoja. Suurin osa näistä karkaamisista saadaan päättymään järkevällä toiminnalla hyvin, mutta silti jokainen varmasti toivoo, ettei tarvitsisi elää niitä tuskallisia päiviä, kun huoli karkurista on suurta.

 

 

Muutto uuteen kotiin on varsinkin koiratarhassa eläneelle koiralle valtava stressitilanne. Ensin koira pakataan autoon, kenties ensimmäistä kertaa elämässään. Sitten se matkustaa Suomeen tunteja autossa ja/tai lentokoneessa, matkalla vieras ihminen ropeltaa ja tarkistaa mikrosirun ja lopulta koira otetaan luovutuspaikalla kuljetusboksista ulos, suoraan jännityksellä uutta perheenjäsentä odottavien ihmisten syliin. Osa koirista kykenee sopeutumaan hetkessä ja jo luovutuspaikalla ne alkavat näyttää kohtuullisen rennoilta. Osa taas jähmettyy paikoilleen suolapatsaiksi. Se hankalin osa taas saa voimakkaan pakoreaktion ja yrittää rimpuilla karkuun kaikilla voimillaan – pahimmassa tapauksessa tehostaen pakenemisreaktiota puremalla. Se ei tarkoita, että koira olisi vaarallinen – se tarkoittaa ainoastaan, että koiran turvallisuuden tunne on heikentynyt niin olemattomiin, että se kokee kaikin voimin pakoon yrittämisen parhaimmaksi ratkaisuksi oman selviytymisensä kannalta. Koiraparka ei vielä ymmärrä, että sitä odottaa Suomessa parempi elämä ja uudet omistajat, jotka ovat valmiita tekemään sen eteen mitä tahansa.

 

 

On koiran ulkoinen reaktio mikä tahansa, on silti selvää, että aivan jokainen uuteen kotiin muuttava koira on aluksi stressaantunut ja sen reaktiot voivat yllättää. Rennoltakin näyttävä koira saattaa säikähtää mitä tahansa yllättävää ääntä tai asiaa, ja stressistä johtuen pakoreaktion voimakkuus voi olla normaalia tilannetta huomattavasti voimakkaampi. Jos silloin koiran varusteet eivät ole kunnossa tai omistaja ei ole tilanteen tasalla, on suuri vaara koiran pääsemisestä karkuun. Tämä vaihe voi kestää koirasta riippuen päivistä jopa kuukausiin.

 

 

Varsinaisten säikähdysten ja niistä seuraavan paniikkirimpuilun lisäksi on monia muitakin riskitilanteita, joissa vasta kotiin saapunut koira saattaa päästä karkuun. Kenties yleisin vahinko on, että koira livahtaa auton ovesta karkuun, kun koiran kanssa saavutaan uuden kodin pihaan. Sama vahinko voi käydä ulko-oven kanssa. Osa aikuisista koirista voi myös osata omatoimisesti avata ulko-oven, jopa lukitun sellaisen. Eikä ole yksi eikä kaksi koiraa, joka on löytänyt tiensä karkuteille korkeankin piha- tai koirapuistoaidan yli tai ali.

 

 

Voi tuntua liioittelulta, kun rescuekoirien kanssa tekemisissä olevat ihmiset vannottavat moneen kertaan, että koiralla on aluksi oltava aina kaksi hihnaa jokaisella ulkoilulla, toinen kiinni pannassa ja toinen valjaissa. Kaksi hihnaa siksi, että koira pystyy hämmästyttävän nopeasti puremaan hihnan poikki, jos se säikähtää kunnolla. Lisäksi pannan ja valjaiden tulee olla todella tiukalla, jotta niistä ei pääse luikertelemaan irti hetkessä.

 

 

Erityisen säikyille koirille kannattaa lisäksi laittaa ns. noutajahihna tai vastaava kiristyvä panta varmistukseksi, sillä täydellisen paniikin iskiessä päälle voi koira saada rimpuiltua itsensä läpi niin pannasta kuin valjaistakin. Silloin ainoastaan kiristyvä hihna pelastaa tilanteen. Missään tapauksessa ei kuitenkaan suositella tällaista hihnaa arkikäyttöön tai varsinaiseen taluttamiseen – ainoastaan varmistukseksi niihin tilanteisiin, kun muut varusteet pettävät.

