Karkuritarina: Pokkana omille teille

Shetlanninlammaskoira Pokka oli perheineen Saarenmaalla agilitykisoissa, joista hänen oli määrä jatkaa tuttavapariskunnan kanssa Suomeen mummolaan omistajien jatkaessa matkaa vielä viikon verran Euroopassa.  Matka sujui mukavasti aina Helsinkiin asti, kunnes tauolla Arabianrannassa arka Pokka livahti takaluukusta karkuteille. Tästä alkoi kolmen päivän jännitysnäytelmä vikkelän sheltin pinkoessa kaupunginosasta toiseen ja vilkkaiden teiden risteillessä vieressä. Tapahtumia seurasi laaja joukko ihmisiä, erityisesti koiraurheiluharrastajia.

 

Pokan omistajat Hanna ja Eero Hyvärinen keskeyttivät matkansa ja saapuivat etsintöihin Helsinkiin heti kun mahdollista.

 

– Kun saimme Liettuassa puhelun, että Pokka on pinkonut tuhatta ja sataa karkuun, tuli tunne, että emme ikinä tule löytämään sitä – karkuun juokseminen kun ei ollut Pokalle lainkaan tyypillinen käytös. Alun virtapiikin jälkeen olin täysin lamaantunut, ja sen jälkeen fiilikset vaihtelivat epätoivosta tunteeseen, että pian Pokka saadaan varmasti kiinni, Hanna kertoo.

 

Etsijäkoirat olivat tulleet Hannalle tutuksi yhteisten koiratuttujen kautta ja tukea etsintöihin lähdettiin hakemaan heti myös sieltä suunnalta. Vainu Eläinetsijäkoirien päivystäjä Tuija vastasi neuvontapuhelimeen ollessaan treenaamassa omia koiriaan Tuusulassa. Koska Pokan karkaamisalue Helsingissä oli vilkkaasti liikennöity ja koira melko arka, Tuija lähti heti selvittämään tapaukseen eläinetsijäkoiraa. Koiraohjaaja Tiina otti tapauksen neuvonnan ja alkoi järjestellä aikataulujaan niin että pääsisi labradorinnoutaja Kaapon kanssa mahdollisimman nopeasti paikalle. Koska Pokasta tuli havaintoja karkaamispäivänä, maanantaina, aina iltaan asti, etsijäkoiraa ei aluksi tarvittu. Kuitenkin Käpylästä puolenyön aikaan tulleen havainnon jälkeen tuli hiljaista. Pokka oli piiloutunut tyypillisen karkurin tapaan suojaisaan paikkaan. Yleensä karkureille tärkeintä onkin aina turvallisuus – siksi ne voivat piilotella parikin päivää rauhallisen paikan löydettyään. Sen jälkeen voittaa usein nälkä ja karkuri lähtee liikkeelle ja havaintoja alkaa tulla.

 

Sosiaalisessa mediassa moni tuttu ja tuntematon ihminen tarjosi ystävällisesti apuaan ja näin saatiin tehostettua erityisesti katoamisilmoitusten jakamista, mikä on etsinnässä aivan keskeistä, jotta saadaan reaaliaikaisia havaintoja ja omistaja saa näköyhteyden koiraan. Katoamisilmoituksia jaettiin kaikkineen 600 kappaletta, ja jopa 75 prosenttia havainnoista saatiin niiden ansiosta. Vaikka sosiaalisessa mediassa viesti leviää laajalle, sen lisäksi perinteinen laputus postiluukkuihin ja valotolppiin on erittäin tärkeää ajantasaisten tietojen saamiseksi.

 

Moni olisi mielellään myös jalkautunut etsimään Pokkaa kaupunkialueelle. Vaikka tarkoitus oli hyvä, omistajat yhdessä Vainun koordinaattorin kanssa pyrkivät rauhoittamaan tilannetta. Aran koiran liikkuessa kaupunkialueella varovaisetkin joukkoetsinnät saattavat ajaa sen äkkiä onnettomuuteen. Pokkakin sivusi liikkeissään jatkuvasti Lahden moottoritietä, ja tärkeintä oli saada se rauhoittumaan turvalliselle alueelle. Omistajat olivat jatkuvassa puhelinyhteydessä Tiinaan ja sopivaa strategiaa mietittiin yhdessä tilanteiden vaihtuessa tiuhaan. Paikan päällä omistajia oli avustamassa myös Vainun etsintäkoordinaattori Emmi.

