Karkuritarina: Benito-kissan kesäseikkailu

Vainun päivystyspuhelimeen tuli 19.7.2017 soitto ikkunasta hypänneestä Benito-kissasta, joka oli säikähtänyt verhon avaamista ja sännännyt siksi karkuun. Benito oli 4-vuotias leikattu sisäkissa, joka oli tullut omistajalleen Rekku Rescuen kautta. Omistaja toimi säikäyttävässä tilanteessa esimerkillisesti, sillä kun kissa karkaa, kannattaa ottaa heti yhteyttä Vainun päivystysnumeroon. Sieltä saa hyväksi todettuja ohjeita ja vinkkejä, kuinka toimia tilanteessa.

 

Tavallisesti sisäkissat piiloutuvat putoamispaikan läheisyyteen. Yleisin tapa pyydystää karannutta kissaa on tehdä se loukulla. Karannut eläin houkutellaan loukkuun ruuan ja hajujälkien avulla. Jotta loukku voitaisiin sijoittaa oikein, on karkurista kuitenkin saatava havaintoja. Beniton omistaja hankkikin heti loukun ja alkoi ahkerasti jakamaan katoamisilmoituksia eli laputtamaan lähiseutua. Tässä vaiheessa ohjeistus siirretään Vainussa etsintäkoordinaattorin vastuulle, jotta puhelinpäivystäjä voi keskittyä puhelimen hoitamiseen ja asiakkaalle tulee yksi kontaktihenkilö, jonka kanssa suunnitellaan jatkotoimenpiteet tarkoin. Tässä vaiheessa tulin itse mukaan.

 

Kävimme Beniton motivoituneen omistajan Viljan kanssa läpi tilannetta ja mietimme parasta tapaa edetä. Tässä vaiheessa eläinetsijäkoira Kerttu tuli ohjaajansa Kaisan kanssa myös mukaan keikkaan. Kerttu kävi etsimässä karkuria ja ilmaisi sen läheiseen puistoon. Loukku päätettiin laittaa sinne. Eläinetsijäkoira ilmaisee alueen, millä karkuri oleilee, mutta se ei koskaan vie aivan karkurin luo, ettei se pelästy. Loukutuksessa on tärkeää myös vetää hajujälkiä turvallista reittiä lähiympäristöstä loukulle, välttäen isoja teitä ja niiden ylityksiä, jotta eläin löytäisi loukun ja siellä tarjolla olevat ruuat. Vilja taisikin olla tavallinen näky sukkahousujen kanssa tulevina viikkoina, sillä sukkahousut ovat kätevä apuväline, jolla vetää hajujälkiä maastoon.

 

Benitosta ei kuitenkaan tullut havaintoja tehokkaasta laputtamisesta ja sosiaalisessa mediassa ilmoittelusta huolimatta. 25.7 päätimme laajentaa laputusaluetta siltä varalta, että kissa olisi siirtynyt muualle. 31.7 saimme havainnoin kahden kilometrin päästä. Toinen loukku siirrettiin tälle havaintopaikalle. Tässä tapauksessa havainto oli epävarma, joten päätimme pitää toisen loukun alkuperäisellä katoamispaikalla. Muutamaa päivää myöhemmin tuo kauempaa tehty havainto osoittautuikin vääräksi.

 

Sitkeä Vilja ei luopunut toivosta saada Benitoa kotiin. 8.8 saatiin vuorenvarma havainto oikeasta kissasta, kun Vilja näki itse Beniton. Loukuissa oleva ruoka ei kuitenkaan kiinnostanut karkulaista, olihan kesäinen luonto täynnä houkuttelevaa metsästettävää. Onneksi kotona olevan kaverikissan kanssa leikkiminen herätti kuitenkin uteliaisuutta karkurissa. Aluksi Benito uskalsi vain hengailla kaukana, kun Vilja ja toinen kissa leikkivät keskenään ulkona. Loukku jätettiin leikkipaikalle aina yöksi varustettuna sydänjauhelihalla, joka oli karkurin lempiruokaa. Kolmantena iltana leikki – loukku – sydänjauheliha -kombinaatio tuotti tulosta: Benito meni loukkuun ja karkumatka sai onnellisen päätöksen!

 

Beniton kolmen viikon karkureissu tuntui omistajasta takuulla ikuisuudelta. Usein kissojen karkureissut kuitenkin venähtävät vieläkin pidemmiksi, joten toivosta ei ole syytä luopua, vaikkei kissasta tulisi edes näköhavaintoja. Benitokin oli karkuteillä kaupunkialueella, eivätkä ihmiset sitä silti juurikaan havainneet. Karkurikissan kiinnisaaminen vaatii usein sitkeyttä ja tarkkoja suunnitelmia – onneksi kuitenkin yhteistyö kokeneen etsintäkoordinaattorin ja omistajan välillä sekä tarvittaessa etsijäkoiran käyttö apuna saa suurimman osan karkureissuista päättymään onnellisesti.

 

Jenni Kraft
etsintäkoordinaattori

Jätä kommentti