 

 

Karkuun päässeet rescuekoirat työllistävät karanneita lemmikkejä etsiviä etsijäkoiria kohtuullisen paljon. Kukaan meistä ei ole täydellinen ja vahinkoja sattuu aina, mutta silti suuri osa näistä karkaamisista olisi ehkäistävissä. Vaikka karkaamisista varoittelut ja ohjeistukset voivat tuntua liioitelluilta, ne kannattaa ottaa tosissaan – ne on laadittu kokemukseen perustuen, ja jokaisen rescuekoiria auttavan ihmisen tavoite tietysti pitäisi olla, ettei yksikään juuri kodinsaanut koira pääsisi Suomessa karkuun.

 

 

Muistilista rescuekoiran uudelle perheelle karkaamisten ehkäisemiseksi:

 

 

– ota talteen koirasta HETI sen tultua karvaa, jotta etsijäkoiria varten on käytössä puhdas hajulähde. Tämä voi olla korvaamaton apu karkaamistilanteessa.

– aluksi koira ulkoilutetaan aina tuplavarusteilla: panta tiukalla, valjaina hyvin istuvat Y-valjaat ja molemmissa oma hihna. Valjaisiin kannattaa hankkia ns. jarruosa, joka estää valjaita liukumasta pois koiran päältä. Niitä on esimerkiksi Kana Collectionin mallistossa.

– erityisesti aroilla koirilla lisäksi varmistuksena noutajahihna tai vastaava kiristyvä panta, josta koira ei saa itseään läpi mitenkään.

– paksut nailonhihnat kestävät koirien hampaita paremmin kuin nahkahihnat, jos koira yrittää säikähtäessään purra hihnan poikki

– ole alkuun erityisen tarkka tilanteissa, joissa koiran on mahdollista livahtaa ovenraosta: kun koira otetaan autosta tai laitetaan sinne, kun avataan ulko-ovi jne. Muista takalukitus, jos on riski siitä, että koira osaa avata ovet! Osa koirista voi yrittää paeta myös ikkunasta.

– pidä ulkoillessa hihnan käsilenkki ranteen ympärillä niin, ettei hihna pääse putoamaan kädestäsi. Ulkoilutusvyö, johon hihna kiinnitetään, on erityisen hyvä varuste, sillä silloin hihna ei pääse putoamaan myöskään omistajan kaatuessa. Älä koskaan käytä fleksiä vastatulleella koiralla.

– älä päästä koiraa irti aidatullekaan alueelle ennen kuin se on kotiutunut ja se uskaltaa ulkona tulla itse luoksesi. Aidatulla pihalla koiraa voi ulkoiluttaa aluksi esimerkiksi pitkässä liinassa.

– ulkoiluta koiraa aluksi vain kotisi lähellä, jotta alue tulee koiralle tutuksi ja se alkaa tuntea olonsa siellä turvalliseksi. Jos asut kovin vilkkaalla alueella ja koiraa jännittää siellä kovasti, voi aluksi olla tarpeen ajaa autolla rauhallisemmalle alueelle ulkoilemaan. Ajoita ulkoilut mahdollisuuksien mukaan sellaiseen aikaan (aikaisin aamulla, myöhään illalla), jolloin muita liikkujia on vähemmän.

– älä koskaan päästä koiraa vapaaksi aitaamattomalla alueella ennen kuin se on oppinut luoksetulon varmaksi ja tiedät itse, ettei se voi yhtäkkiä säikähtää jotain tai sännätä riistan perään. Monia koiria ei pysty koskaan pitämään vapaana aitaamattomalla alueella.

– hanki koiralle pantaan kiinnitettävä paikannuslaite, joka kertoo koiran sijainnin matkapuhelimen aplikaation kautta.