 

Koska havaintoja ei tiistai-iltaan mennessä ollut tullut, Kaapo lähti paikallistamaan Pokan liikkeitä. Kaapo otti jäljen viimeisimmältä näköhavaintopaikalta Käpylästä ja jäljesti reipasta vauhtia kaksi kilometriä läheiseen puistoon ilmaisten selvästi Pokan piileskelevän alueella. Omistajat jäivät paikalle grillaamaan ja myös loukku asennettiin paikoilleen. Mukana houkuttelussa käytettiin myös perheen toista koiraa, Pokan parasta kaveria.

 

Tilanne kuitenkin muuttui jälleen nopeasti. Pokan oli nähty vielä iltamyöhällä pinkovan Kaapon ilmaisemalta alueelta kovaa vauhtia kohti Arabianrantaa. Seuraavana päivänä etsintöjä vaikeutti se, että samaan aikaan havaintoja tuli myös Malmilta, jotka kuitenkin osoittautuivat mitä ilmeisemmin toiseksi karkumatkalla olleeksi koiraksi.  Pokasta alkoi tulla havaintoja myös Lahden moottoritieltä, ja omistajat ilmoittivat kaikki mahdolliset tahot poliisista postiin ja takseista busseihin, jotta vältyttäisiin onnettomuuksilta.  Etsinnän kannalta oli olennaista, että tarkkoja havaintopaikkoja ei ilmoitettu sosiaalisessa mediassa vaan ne olivat ainoastaan omistajan tiedossa. Aran koiran kiinni saamisessa näköyhteyden saaminen omistajaan on ensisijaista, ja joskus tämäkään ei auta vaan on turvauduttava loukutukseen kun alue on saatu rauhoitettua ja koira pysymään aloillaan ja syömään. Siksi kaupunkialueellakin koiran olinpaikka on rauhoitettava niin pitkälle kuin mahdollista, vaikka se haastavaa onkin.

 

Keskiviikkona alkuillasta omistajat alkoivat saada useampia havaintoja Viikistä. Ratkaisevan näköhavainnon tekijä toimi rauhallisesti eikä lähtenyt jahtaamaan koiraa. Sen sijaan hän soitti heti omistajille, ja Hanna ja Eero lähtivätkin oitis paikalle. Pian he saivat uuden soiton. Pokka oli vain sadan metrin päässä heistä. Hanna lähti perheen toisen koiran kanssa kävelemään alueelle ja muisti Tiinan neuvot rauhallisuudesta ja siitä, että omasta tunnetilasta huolimatta paras keino on koiran huutelun sijaan jutella rauhoittavasti koiralle normaaleja juttuja ja vaikka lauleskella. Pian Pokan pää pilkistikin pusikosta esiin ja se säpsähti voimakkaasti. Villiintyessään karkurit eivät usein tunnista heti omistajaansa vaan menevät lukkoon. Kuitenkin tuttu haju tai sana laukaisee lukon nopeasti. Hanna käänsi koiralle selkänsä ohjeiden mukaisesti ja Pokka ryntäsi vauhdilla syliin. Onnellinen Pokka meinasi revetä liitoksistaan omansa löydettyään ja hukutti Hannan pusuihin. Pokka kävi vielä eläinlääkärissä tarkastuksessa löytymisen jälkeen, ja oli täysin kunnossa huolimatta takana olevista kilometreistä ja seikkailuista ympäri kaupunkia.

 Riskit Pokan etsinnässä olivat suuret, mutta omistajien rauhallisen ja johdonmukaisen toiminnan,hyvän koordinaation ja ohjeiden noudattamisen, kattavan ilmoittelun, näköhavainnon tekijän maltin, ja etsijäkoiran erinomaisen jäljestyksen ansiosta Pokan liikkeissä pysyttiin mukana, kuitenkin niin että onnettomuuksilta vältyttiin.  Nyt Pokka pääsee viettämään lomaa ja sillä on varmasti seikkailuistaan yhtä ja toista kerrottavaa omalle laumalleen.

 

 

Muutto uuteen kotiin on eläimelle iso karkaamisriski

 

Juuri uuteen kotiin muuttanut aikuinen koira tai arka pentu on aina suuren karkaamisriskin alla. Vainun neuvontapuhelinkin on pirissyt jo useaan otteeseen, kun vain päivän-pari uudessa kodissa ollut koira on päässyt karkuteille. Usein nämä koirat ovat ns. rescuekoiria, mutta vastaava riski on myös muiden kodinvaihtajakoirien kanssa. Ja ihan sama koskee toki myös kissoja. Suurin osa näistä karkaamisista saadaan päättymään järkevällä toiminnalla hyvin, mutta silti jokainen varmasti toivoo, ettei tarvitsisi elää niitä tuskallisia päiviä, kun huoli karkurista on suurta.