– jos vahinko kaikesta huolimatta käy, soita heti yhdistyksemme neuvontanumeroon p. 041 805 9423, jotta saat saman tien oikeat ohjeet koiran saamiseksi kiinni.

 

 

Yhdistyksessämme on mukana useita etsintäkoordinaattoreita sekä etsijäkoirien ohjaajia, joilla on vuosien kokemus rescuekoiratyöstä sekä karkureiden kiinnisaamisesta. Älä epäröi siis soittaa ja pyytää apua ja ohjeita!

 

 

Aurinkoista kesää:)!

 

 

Laura Uotila

Vainu Eläinetsijäkoirat ry:n varapuheenjohtaja

rescuekoira-aktiivi

Lämpöhalvaus voi yllättää – tärkeintä on ennaltaehkäisy

Luonto on herännyt jälleen henkiin pitkän ja kylmän kevään jälkeen. Linnun poikaset laulavat pesissään ja maa on täynnä mitä erikoisempia kukkia. Pimeät illat ovat hetkeksi taakse jäänyttä elämää. Kesällä luonto kutsuu ulkoilemaan. Kesä on myös mitä parhainta treeniaikaa kaikille, jotka koiransa kanssa harrastavat. Nyt voi unohtaa koleat treenihallit ja siirtää harjoitukset ulos.

 

Meillä Suomessa lämpötilat vaihtelevat suuresti. Ei vain eri vuodenaikoina, vaan jopa saman päivän aikana. Aamulla asteita saattaa olla vain muutama, mutta päivällä auringon mukana lämpö nousee jopa hellelukemiin. Kevät onkin kaikkein riskialtteinta aikaa koirille saada lämpöhalvaus. Kesän edetessä lämmönsietokyky kasvaa, mutta jos on kolea kesä, kannattaa olla erityisen varovainen hellepäivinä.

 

Koiran kyky kestää hellettä vaihtelee suuresti. Jokaisen on hyvä tiedostaa oman koiransa lämmönsietorajat ja noudattaa niitä. Koirat hakeutuvat automaattisesti viileään, mikäli niille tulee kuuma. Mutta jos niillä ei syystä tai toisesta sellaista vaihtoehtoa ole, on lämpöhalvauksen riski suuri. Koiran värilläkin on väliä kuumuuden sietämisessä: Vaaleat koirat sietävät yleensä paremmin kuumaa kuin tummat tai mustat koirat.

 

Lämpöhalvaus on kavalampi ja nopeampi uhka koirille kuin usein ymmärretään. Riskiryhmän kärkipäässä ovat ennen kaikkea sydänvikaiset ja lyhytkuonoiset rodut, joiden lämmönsäätelyjärjestelmä ei kykene toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Riskiryhmään kuuluvat myös nuoret pennut sekä vanhat koirat. Lämpöhalvaukselle altistava tekijä on stressi. Koirien yleisimpiä stressin aiheuttajia ovat matkustaminen, kilpaileminen sekä vieraassa ympäristössä ja vieraiden ihmisten keskellä oleminen.

 

Mikä lämpöhalvaus on?

 

Lämpöhalvaus on tila, jossa koiran ruumiinlämpö nousee äkillisesti liian korkealle. Koiran elimistö kestää 42-43 asteista lämpötilaa vain pienen hetken. Sen jälkeen sekä koiran aivot että sydän alkavat luhistua, mistä seuraa kuolema. Lämpöhalvaus on siis erittäin vakava asia. Shokkioireet vaurioittavat hengitysteitä, sydäntä ja munuaisia. Sisäelinvauriot ovat yleisiä.

 

Koiran ruumiinlämmön noustessa 41 asteeseen elimistön valkuaisaineet alkavat saostua. Koira ei kykene hikoilemaan kuten me ihmiset, vaan se säätelee ruumiinlämpöään läähättämällä. Koira ikään kuin ”vaihtaa” lämpimän hengitysilman viileämpään ilmaan läähättäessään. Mutta helteellä lämpötilan ollessa korkea, on läähätys tehotonta. Koira ei saa viileää ilmaa kuuman ilman tilalle.

 

Läähättäessään koira poistaa liikalämpöä elimistöstään. Samalla poistuu nestettä hiilidioksidin ja muiden kaasujen lisäksi. Tämä laskee veren puskurivarastoja, jolloin PH nousee. Tämä taas puolestaan huijaa munuaisia poistamaan elektrolyyttejä, kuten kaliumia. Elektrolyytit ovat elintärkeitä suorituksen jälkeisten kuona-aineiden neutraloimiseen, joten kokonaisvaltainen elimistön epätasapaino on saavutettu. Helle siis vaikuttaa koiran koko elimistöön!

 

On hyvä tiedostaa myös se tosiasia, ettei lämpöhalvauksen riski ole suoraan verrannollinen auringon paistamiselle. Myös pilvisellä, mutta kuumalla säällä, on uhka olemassa.

 

Tunnista oireet

 

Lämpöhalvaus on nopea ja kavala tila. Sen ensioireita ovat epänormaalin voimakas läähätys ja korkea syke. Koiran motoriikka alkaa heiketä ja jalat saattavat pettää. Koira voi käytökseltään olla levoton, uupunut tai poissaoleva. Voimakas kuolaaminen voi olla yksi oire, oksentaminen ja ripulointikin ovat mahdollisia. Suun limakalvot muuttuvat tulipunaisiksi. Tajunnan taso laskee ja lopulta koira menee shokkiin ja koomaan. Kaikki tämä voi tapahtua 5-10 minuutissa.

 

Ensiapu

 

Jos epäilet koiralla lämpöhalvausta, aloita ensiapu välittömästi. Vie koira viileämpään paikkaan ja aloita sen jäähdyttely viileällä vedellä. Älä käytä jääkylmää vettä, sillä se rasittaa elimistöä entisestään. Käytä hiukan kättäsi viileämpää vettä. Ideaaleinta olisi upottaa koira viileään veteen kauttaaltaan noin 20-30 sekunniksi. Mutta tämä onnistuu vain, mikäli lähistöllä sattuu olemaan jokin vesistö. Jos vesistöä ei vieressä ole, voit käyttää myös viileitä märkiä pyyhkeitä, kunhan vaihdat ne lämpenemisen takia viileämpiin riittävän usein. Jos lähelläsi sattuu olemaan juoksevaa vettä, voit suihkuttaa koiraa viileällä vedellä kauttaaltaan 30-40 sekunnin ajan. Vältä kuitenkin kastelemasta pitkäkarvaisen koiran turkkia läpikotaisin, koska märkä turkki alkaa lämmittämään sen sijaan, että se viilentäisi. Juoksevalla vedellä viilennettäessä onkin suotavaa pyyhkiä ylimääräinen vesi turkista pois, jotta saadaan veden viilentävä vaikutus pysymään.

 

Koiraa voi hieroa kevyesti 20-30 sekunnin ajan verenkierron lisäämiseksi ja lämpimän ilman poistamiseksi. Jos on mahdollista, seuraa koiran ruumiinlämpöä lämpömittarilla viilennyksen aikana. Kun ruumiinlämpö on laskenut 39 asteeseen, tulee viilennys keskeyttää. Koira on syytä viedä eläinlääkärin tarkastukseen ensiavun antamisen jälkeen.

 

Jos vettä ei ole riittävästi saatavilla, on tärkeää keskittyä koiran raajojen suurten lihasten viilentämiseen. Näitä ovat vatsanalus, hännänalus, kaulan sivut sekä päälaki.

 

Tarjoa jäähdytetylle koiralle viileää vettä noin 10-15 minuutin välein. Mikäli koira kykenee, sitä voi viilennyksen jälkeen kävelyttää rauhalliseen tahtiin, jotta lämpö haihtuu nopeammin.

 

Jälkihoito

 

Koiran tulee saada toipua riittävän pitkän ajan lämpöhalvauksen jälkeen. Mitään harjoituksia ei tule tehdä ainakaan pariin päivään. On suotavaa pitää ainakin parin viikon taukoa rankemmista kisoista. Lämpöhalvaus aiheuttaa usein myös kuivumista, joka on syytä myös hoitaa. Koiralle tulee antaa kevyitä aterioita runsaalla nesteellä 2-3 päivää. Muista myös elektrolyyttien lisääminen.