 

 

Muutto uuteen kotiin on varsinkin koiratarhassa eläneelle koiralle valtava stressitilanne. Ensin koira pakataan autoon, kenties ensimmäistä kertaa elämässään. Sitten se matkustaa Suomeen tunteja autossa ja/tai lentokoneessa, matkalla vieras ihminen ropeltaa ja tarkistaa mikrosirun ja lopulta koira otetaan luovutuspaikalla kuljetusboksista ulos, suoraan jännityksellä uutta perheenjäsentä odottavien ihmisten syliin. Osa koirista kykenee sopeutumaan hetkessä ja jo luovutuspaikalla ne alkavat näyttää kohtuullisen rennoilta. Osa taas jähmettyy paikoilleen suolapatsaiksi. Se hankalin osa taas saa voimakkaan pakoreaktion ja yrittää rimpuilla karkuun kaikilla voimillaan – pahimmassa tapauksessa tehostaen pakenemisreaktiota puremalla. Se ei tarkoita, että koira olisi vaarallinen – se tarkoittaa ainoastaan, että koiran turvallisuuden tunne on heikentynyt niin olemattomiin, että se kokee kaikin voimin pakoon yrittämisen parhaimmaksi ratkaisuksi oman selviytymisensä kannalta. Koiraparka ei vielä ymmärrä, että sitä odottaa Suomessa parempi elämä ja uudet omistajat, jotka ovat valmiita tekemään sen eteen mitä tahansa.

 

 

On koiran ulkoinen reaktio mikä tahansa, on silti selvää, että aivan jokainen uuteen kotiin muuttava koira on aluksi stressaantunut ja sen reaktiot voivat yllättää. Rennoltakin näyttävä koira saattaa säikähtää mitä tahansa yllättävää ääntä tai asiaa, ja stressistä johtuen pakoreaktion voimakkuus voi olla normaalia tilannetta huomattavasti voimakkaampi. Jos silloin koiran varusteet eivät ole kunnossa tai omistaja ei ole tilanteen tasalla, on suuri vaara koiran pääsemisestä karkuun. Tämä vaihe voi kestää koirasta riippuen päivistä jopa kuukausiin.

 

 

Varsinaisten säikähdysten ja niistä seuraavan paniikkirimpuilun lisäksi on monia muitakin riskitilanteita, joissa vasta kotiin saapunut koira saattaa päästä karkuun. Kenties yleisin vahinko on, että koira livahtaa auton ovesta karkuun, kun koiran kanssa saavutaan uuden kodin pihaan. Sama vahinko voi käydä ulko-oven kanssa. Osa aikuisista koirista voi myös osata omatoimisesti avata ulko-oven, jopa lukitun sellaisen. Eikä ole yksi eikä kaksi koiraa, joka on löytänyt tiensä karkuteille korkeankin piha- tai koirapuistoaidan yli tai ali.

 

 

Voi tuntua liioittelulta, kun rescuekoirien kanssa tekemisissä olevat ihmiset vannottavat moneen kertaan, että koiralla on aluksi oltava aina kaksi hihnaa jokaisella ulkoilulla, toinen kiinni pannassa ja toinen valjaissa. Kaksi hihnaa siksi, että koira pystyy hämmästyttävän nopeasti puremaan hihnan poikki, jos se säikähtää kunnolla. Lisäksi pannan ja valjaiden tulee olla todella tiukalla, jotta niistä ei pääse luikertelemaan irti hetkessä.

 

 

Erityisen säikyille koirille kannattaa lisäksi laittaa ns. noutajahihna tai vastaava kiristyvä panta varmistukseksi, sillä täydellisen paniikin iskiessä päälle voi koira saada rimpuiltua itsensä läpi niin pannasta kuin valjaistakin. Silloin ainoastaan kiristyvä hihna pelastaa tilanteen. Missään tapauksessa ei kuitenkaan suositella tällaista hihnaa arkikäyttöön tai varsinaiseen taluttamiseen – ainoastaan varmistukseksi niihin tilanteisiin, kun muut varusteet pettävät.