 

Paras tapa välttyä lämpöhalvaukselta on sen ennaltaehkäisy. Opettele tiedostamaan oman koirasi sietorajat ja kunnioita niitä, vaikka itseäsi kaunis sää houkuttelisikin treenikentälle tai pitkälle lenkille. Pahimmillaan lämpöhalvaus voi aiheuttaa koiralle pysyviä sisäelinvaurioita. Turhia riskejä ei kannata ottaa.

 

Vainun koirat työskentelevät kesällä aamuisin tai iltaisin

 

Sen lisäksi, että kuuma ilma on itsessään riski koiran elimistölle, on polttava aurinko tehokas tappamaan ne bakteerit, jotka kantavat mukanaan ominaishajun. Illan viiletessä ja kosteuden laskiessa heräävät jäljittämiseen tarvittavat hajutkin uudelleen henkiin. Kesän kuumimpina aikoina parasta aikaa koiralle seurata hajuja onkin aikaisin aamulla tai myöhään illalla, kun kaste on maassa.

 

Pidetään koiristamme hyvää huolta myös hellepäivinä, mikäli tänä vuonna saamme niistä nauttia. Vältetään liikkumista tai treenaamista päivän kuumimpaan aikaan. Myös vesipetojen omistajien on hyvä muistaa, ettei läpimärkä turkki suinkaan viilennä koiraa, vaan sillä on juuri päinvastainen vaikutus. Märkää koiraa ei tule koskaan laittaa kuumaan autoon. Myös rannalla ollessa kannattaa pitää lämpöhalvauksen riski mielessä.

 

Turvallista ja mukavaa kesää!

 

Miia Hultin

 

Lähteet:

http://www.katiska.info/terveys/lampohalvaus/

http://www.elainlaakariin.fi/koiran-lampohalvaus/

 

Karkuritarina: Katukoira Dobin matka merenrantaan

Dobi oli lähdössä normaalille päivälenkilleen omalta pihaltaan, kun yhtäkkiä kelatalutin lipesi ulkoiluttajan kädestä – tyypillinen karkaamistilanne, joka voi sattua kenelle tahansa koiranomistajalle. Tästä alkoi yli vuorokauden kestänyt etsintäoperaatio Helsingin Jollaksessa.

 

Alkuun koiran kanssa lenkille lähtöä tehnyt Jasmine Tukiainen pyrki seuraamaan koiraa kävellen, jotta olisi saanut selville mihin suuntaan Dobi aikoi. Vaikka Jollas on rauhallista omakotitaloaluetta, heti Laajasalon puolella liikenne vilkastuu ja riskit onnettomuuksiin kasvavat. Ohikulkijoilta kyselemällä Jasmine sai havaintoja Dobin liikkeistä, ja havaintoja tulikin paljon. Etsintää vaikeutti kuitenkin se, että samaan aikaan Jollaksessa oli karussa toinenkin hyvin saman näköinen koira, joten havaintoja tuli eri puolelta saarta eikä varmuudella tiedetty mihin etsintä tulisi keskittää.

 

Dobin kanssa asuvat Jasmine, Janica Kaskinen ja Paula Harrinkoski toimivat hätätilanteesta huolimatta heti alusta alkaen järkevästi ja rauhallisesti. Karkurista ilmoiteltiin laajasti sosiaalisessa mediassa ja lähiympäristössä, mutta kuitenkin koko ajan korostaen, että Dobia ei saa jahdata eikä isoja etsintäpartioita toivottu paikalle. Etsintäpartiot olisivat voineet pahimmillaan ajaa Dobin pois saarelta ja auton alle. Rauhallisuutta korostettiin erityisesti siksi, että noin kuusivuotiaalla Dobilla on poikkeuksellisen rankka tausta. Dobi on kotoisin Moskovasta ja elänyt suurimman osan elämästään katukoirana sekä kokenut myös väkivaltaa ennen kuin se löysi rescueyhdistyksen kautta oman kotinsa Suomesta. Omistajallaan Dobi on ehtinyt olla vasta yhdeksän kuukautta, ja on kokemustensa vuoksi vielä hyvin arka ihmisiä kohtaan.

 

Paula sai vinkin soittaa Vainu Eläinetsijäkoiriin Dobin entiseltä kotihoitajalta. Neuvontanumeroon vastasi päivystäjä Tiina, joka räätälöi etsijöille toimenpiteitä alueen ja näköhavainnot huomioiden. Tiina korosti ohjeissaan kuvallisten ilmoitusten jakamisen merkitystä sekä koiran rauhallista houkuttelua mm. grillaamalla havaintopaikalla. Perässä olevan kelataluttimen vuoksi Tiina lähti myös heti selvittämään vapaata eläinetsijäkoiraa. Karkaamistapauksissa kelatalutin on aina riski – paitsi että koira usein säikkyy perässä pomppivaa muovista esinettä, on taluttimen kiinni jäämisen vaara suuri eikä koira saa sitä välttämättä poikki. Siksi Vainussa tämän tyyppiset tapaukset menevät lähes poikkeuksetta koirajonossa kärkeen ja etsijäkoira lähetetään mahdollisimman pian paikalle.

 

Keikan otti nelivuotias labradorityttö Sylvi Nurmijärveltä, jota on koulutettu pennusta pitäen eläinetsintään. Ennen etsintään lähtöä etsijäkoiran ohjaaja kävi omistajien kanssa läpi miten etsijäkoira toimii – miten koira jäljestää, mitä se ilmaisee, miten ja mitä sen jälkeen tehdään? Eläinetsijäkoira ilmaisee aina aluetta, josta se saa tuoreen hajun eikä se saa jäljestää kiinni karkuriin tai ajaa sitä kauemmaksi. Energisyydestään huolimatta Sylvi on tämän oppinut jo nuoresta hyvin.

 

Koirakokemusta omaava Jasmine on harrastanut aiemmin mm. ihmisjälkeä ja metsäjälkeä, mutta eläinten etsiminen oli uutta. Sylvi on reipas jäljestäjä, ja välillä sen ottaessa ilmavainua edettiin jäljellä melkein puolijuoksua. Jasmine ja Paula kertoivat, että suuresta huolesta huolimatta koiran seuraaminen oli mielenkiintoista – välillä Sylvi eteni nenä maassa, välillä taas se selvästi sai hajun ilmasta. Noin puolentoista kilometrin jäljestyksen jälkeen Sylvi ilmaisi meren rantaan. Tämä oli lohdullista, sillä Dobi oli selvästi osannut hakeutua rauhalliseen paikkaan vilkkaasti liikennöidyn alueen sijaan. Strategiaksi sovittiin ilmaisualueen kattava laputus ja alueen ”haravointi” oman perheen kesken – olihan vaarana, että Dobi olisi hihnastaan jossakin kiinni.

 

Juuri kun Jasmine ja Paula olivat lähdössä haravoimaan aluetta ja laputtamaan, Janica soitti, että Dobi oli löytynyt! Dobi oli jäänyt kiinni hihnastaan kasvimaalle vain muutama kymmenen metriä Sylvin ilmaisupaikasta, mistä ystävälliset kanssaihmiset olivat poimineet sen talteen pian etsijäkoiran lähdön jälkeen ja soittaneet omistajalle.

 

Kun Dobia tultiin hakemaan, koira ei ollut lainkaan arka, vaan se oli vain kovin iloinen nähtyään perheensä. Se oli ilmeisesti jo vähän odottanutkin, että omat ihmiset tulevat hakemaan sen pois seikkailuiltaan.

 

Elina Kestilä-Kekkonen
Vainun koulutusvastaava ja hallituksen jäsen

Oma lemmikki on rakas

Oma lemmikki on rakas

 

Haluamme huolehtia rakkaistamme, pitää heidät turvassa. Mitä jos lemmikki katoaa?