 

 

Karkuun päässeet rescuekoirat työllistävät karanneita lemmikkejä etsiviä etsijäkoiria kohtuullisen paljon. Kukaan meistä ei ole täydellinen ja vahinkoja sattuu aina, mutta silti suuri osa näistä karkaamisista olisi ehkäistävissä. Vaikka karkaamisista varoittelut ja ohjeistukset voivat tuntua liioitelluilta, ne kannattaa ottaa tosissaan – ne on laadittu kokemukseen perustuen, ja jokaisen rescuekoiria auttavan ihmisen tavoite tietysti pitäisi olla, ettei yksikään juuri kodinsaanut koira pääsisi Suomessa karkuun.

 

 

Muistilista rescuekoiran uudelle perheelle karkaamisten ehkäisemiseksi:

 

 

– ota talteen koirasta HETI sen tultua karvaa, jotta etsijäkoiria varten on käytössä puhdas hajulähde. Tämä voi olla korvaamaton apu karkaamistilanteessa.

– aluksi koira ulkoilutetaan aina tuplavarusteilla: panta tiukalla, valjaina hyvin istuvat Y-valjaat ja molemmissa oma hihna. Valjaisiin kannattaa hankkia ns. jarruosa, joka estää valjaita liukumasta pois koiran päältä. Niitä on esimerkiksi Kana Collectionin mallistossa.

– erityisesti aroilla koirilla lisäksi varmistuksena noutajahihna tai vastaava kiristyvä panta, josta koira ei saa itseään läpi mitenkään.

– paksut nailonhihnat kestävät koirien hampaita paremmin kuin nahkahihnat, jos koira yrittää säikähtäessään purra hihnan poikki

– ole alkuun erityisen tarkka tilanteissa, joissa koiran on mahdollista livahtaa ovenraosta: kun koira otetaan autosta tai laitetaan sinne, kun avataan ulko-ovi jne. Muista takalukitus, jos on riski siitä, että koira osaa avata ovet! Osa koirista voi yrittää paeta myös ikkunasta.

– pidä ulkoillessa hihnan käsilenkki ranteen ympärillä niin, ettei hihna pääse putoamaan kädestäsi. Ulkoilutusvyö, johon hihna kiinnitetään, on erityisen hyvä varuste, sillä silloin hihna ei pääse putoamaan myöskään omistajan kaatuessa. Älä koskaan käytä fleksiä vastatulleella koiralla.

– älä päästä koiraa irti aidatullekaan alueelle ennen kuin se on kotiutunut ja se uskaltaa ulkona tulla itse luoksesi. Aidatulla pihalla koiraa voi ulkoiluttaa aluksi esimerkiksi pitkässä liinassa.

– ulkoiluta koiraa aluksi vain kotisi lähellä, jotta alue tulee koiralle tutuksi ja se alkaa tuntea olonsa siellä turvalliseksi. Jos asut kovin vilkkaalla alueella ja koiraa jännittää siellä kovasti, voi aluksi olla tarpeen ajaa autolla rauhallisemmalle alueelle ulkoilemaan. Ajoita ulkoilut mahdollisuuksien mukaan sellaiseen aikaan (aikaisin aamulla, myöhään illalla), jolloin muita liikkujia on vähemmän.

– älä koskaan päästä koiraa vapaaksi aitaamattomalla alueella ennen kuin se on oppinut luoksetulon varmaksi ja tiedät itse, ettei se voi yhtäkkiä säikähtää jotain tai sännätä riistan perään. Monia koiria ei pysty koskaan pitämään vapaana aitaamattomalla alueella.

– hanki koiralle pantaan kiinnitettävä paikannuslaite, joka kertoo koiran sijainnin matkapuhelimen aplikaation kautta.

– jos vahinko kaikesta huolimatta käy, soita heti yhdistyksemme neuvontanumeroon p. 041 805 9423, jotta saat saman tien oikeat ohjeet koiran saamiseksi kiinni.

 

 

Yhdistyksessämme on mukana useita etsintäkoordinaattoreita sekä etsijäkoirien ohjaajia, joilla on vuosien kokemus rescuekoiratyöstä sekä karkureiden kiinnisaamisesta. Älä epäröi siis soittaa ja pyytää apua ja ohjeita!

 

 

Aurinkoista kesää:)!

 

 

Laura Uotila

Vainu Eläinetsijäkoirat ry:n varapuheenjohtaja

rescuekoira-aktiivi