 

Tarinoilla on erilaisia loppuja. Moni tarina päättyy onnellisesti lemmikin palatessa kotiin hetken seikkailun jälkeen, ja joskus paluu voi tapahtua pitkänkin retken jälkeen. Kaikki eivät kuitenkaan palaa. Yksi asia kuitenkin yhdistää näitä tarinoita – omistajan loputon huoli siihen asti, kunnes lemmikki tuhisee taas turvallisesti kotona. Kuka auttaa, kun lemmikki katoaa?

 

Vainu Eläinetsijäkoirat ry perustettiin huhtikuussa 2017. Vainun perusti pieni joukko Etsijäkoiraliitto ry:n entisiä kouluttajia, jotka jakoivat yhteisen näkemyksen eläinetsinnän merkityksestä ja koirien kouluttamisesta. Ajatus oli lähteä liikeelle pienestä, tehdä yhteistyötä olemassa olevien yhdistysten kanssa ja kasvaa pikkuhiljaa, kun Vainu saa tunnettuutta toimintansa kautta. Toisin kuitenkin kävi. Alle kuukaudessa jäsenmäärä on kasvanut lähes sataan aktiiviseen jäseneen, jotka omien koiriensa koulutuksen lisäksi osallistuvat Vainun kehittämiseen ja mahdollisuuksien mukaan yhdistyksen toiminnan pyörittämiseen.

 

Valmiita koirakoita Vainulla on tällä hetkellä Pääkaupunkiseudulla, Keski-Uudellamaalla, Orimattilassa ja Kymenlaaksossa. Vainussa on lähes kolmekymmentä kouluttajaa, jotka toimivat samoilla alueilla.

Vainu on laadukasta asiantuntijatietoa hyödyntävä yhdistys, joka panostaa erityisesti koirien ja niiden ohjaajien koulutukseen. Käytämme koulutuksessamme uusinta tietoa koirien hajutyöskentelystä ja koirien oppimisesta. Vainussa panostamme myös ohjaajien koulutukseen, jolloin voimme varmistua siitä, että koirakko kokonaisuutena osaa toimia parhaalla mahdollisella tavalla tosietsinnöissä paineen alla.

 

Ohjaajan täytyy osata lukea koiraansa ja tulkita mahdollisimman hyvin sen toimintaa. Vainulla onkin käytössä koirien hajutyöskentelyn ammattilaisia niin yksityiseltä kuin viranomaissektoriltakin, ja se pyrkii hyödyntämään uusinta tietoa eläinten oppimisesta, kouluttamisesta ja hajutyöskentelystä mahdollisimman tehokkaasti. Yhdistyksen koulutusvastaava huolehtii koulutusjärjestelmän toimivuudesta ja laadusta.

 

Moni karkulainen saadaan kotiutettua oikeilla ohjeilla. Tästä johtuen meillä toimii myös neuvontapuhelin (puh. 041 8059423), johon voi soittaa lemmikin kadottua. Neuvontapuhelimeen vastaava päivystäjä neuvoo omistajaa toimimaan oikein ja samalla arvioi koirakon mahdollista tarvetta. Päivystäjän ja koirakkojen lisäksi karkurin omistajan tukena ovat etsintäkoordinaattorit, jotka auttavat omistajaa koiran kotiin saamisessa esimerkiksi neuvomalla ja koordinoimalla tarvittaessa koirakon käyttöä. Tällöin etsijäkoiran ohjaaja voi keskittyä puhtaasti koiransa työskentelyyn.

 

Vainulaisia yhdistää halu auttaa, sillä teemme kaikki tätä vapaaehtoistyönä. Järjestimme ensimmäisenä tapahtumanamme 6. kesäkuuta Vainu Match Shown. Tapahtumassa oli paljon ohjelmaa, runsaasti osallistujia ja aurinkoisen rento tunnelma. Kiitos kaikille osallistuneille!

 

Tapaamisiin!

 

Nina Jankola-Väntär
Vainun puheenjohtaja